Luonnollisempi luumuhillo kuivatuista luumuista

Ostin eilen pussillisen kuivttuja luumuja, mitä teen oikeastaan aina vain joulun aikaan (enkä tiedä edes miksi). Yleensä syön luumut sellaisinaan vaikkapa rahkan tai jogurtin seassa, mutta tosiasiassahan kuivatuista luumuista voi tehdä vaikka mitä! Tekisi mieli kokeilla esimerkiksi Terveen Hyvää -blogin jouluisia raakabrownieita tai itse tehtyä luumumehukeittoa, jota voisi lorauttaa vaikka aamupuuron sekaan. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla, minkälaista hilloa kuivatuista luumuista saisi tehtyä.

Perinteisesti hillothan keitetään hillosokerista, mutta halusin kokeilla tehdä luumuhilloa hieman nopeammin, luonnollisemmin ja kaapistani valmiiksi löytyviä aineita käyttämällä. Kaadoin kattilaan pussillisen kuivattuja luumuja, perään vettä, kaksi kanelitankoa ja kardemummaa. Annoin seoksen poreilla n. 5 minuuttia, kunnes luumut olivat pehmeitä. Otin kanelitangot pois ja soseutin luumut hienoiksi sauvasekoittimella. Aivan viimeiseksi sekoitin hilloon chiansiemeniä ja siirsin hillopurkkiin jähmettymään. Jäähtynyt hillo sai levätä yön yli jääkaapissa, ja aamulla se oli hyvin maistuvaa, tarpeeksi jämäkkää ja ihanan jouluisen makuista. Joukkoon ei tarvinnut lisätä edes mitään makeutusta, koska kuivatut luumut itsessään ovat niin makeita.

Ihastelin kahvilassa tällä viikolla itse tehtyjä joulutorttuja mutten silloin jaksanut millään maistaa. Nyt kun minulla on itse tehtyä hilloa, tekisi mieli kauheasti tehdä itse joulutorttutaikinaa ja joulutorttuja. Voi kunpa ehtisin, tulisin sitten jakamaan ohjeen teillekin!

8 thoughts on “Luonnollisempi luumuhillo kuivatuista luumuista

  1. Sattuikin, että just tänään kaupassa nappasin pussillisen luumuja mukaan ja kotimatkalla mietin mitenköhän niistä saisi chiasiementen kanssa tehtyä kivaa hilloa — tää ohje tuli siis kuin tilauksesta! Ihanaa kiitos<3

    Tykkää

  2. Ah millaista luumuhilloa. Enpä ole tullutkaan ajatelleeksi, että kuivatuista luumuistakin voisi tehdä chia-hilloa! Itse tehty torttutaikinakin kuulostaa kunnianhimoiselta missiolta, toivottavasti ehdit toimeen muilta kiireiltäsi 🙂

    Tykkää

  3. Hauska idea tuo chia-siementen lisääminen hilloon! Jämäköittää varmaan rakennetta mukavasti.

    Tykkää

  4. Minäkin keittelen luumuhillon itse, kylläkin lisään pikkuisen hillosokeria. On kyl hyvää!

    Tykkää

Jätä kommentti