Lakritsimutakakku

Hyvää halloweenia kaikille! Tänä vuonna en ole kaivertanut kurpitsaa, tehnyt lepakkokeksejä tai haamuaiheisia leivoksia kiireiden takia, mutta tämä tummaakin tummempi mutakakku sopii mielestäni mainiosti halloweenin tarjottavaksi.

Kirjoittelin aiemmin tällä viikolla löytämästäni lakritsijuurijauheesta, ja joku kommentoija osasi ystävällisesti kertoa, että Urtekramilla on sekä lakritsijuurijauhetta että lakritsijauhetta. Googlailin asiaa, ja päädyin nyt siihen, että lakritsijauhe on hieman vahvempaa ja intensiivisemmän makuista kuin lakritsijuurijauhe. Mielestäni tuo lakritsijuurijauhe on pelkiltään maistettuna aika vahvan makuista, joten varmaankin ero on lähinnä siinä, että lakritsijauhetta tarvitsee käyttää vähemmän esimerkiksi leivonnassa kuin lakritsijuurijauhetta.

Kuitenkin, löysin lakritsijauheelle Glorian sivuilta ihanan kuuloisen lakritsimutakakun ohjeen. Ohjeessa käsketään käyttää lakritsijauhetta, mutta minä luonnollisesti käytin lakritsijuurijauhetta, jolla lopputulos oli melko hennon lakritsinen. Mutakakku on täydellisen kosteaa, ja tumma suklaa maistuu vahvasti. Jälkimakuna tulee kiva lakun suolaisuus ja tummuus, mutta sanoisin tämän kakun olevan enemmän suklaan kuin lakritsin makuinen. Jos sinulla on lakritsijauhetta, tulee lopputuloksesta luultavasti lakritsisempi. Mikään ei tietysti estä sinua laittamasta lakritsijuurijauhetta vaikka 2 rkl 1 rkl:n sijasta! Muutin ohjetta sen verran, että jätin sekä vaniljasokerin että kuorrutteen kokonaan pois. Tämä kakku ei mielestäni kaipaa mitään kuorrutteita tai lisukkeita, mutta pursottelin vähän kermavaahtoa ihan ulkonäkösyistä.

Minulta on välillä kyselty gluteenittomia ohjeita, joita en ole kauhean usein postaillut. Tämä kakku on kuitenkin kätevästi luonnostaan gluteeniton, ja vuoan jauhottamisenkin voi tehdä helposti mantelijauhoilla. Tietysti pinnan lakut pitää jättää gluteenittomasta versiosta pois, mutta koristelun voi tällöin hoitaa vaikka lakritsijuurijauheella tai gluteenittomilla lakuilla. 

7 vastausta artikkeliin “Lakritsimutakakku

  1. Ihanan kuuloinen ohje! Suklaan ja lakun liitto on parhaimmillaan kyllä herkullinen. Mielettömän mehevän näköinen!

    Tykkää

  2. Tätähän voisi testata.. Mutakakku on ihan mieletön keksintö ja siitä kiva kakku, että siihen voi tosiaankin sekoittaa melkein mitä vaan sekaan.

    Tuli tästä lakritsi-innostuksestasi mieleen, että huomasitko ohjeeni lakritsikolaan? (http://sokerileipurinkotona.blogspot.fi/2014/10/lakritsikola.html) Se on myös ihan mahtava lakritsiherkku ja tosiaankin tuon tuossa ohjeessa olevan salmiakkisuolan voi jättää pois ja silti kolasta tulee todella hyvää.

    Tykkää

  3. Miksi oi miksi ja vielä lakritsia ;)…niin suosikki…pakkohan tätä sitten on kokeilla..

    Tykkää

  4. Tiina: Kiitoksia, ihana kuulla. : ) Kakusta tuli kyllä uskomattoman mehevä, ja mutakakku onnistuu kyllä aina takuulla kunhan ei vain paista liian kauaa.

    Tykkää

  5. Emmie: Vautsi, kiitos linkkauksesta! En ollut aikaisemmin ainakaan ajatuksella lukenut tuota ohjettasi, mutta noitahan voisi tehdä vaikkapa joululahjaksi tänä vuonna. Apua mikä karkkihimo tuli nyt vielä tähän aikaan illasta…

    Tykkää

  6. Sari: Kävin juuri sinun blogissasi ihailemassa ihanaa suklaakakkua, ja samoja ajatuksia herätit kuvillasi. : )

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s