Juustokakku ilman liivatetta

Tein kerran juhannukseksi ison juustokakun, johon en halunnut liivatetta a) ajanpuutteen b) kasvissyöjäystävieni takia, ja Nigellalla oli ohje tähänkin hätään. Itse vähän jännitin, että miten kakku pysyy kasassa, mutta kyllä tuorejuusto ja kerma tekevät tehtävänsä. Tämä ei ole sellaista hyllyvän kovaa liivatekakkua, josta voi leikata geometrisen tarkkoja paloja, vaan ennemminkin samettisen pehmeää.

Jos syöjiä on paljon, suosittelen tuplaamaan kakun ainesosat. Suurempi kakku tosin pysyy huonommin kasassa kuin pienempi kakku, mutta olen testannut kakun koossapysymistä myös tupla-aineksilla.

Juustokakku ilman liivatetta (6-10 palaa)

Pohja:

  • 125 g digestivekeksejä
  • 75 g voita

Täyte:

  • 300 g tuorejuustoa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2,5 dl kuohukermaa

Päälle:

  • 1/2 l mansikoita

Murskaa keksit, sulata voi, sekoita keskenään. Painele 20–25-senttisen vuoan pohjalle, laita kylmään odottamaan. 

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokerit ja sitruunan mehu. Kääntele kermavaahto tuorejuustoseokseen tarkasti mutta varovaisesti. Kun seos on tasaista, kaada se vuokaan.

Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli, koristele ennen tarjoamista tuoreilla marjoilla.

5 vastausta artikkeliin “Juustokakku ilman liivatetta

  1. Hei! Osaatko sanoa, onnistuukohan tämä mikäli korvaa tuorejuuston (ainakin osittain) mascarponella? 🙂

    Tykkää

  2. Vierailija: Heippa! Uskaltaisin ehdottomasti kokeilla korvata, mascarpone on kuitenkin niin jämäkkää. 🙂

    Tykkää

  3. Jos ei voi liivatetta käyttää, niin miksi sitten voi käyttää tuorejuustoa, voita ja kermaa….samasta lehmästähän ne kaikki on?

    Tykkää

  4. Jotkut eivät tykkää käyttää liivatetta muuten vaan: se voi olla hankalaa tai epämiellyttävää muistakin kuin eettisistä syistä. Liivate on muuten sianlihasta, moni juo maitoa muttei syö lihaa.

    Tykkää

  5. Juuston, voin ja kerman tuotanto eivät edellytä eläimen teurastamista, toisin kuin liivatteen tekeminen (valmistetaan yleensä sian nahasta tai sian tai naudan luuytimistä, suolista ja jänteistä).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s