Aruban karibialainen keittiö

Terveisiä Arubalta, täältä Venezuelan yläpuolella sijaitsevasta saarivaltiosta! Varasimme kesällä perheen kanssa matkan meille ennestään hieman tuntemattomasta kohteesta, kun olimme kuulleet tuttavilta kehuja paikan hyvästä säästä, kauniista rannoista ja kivasta ilmapiiristä. Matkustin muuta perhettäni hieman myöhemmin perästä yksin tänne, ja nyt olen viettänyt saarella noin viikon. En voi muuta sanoa kuin että tuttavien kehut olivat paikallaan, sillä täällä aurinkoa, valkoista silkinpehmeää hiekkaa, palmuja, kirkkaanturkoosia vettä ja letkeitä ihmisiä riittää.

Arubalainen ruokakulttuuri, joka on alkujaan karibian alueelle tyypillisesti kala- ja maissipainotteista, on  saanut vaikutteita sekä Espanjasta että Hollannista ja myöhemmin tietysti kohtuullisen lähellä sijaitsevasta Yhdysvalloista. Aruballa on paljon amerikkalaisia turisteja, mikä näkyy paikan päällä jenkkiketjujen (Dunkin’ Donuts, Wendy’s, Burger King, Hooters, Subway…) määrässä, mutta Arubalta saa ehdottomasti myös hyvää paikallista ruokaa.

Olen syönyt viikon aikana enemmän kalaa kuin koskaan näin lyhyellä aikavälillä, ja täältä saa niin upeaa tuoretta kalaa, ettei mikään ihmekään. Monet paikat tarjoavat meriahventa (grouper), punanapsijaa (red snapper) ja dolfiinia (tai mahi-mahia), joita ei kauhean usein tule syötyä Suomessa. Mahi-mahi on kalaksi aika kiinteää ja jopa hieman kuivaa, mutta punanapsija ja erityisesti meriahven ovat olleet aina hyviä. Esimerkiksi meriahven tarjoillaan joko pannulla paistettuna tai haudutettuna limekastikkeen, keittobanaanin, riisin ja/tai polentan kanssa. Usein annoksessa on myös kasviksia ja perunaa sekä mausteisia kastikkeita erillisissä kulhoissa. Lisukkeisiin siis panostetaan todella!

Majailemme saaren pohjoispuolella Amsterdam Manor Beach -hotellissa, joka on pieni ja viihtyisä low-rise-hotelli täydellisen Eagle Beachin edustalla. Hotellissa on keittiölliset ja toimivat huoneet sekä kiva, amerikkalais-/hollantilaistyylinen aamiainen. Olemme ihastuneet hotellin rannalle illalla katettavaan Passions on the Beach -ravintolaan, jossa syödään paljaat jalat valkoisessa hiekassa aaltojen lyödessä rantaan. Tarjoilijatkin ovat paljain jaloin! Olemme kuitenkin testanneet sekä Palm Beach -alueella että Oranjestadissa muutamia muitakin hyviä ravintoloita, ettei eksyisi samaan ravintolaan liian montaa kertaa. Kävimme kaksi kertaa Oranjestadissa sijaitseva The Old Fisherman -ravintolassa, jota paikallisetkin tuntuvat suosivan, ja syömäni sekä meriahven että kalakakkuset (kuvassa yläpuolella) olivat mainioita. Hotellimme lähellä oleva Tulip on karibialainen brasserie-tyylinen ravintola, jonka ruoka on oikein maistuvaa ja mojitot ansaitsevat erityismaininnan! Lisäksi yllätyimme positiivisesti Palm Beachin ostoskeskusessa sijaitsevasta Scala-ravintolasta, jonka ruoka tosin on enemmän amerikkalais- kuin karibialaistyylistä.

Bay Breeze ja mojito, parhaita rannalla auringonpaisteessa nautittuina!

Paikallista Balashi-olutta, jonka tehdas on aivan lentokentän lähellä. Tehtaalla pääsee käsittääkseni myös vierailemaan!

Kaiken kaikkiaan täällä ihanalla saarella on saanut nauttia auringon lisäksi hyvästä ruoasta, ja paikka on kalan ystävän paratiisi. Onko joku muu käynyt Aruballa tai suunnitellut matkaavansa tänne?

12 thoughts on “Aruban karibialainen keittiö

  1. Apua mikä matkakuume iski näistä kuvista! Näyttää upealta paikalta 🙂

    Tykkää

  2. Lomakuvia olenkin jo instassa katsonut lomakuumeisena, mutta nämä vasta potin räjäyttivätkin! Ihanan näköistä ruokaa ja ihanan näköinen paikka. Olen suuri kalaruoan ystävä, joten tuonne pitää ehdottomasti suunnata joskus!

    Tykkää

  3. Anne ja Pipsa, ihan sama juttu, niin hirveä auringon kaipuu, ettei ole tosikaan. Aivan ihanat tunnelmat ja maisemat, nauti :).

    Tykkää

  4. Olipas hauska lukea tämä matkakirjoitus 🙂 Olimme perheen kanssa samassa hotellissa vuonna 2006. Passion -ravintolassakin tuli käytyä useamman kerran. Silloin tuolit olivat päällystetty valkoisilla hupuilla, joissa oli rusetti ja rantahiekkalle oli viritetty soihtuja. Melko romanttinen paikka. Kalaruoat ovat karibialla tosi hyviä ja kuten mainitsitkin, eipä esim. Mahi-mahia saa Suomesta. Fish Cakesit ovat yleensä saarella kuin saarella muutenhyviä. Suosikkisaareksi karibialla käydyistä saarista Aruba ei kuitenkaan yllä, ei ole niin karibialainen kuin moni muu saari, vaan aika eurooppalaisen oloinen. Mutta mm. Malmok Beachillä oli kyllä hyvät snorkkelointipaikat suht pientenkin lasten kanssa. Pasa un bon Dia!

