Luumu-kanelipuuro

Ihastelin viikonloppuna Tiinan Fanni&Kaneli -blogissa hurjan kaunista manteli-luumugalettea ja tajusin, etten ole tänä syksynä leiponut mitään luumuista – kaikki luumut ovat menneet sellaisinaan esimerkiksi luonnonjogurtin kanssa. Mitään leivontainspiraatiota en vieläkään saanut luumuista, mutta ainahan on tilaa uudelle puuro-ohjeelle! 

Kiireettömänä aamuna oli aikaa panostaa puuroon taas hieman enemmän kuin perinteisinä kello kahdeksan kiireaamuina, ja kehittelin itselleni mieluisan luumupuuron. Tämäkin valmistuu nopeasti, noin viidessätoista minuutissa, ja samalla voi hörppiä vaikka jo kahvia vaahdotetun maidon kanssa. (Vinkki: kannattaa suodatinkahviakin varten lämmittää tilkka maitoa mikrossa ja vaahdottaa se maidonvaahdottimella, tulee heti paljon kivempi aamukahvi! Varsinkin jos käyttää tummapaahtoista suodatinkahvia, saa hieman vaihtelua ankealle perussuodatinkahville.) 

8 vastausta artikkeliin “Luumu-kanelipuuro

  1. Miten saatkaan puuroista näin herkullisen näköisiä (ja epäilemättä makuisia)! Ihana kuulla, että sait luumuinspiraation puuroon. Kiitos linkkauksesta!

    Tykkää

  2. Löysin blogisi juuri ja vaikuttaa kyllä todella inspiroivalta! Opiskelen itsekin kieliä Tampereella ja varmaan ollaan törmätty vähintäänkin yliopiston ruokalassa, näytät kovin tutulta 🙂

    Tykkää

  3. Tiina: Voi kiitoksia, minusta puuro vain on niin herkullista! Mutta toki helposti puurosta saa harmaata ja mautontakin…

    Tykkää

  4. Johanna: Onpa kiva kuulla, toivottavasti eksyt tänne uudestaankin. : ) Luultavasti ollaan voitu törmätä, paljon tulee pyörittyä yliopistolla (ruokalassa varsinkin).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s