Mausteisen makeat sahrami-valkosuklaapullat

Vuoden 2015 ensimmäinen postaus!

Tämä postaus on vahingossa jäänyt julkaisematta joulun aikoihin, mutta koska pullat olivat niin maistuvia, haluan julkaista ohjeen näin seuraavankin vuoden puolella. Väittäisin, että sahrami käy oikein hyvin myös talven aikaan eikä vain joulun makuihin. Ruotsissa varsinkin leivotaan joulun aikoihin erilaisia sahramilla maustettuja pullia, joista tunnetuimpia ovat varmasti s-kirjaimen muotoiset perinteiset lussekatt-pullat. En ole itse asiassa aikaisemmin leiponut sahramilla, vaikka olen jo kauan halunnut kokeilla sitä juuri pullataikinassa. Halusin tehdä jotakin hieman mehevämpää kuin pelkkiä pullia, ja löysin Arlan ruotsalaisilta sivuilta ihanan kuuloisen pullaohjeen, jossa pullien täyttenä on voita ja valkosuklaata. Ei voi mennä metsään sahramin, valkosuklaan ja reilun voimäärän kanssa!

style=”text-align: left;”>

Pullat olivat hyviä ja niistä pari säilyi pakkaseenkin asti. Toisen pellillisen valitettavasti poltin, mikä oli aika hauska sattuma, sillä juuri samana päivänä olin kirjoitellut blogiin tekemistäni keittiömokista…  Pahoittelen myös kuvien laatua, koska olen nyt reissussa eikä minulla ole omaa kuvanmuokkausohjelmaa matkassa olevalla koneella. Kauhea eroahdistus Photarista!

2 vastausta artikkeliin “Mausteisen makeat sahrami-valkosuklaapullat

  1. Olen ihastunut sahramiin, sillä sen avulla voi maustaa ja värjätä niin monenlaisia ruokia ja leivonnaisia. Omenoistakin tuli vallan ihania. Ja valkosuklaatakin vielä, nam.

    Tykkää

  2. Sari: Minä taisin hurahtaa sahramiin kanssa, kyllä helposti maksaa sen kolme euroa kun saa niin upean värin ja maun.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s