Tänä viikonloppuna minä täytin hulppeat 25 vuotta! Mistään pyöreistä vuosista ei toki ole kyse, mutta kyllä neljännesvuosisataa voi melkoisena virstanpylväänä pitää. Vietämme myöhemmin kahden muun kaverin kanssa yhdistettyjä 75-vuotissyntymäpäiviä, joten tämä viikonloppu oli tarkoituksella rennompi ja arkisempi. En tehnyt juuri muuta kuin rentouduin, kävin syömässä Tampereen uusimassa pitsapaikassa Sitkossa ja nautin myöhäisemmistä aamuherätyksistä. Ainiin, ja tietysti leivoin itselleni synttärikakun.
Olin sen verran mukavuudenhaluisissa tunnelmissa syntymäpäiväviikonloppuna, että valitsin kakunkin sen mukaan. Tein melko yksinkertaisen, vahvasti sitruunalta maistuvan kakkupohjan, ostin kaupasta valmista lemon curdia ja seuraavana päivänä pyöräytin helpohkon italialaisen marengin. Italialainen marenki eroaa ranskalaisesta siten, että valkuaisvaahtoon lisätään kuumennettua sokeri-vesilientä ja seos vatkaan huoneenlämpöiseksi. Italialaista marenkia ei myöskään tarvitse kypsentää enää myöhemmin uunissa, toisin kuin ranskalaista marenkia, koska kuuma sokeriliemi kypsentää valkuaiset. Italialainen marenki sopii hyvin esim. tartalettien pinnalle, kuppikakkujen kuorrutteeksi tai kakun pinnalle. Ihanan vaahtokarkkimaisen maun marenkiin saa, kun sitä polttaa hieman tohottimella.
Jos olet aikaansaavammalla tuulella kuin minä olin, voit tehdä lemon curdin eli sitruunatahnan itse. Esimerkiksi täältä löydät testaamani ohjeen, mutten tuomitse kaupan lemon curdiin tyytyvää: sekin on vallan mainiota.
style=”text-align: left;”>
Kakku oli kieltämättä minun näköiseni ja juuri minun makumieltymyksiini sopiva. Melko tiivis kakkupohja oli mukavan kirpeä (ei kuulemma onneksi liian kirpeä), mutta kirpeyttä tasapainotti makea marenki. Tykkään ihan kauheasti perinteisesta sitruuna-marenkipiirakasta, mutta makuyhdistelmä toimii hyvin myös näin täytekakun muodossa. Saas nähdä, minkälaisen kakun kehittelemme sitten parin viikon päästä vietettäville 75-vuotisyhteissynttäreille!
Kaunis pinta kakussa – oli myös varmasti herkullista! onnittelut vielä tätäkin kautta 🙂
TykkääTykkää
Myös koko Maku-toimitus onnittelee synttärisankaria! Ja jäämme odottamaan 75-vuotiskakkua 😀
TykkääTykkää
Aivan ihana versio sitruuna-marenkikakusta. Persoonallisen kaunis! Onnea synttärisankarille 🙂
TykkääTykkää
Puuroaddikti tässä hei! Olen tuumaillut olisiko mahdollista tehdä kohtuullisen terveellistä suklaista puuroa aamupalapöytään? Okei, kuulostaa ehkä suurelta itsensä huijaamiselta, mutta mitäpä arvelet? Kaakaota, banaania, pähkinää kenties… Ja näin, haaste heitetty 😉
TykkääTykkää
Ihana, juuri minunkin makuinen kakku. Tykkään kovasti tuosta italialaisesta marengista, vaikka harvoin tuleekin tehtyä. Onnea sinulle! 🙂
TykkääTykkää
Lämpimät onnittelut ja täällä ilmoittautuu myös toinen italialaisen marengin fani! Kerrassaan ihanan oloinen kakku!
TykkääTykkää
Anne: Voi kiitoksia! Pinnasta tuli yllättävän sileä, vaikka olin ajatellut tehdä siihen vähän pyörteitä. : )
TykkääTykkää
Satu: Minä kiitän kovasti onnentoivotuksista! Saas nähdä minkälainen megakakku 75-vuotisjuhliin kehitellään…
TykkääTykkää
Uura: Voi minä kiitän!
TykkääTykkää
Homsantuu: Heippa puuroaddikti, haaste on vastaanotettu! Ei kuulosta mielestäni ollenkaan mahdottomalta tai itsensä huijaamiselta, voihan sitä käyttää vaikka raakakaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta. 😉
TykkääTykkää
Leena-muori: Kiva, että muitakin sitruunan ja marengin ystäviä on. Kiitoksia kovasti! 🙂
TykkääTykkää
Elina: Kiitoksia onnitteluista! Kyllä se on niin, että mikä tahansa maistuu ihanalta italialaisella marengilla kuorrutettuna.
TykkääTykkää
Hi, I love cooking and I’m just getting a little into baking. I live here in Finland and follow your blog and instagram 🙂
I’m baking some meringue for the first time here, my recipe says that I need Cremor Tartar (Viinikivi) which I can’t find for the world in this lovely country of yours!! 😀 Can you recommend what I can use to substitute it with, to stabilize it for baking it?
Kiitos!
TykkääTykkää
Congratulations on discovering the joy of baking, there’s no turning back once you get into it! 😀
I know the struggle with foreign meringue recipes and cream of tartar, so frustrating! But I have been doing okay without it if I add a bit of apple cider vinegar into the foam, approx. 1 teaspoon. It does pretty much the same thing as cream of tartar and is much easier to find here. I hope this helped!
TykkääTykkää
Yeah I was reading something about acids as well, and one person suggested lemon juice or vinegar. I will try your way. Thank you so much!
Ok, it’s in the oven, seems to be holding well.
The meringue is for decorating a cake, I will post on instagram when it’s ready and link it here (If I don’t completely f%#& it up 😀 )
TykkääTykkää
Oi miten ihana kakku löytyikään googlailun päätteeksi! ^_^ Jotain juuri tällaista mietin omaksi synttärikakuksi, jesjesjes, kohta kauppaan ja huomenna pyöräytetään kakku!
TykkääTykkää