Suunnitteletko brunssia tai oletko samanlainen aamupalahullu kuin minä? Olen aikaisemmin kirjoitellut siitä, että minulle aamiainen on supertärkeä enkä ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat etteivät ehdi tai pysty syömään aamupalaa. Miten on mahdollista, että joku ainakin kahdeksan tuntia ilman ruokaa ollut voi lähteä hyväntuulisena kotoota ilman aamupalaa?
Tykkään panostaa aamupalaan ihan tavallisena arkiaamunakin, ja aamupala syödään aina rauhassa ilman kiirettä. Olen aikaisemmin julkaissut ohjeen täyttävään porkkanakakkupuuroon ja innostuin nyt tekemään granolaa (myslin rapeampi ja rasvaisempi versio), joka saa makunsa sekä värinsä porkkanasta ja lisäksi kakusta tutuista mausteista ja pähkinöistä. Granolassa ei ole keinotekoista makeutusta eikä se kovin makeaa olekaan, ja kookosöljy tuo siihen sekä makua että rapeutta. Porkkanakakkugranola on mainiota luonnonjogurtin kanssa, suosittelen!
Onpa hauska idea! Ja niin nättiä! Täällä yksi aamupalahullu ilmoittautuu mukaan joukkoon 🙂
TykkääTykkää
Tykkään kovasti muromyslistä, mutta kaupan muromyslien sokerimäärä on pöyristyttävä – ja samoin erilaisten lisäaineiden. Granolaohjeita on netissä moniakin, mutta lähes kaikissa tuntuu olevan joko pähkinää (perheessä allergikko) tai kookosöljyä (vastustan)… musta ois kiva tehdä itse granolaa, joka ois rapeaa ja maistuvaa ja jonkun verran makeaakin, mutta jossa ei ois noita kahta ainesta. Heitänkin sulle nyt haasteen reseptin kehittelyyn 😉
TykkääTykkää
Emilia: Kiva kuulla, porkkanakakun makumaailma toimii todistetun hyvin myslissäkin!
TykkääTykkää
Outipapu: Kaupan muromyslithän ovat niin herkkua, mutta sokerimäärien takia niitä en kyllä aamupalalla söisi mistään hinnasta. Pähkinät on granolasta helppo jättää pois (ja korvata esimerkiksi siemenillä, mutta sekään ei ole välttämätöntä, laittaa vaikka kuivattuja hedelmiä senkin edestä), mutta kookosöljyn korvaaminen onkin haastavampaa. Kuulemma banaanilla ja valkuaisvaahdolla saa aika rapsakan lopputuloksen, pitäisiköhän koittaa? 🙂
TykkääTykkää