Uusimmassa Maku-lehdessä: Valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Minulla on ilo ylpeänä esitellä 2015 vuoden ensimmäiseen Maku-lehteen suunnittelemani juustokakkuohje, josta itse tykkäsin kauheasti. Minua pyydettiin kehittelemään paistettu juustokakku lehtijuttuun, jossa esitellään juustokakku kolmella tapaa. Kaksi muuta ohjetta ovat tehneet taitavat Fanni & Kaneli -blogin Tiina ja Painted by Cakes -blogin Emma, joten juustokakkujen ystäviä todella hemmotellaan nyt. Lisäksi lehden jutussa on paljon hyviä vinkkejä, joilla juustokakun saa onnistumaan.

Olin mielissäni, kun sain tehdä juuri paistetun version, josta olen tykännyt aina eniten. Halusin helpon kakun, joka onnistuu varmasti (ei liivatesekoiluvaaraa!) ja jossa on sopivan yksinkertaiset maut. Makea valkosuklaa ja kirpeä mustaherukka sopivat aina yhtä hyvin yhteen. Lisäksi halusin kakun, joka näyttää yksinkertaisen kauniilta ja silti aivan juustokakulta.

Tein sydänkoristukset mustaherukkahillosta niinkin yllättävällä apuvälineellä kuin lääkeruiskulla! Minulla oli kaapissa käyttämätön ruisku kanin lääkintää varten, joten vedin hilloa vähän sileämmäksi ja annostelin sopivan pieniä pisaroita kakun pinnalle ennen kuin kakku laitetaan uuniin. Pisarat tiputetaan spiraalin muotoon kohti keskustaa, ja keskustasta vedetään pisarat sydämen muotoon hammastikun avulla.

 

 

4 vastausta artikkeliin “Uusimmassa Maku-lehdessä: Valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

  1. Ooh, miten kaunis juustokakku! Ja ainesosista päätellen tämä ei voi olla muuta kuin surrealistisen hyvää! Hauska idea lisätä hilloa myös keksipohjaan. =) Makeaa viikonloppua!

    Tykkää

  2. Tuuli: Kiitän kovasti, tuolla yksinkertaisella koristelulla saa helposti kivan näköisen pinnan!

    Minä käytän valkosuklaata paljon harvemmin kuin tummaa suklaata tai maitosuklaata, mutta joihinkin valkoinenkin sopii hyvin. : )

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s