    Tykkää

  5. Anne: Matkakuume on nyt minun osaltani taltutettu ainakin muutamaksi kuukaudeksi, aurinkovarastotkin täynnä. 😉 Oli kyllä ihana paikka!

    Tykkää

  6. Pipsaa: Kiva kuulla että kuvat olivat mieleen! Olisi voinut laittaa vaikka kuinka monta palmu- ja rantakuvaa, mutta yritin nyt pitää hieman enemmän ruokapainotteisena…

    Tykkää

  7. Celebration treats 4U: Hei onpa hauska sattuma. Passions-ravintolassa oli vielä samanlainen teema, kieltämättä todella romanttista!

    Ihan kauhean moniin suomalaisiin turisteihin ei matkalla törmätty, mutta jenkkejä oli sitäkin enemmän. Olet siis aivan oikeassa eurooppalaisuudesta, Aruba on todella turistiystävällinen paikka. Karibialla on niin paljon ihania saaria, että tulee varmasti matkattua jonnekin muualle kuin Aruballe. Osaatko suositella jotain muuta saarta, millainen Curacao on? (Lensimme vain sen kautta.)

    Tykkää

  8. Annamari: Curacao on ihan mukava saari ja tietyllä tavalla nk. helppo karibian saari, koska on kuitenkin myös melko eurooppalainen sekä sinne on helppo lentää. Mielestämme veti kuitenkin pidemmän korren kuin Aruba. Curacaolla on mm. suht pienille lapsille kiva akvaario, jossa on nk. kosketustankkeja, joissa voi ottaa esim. meritähtiä ja merimakkaroita käteen sekä delfiininäytöksiä. Pääkaupunki Willemstad on kaunis hollantilaisvaikutteisine kauniine rakennuksineen. Luonnoltaanhan Curacao on hyvin samanlainen kuin Aruba, karua luontoa, valkoiset rannat (Curacaolla pieniä rantoja, ei samanlaisia kuin Aruballa).

    Riippuu tietenkin todella paljon siitä, mitä matkaltaan hakee/haluaa. Itse pidämme melko rauhallisesta menosta ja mieleemme on enemmänkin erilaiset luontokohteet kuin hyvät shoppailumahdollisuudet omaavat paikat. Omia suosikkisaaria karibialla on St. Kitts, Guadeloupe ja Antiqua. Itse olemme tehneet karibialle n. 10 matkaa, joista vain 4 olemme olleet hotellissa, muilla matkoilla olemme vuokranneet talon omalla uima-altaalla. Nämä matkat eivät ole tietenkään sitten matkatoimistojen kautta hoidettuja, vaan omatoimimatkoja. Mutta suhteessa hotellimajoitukseen, saa hiukan kalliimmalla (kun perheessä 4 henkeä, jotka kaikki maksavat karibialle aikuisten hinnan, yleensä siellä raja 11 vuotta) saa kyllä sitten melkoisen tasokasta majoitusta. Olemme myös hakeutuneet pääsääntöisesti näillä saarilla sivuun nk. turistirysistä ja hotellikeskittymistä. Mutta autonvuokraus on sitten kyllä aika pakollista.

    Ja riippuen saaren taustasta, joillain saarilla on sitten lähes pakko osata esim. ranskaa, mikäli tekee oamtoimimatkan… englannilla ei pärjää kuin tietyillä saarilla.

    Snorklaus (kaikilla omat maskit ja räpylät aina matkalaukussa mukana :)), syvänmerenkalastus, erilaiset katamaraaniristeilyt, sademetsäretket ja pikkupaikkojen omatoiminen kiertely jne. ovat mielestämme parasta karibian antia. Tietenkään ruokaa unohtamatta :).

    Annan mielelläni tarkempaa tietoa, mikäli kiinnostaa. Tähän en nyt kuitenkaan sepusta enää pidempää kertomusta. Ai, mikä matkakuume tulikaan taas…

    Tykkää

  9. Niin kiva lukea jotain kokemuksia Arubasta, itekin oon noihin samoihin maisemiin suuntamassa toukokuussa! 🙂 Ihania kuvia ja oli mukava kuulla muutama ravintolasuosituskin, ainakin toi Passions on the Beach kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Lensittekö USAn kautta vai missä teillä oli vaihto? Mua mietityttää noi kaikki USAn tullit ja meneekö laukut suoraan vai täytyykö ne lähtöselvittää vielä USAssa uudestaan jne….? Meillä siis lennot Hki-Lontoo-Miami-Aruba.

    Tykkää

  10. Celebration Treats 4U: Vau, kiitos aivan mahtavan laajasta vastauksestasi, tiedät selvästi mistä puhut! Palaan tähän varmasti kun suunnittelemme seuraavaa matkaa, mahdollisesti juuri Karibialle ollaan suuntaamassa. : )

    Tykkää

  11. Cheynne-Blue: Kiva kuulla, että postauksesta oli jotain iloa. Ja mahtavaa, että pääset matkaamaan Arbualle!
    Minä lensin Amsterdamin kautta suoraan, takaisin sullessa Curacaon kautta Amsterdamiin. Tuo Miami-yhteys on varmasti hyvä kanssa, mutta USAssa Miamin kentällä minun piti jollakin aikaisemmalla matkalla jonottaa ensin Immigrationiin (saattaa mennä helposti tunti) ja turvatarkastukseen, minkä jälkeen laukut otetaan hihnalta ja jätetään itse uudestaan toiselle hihnalle. Lähtöselvitystä ei tehty uudelleen! Toivottavasti teillä on siis riittävän pitkä vaihto, muuten ei pitäisi olla ongelmaa. 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti