Ensimmäinen sokerimassakakkuni: Mangotäytekekku

Voiko tämä olla todellista, minä olen tehnyt täytekakun ja vieläpä sokerimassakuorrutteisen sellaisen!? Kaikki sai alkunsa siitä, kun mainitsin ohimennen maantaina Maku-lehden miitissä, etten ole koskaan käyttänyt sokerimassaa leivonnassa, en sitten missään muodossa. Sain muutamia yllättyneitä, tai ehkä pikemminkin tyrmistyneitä, katseita – ja kyllähän sen ymmärtää, kun olen tavallaan kuitenkin aika leivontaorientoitunut… 

Saimme maistella Emman upeita luomuksia ja samalla kysellä häneltä hieman vinkkejä esimerkiksi kakkupohjan leikkaamiseen ja kuorrutuksen tasaiseen levittämiseen. Tämä oli varmastkin ensimmäinen kipinä sokerimassaleivontaan, ja lisäksi sain vielä sattumalta samalla viikolla Dr Öetkeriltä neljä pakettia eri värisiä sokerimassoja. Viimeinen pisara oli postista tullut Emman uusi kirja Kakut, leivokset & jäätelöt (kannattaa pysyä kuulolla, mikäli on kiinnostunut tuosta upeasta kirjasta), jonka selasin hetkessä läpi ja olin aivan kakkuinnostuksissani. 

Päädyin pääsiäisen kunniaksi tekemään väritykseltään ja maultaan keväisen kakun: kakkupohja on Emman perustäytekakkujen pohja, ja täytteeseen laitoin tuorejuuston, mangon ja sitruunan makuja. Mukavan pääsiäisviritteinen ulkonäkö syntyi, kun yhdistin kahta eriväristä sokerimassaa: kirkaankeltaista ja pinkkiä. Kakku on leikattuna näyttävän näköinen ja melko raikas täytekakuksi!

Harvoin varsinkaan halkaisijaltaan näin pieni täytekakkupohja kohoaa näin tasaisesti: oli ilmeisen hyvä ohje käytössä!

No mites minulla sitten sujui sokerimassan kanssa? Yllätyin todellakin siitä, miten helposti muovautuvaa ja joustavaa sokerimassa oli. Kaksi eri väriä yhdistyivät toisiinsa todella hienosti, ja sokerimassaa voi värjätä lisäksi myös geelimäisillä elintarvikeväreillä. Kun käytti tarpeeksi tomusokeria kaulinnassa eikä yrittänyt näin ensikertalaisena kaulia sokeria aivan liian ohueksi, kakun kuorruttaminen sujui melko kivasti. Sen verran minun on pakko paljastaa, että läväytin sokerimassan hieman huonoon asentoon kakun päälle, joten takaa minun piti hieman venyttää sokerimassaa, minkä vuoksi se pääsi hieman repeämään. Hyvä kuvakulma pelastaa aina paljon… Lisäksi pinta on hieman kuhmuinen, mutta olen itselleni armollinen näin kokemattomana kakkujen tekijänä.

4 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen sokerimassakakkuni: Mangotäytekekku

  1. Onpa kyllä upea kakku! Kaunis, raikas ja houkutteleva. Minäkään en kovin montaa massakakkua ole tehnyt. Tykkään kyllä niistäkin, mutta jotenkin nuo perinteisemmät kerma, suklaa ja kreemit ovat enemmän houkuteleet.

    Tykkää

  2. Tämä oli ihan älyttömän hyvää!!! Mango tuorejuusto oli torstaina kaupasta loppu..korvasi sen appelsiini tuorejuustoa. Kakkupohja oli hyvä. Aivan upean makuinen kakku!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s