Voita Emman kakut, leivokset ja jäätelöt -kirja!

Kuten kirjoittelin aikaisemmassa kakkupostauksessa, minä sain postissa lahjaksi bloggaajakollegan Emman uusimman kirjan Emman kakut, leivokset ja jäätelöt, ja innostuin heti kokeilemaan täytekakkua kirjasta inspiroituneena. Emman aikaisempi kirja keskittyy enemmän kakkutaiteeseen, mutta uudemmassa kirjassa on älyttömän monipuolisesti erilaisia ohjeita, ja kirjan jokainen kuva on aivan henkeäsalpaavan kaunis.

Selasin kirjan harmaana arkipäivänä kannesta kanteen, ja kylläpä iski heti kauhea leivontainspiraatio (ja makeannälkä)! Katselin muutamaa ohjetta (esim. mustikkatäytekakku yläpuolella) vähän loppukevään omia valmistujaisiani silmällä pitäen… Haluan tietysti tehdä itse kakun omiin juhliini, mutta jos haluan jotakin hieman spesiaalimpaa, en uskalla kakkuamatöörinä alkaa liikaa soveltamaan. 

Mutta minullapa on mitä mainioimpia uutisia teille! Sain postista kaksi kirjaa, joista toisen arvon teille. Laittakaapa siis kommenttiboksiin kommenttia ja kertokaa minulle vaikka, mitä aiotte leipoa pääsiäispöytään tänä vuonna! Muistakaa käyttää nimimerkkiä ja laittaa sähköposti lomakkeeseen, se ei näy muille kuin minulle. Aikaa osallistua arvontaan on keskiviikkoon 1.4. kello 20 asti, sen jälkeen arvon voittajan. 

Arvonta on päättynyt, onnetar suosi Hanna-Maria!

130 thoughts on “Voita Emman kakut, leivokset ja jäätelöt -kirja!

  1. Ajattelin kokeilla tehdä gluteenittomia lusikkaleipiä lemoncurd täytteellä ja ehkä koristella keltaisella sokerivesikuorrutteella niihin vielä raitoja. Olisivat kuin pieniä munia

    Tykkää

  2. Täältäpä saa kivoja vinkkejä pääsiäisleivontaan, mutta taidan itse pitäytyä perinteisessä ja leipoa jonkinnäköisen rahkapiirakan.

    Tykkää

  3. Rakastan pääsiäistä ja mielessäni siintelee niin kinderpiirakka, pasha kuin mämmi-suklaamoussekin. Mämmimutakakkuakin olisi kiva koittaa ja jotain hedelmäistä, esim sun mangotäytekakkua. Harmi, että pääsiäinen kestää niin vähän aikaa!

    Tykkää

  4. Pääsiäiseksi ajattelin tehdä mangojuustokakun :> lisäksi voisi yrittää tehdä pitkästä aikaa sitruunamarenkipiirakan 🙂

    Tykkää

  5. Heippa! Ihanaa että pääsiäisenä on monta juhlapäivää niin saa leipoa ja herkutella kunnolla! Ajattelin tehdä ainakin sitruunakuppikakkuja ja hyydytettyä passionjuustokakkua 🙂 Emman kirja olisi kyllä saatava niin uskaltaisi tällainen innokas amatöörikin kunnon ohjeilla leipoa välillä myös upeita täytekakkuja!
    Kommentoin harvoin joten haluan vielä samalla kiittää sinua ihanan inspiroivista resepteistä<3

    Tykkää

  6. Vietän Pääsiäisen ulkomailla, joten ei tule leivottua mitään. Mutta herkuteltua tulee varmasti senkin edestä! 🙂

    Tykkää

  7. Aijai miten ihanalta tuo kirja vaikuttaakaan! Tänä vuonna pääsiäispöytään pääsee mahdollisesti jonkin sortin marenkikakku.

    Tykkää

  8. Minulla on suunnitteilla pääsiäiseksi täytekakku, jonka väliin tulee hedelmätäyte ja suklaatäyte. Kakun päällystän vihreällä marsipaanilla ja koristelen sokerimassasta tehdyillä narsisseilla. 🙂

    Tykkää

  9. Meidän pääsiäispöytäämme kuuluu tänä vuonna todennäköisesti pashapavlovia ja persikkarahkakakku. 🙂

    Tykkää

  10. Pääsiäiseksi leivon varmaankin jonkun raikkaan ja hedelmäisen juustokakun mm. passionhedelmillä! 🙂

    Aivan paras inspiraation lähde tämä sinun blogisi, yksi ehdottomista suosikeistani!

    Tykkää

  11. Leivoin jo valmiiksi Irish Coffee- juustokakun…no jaa, tokkopa tuo niin pääsiäisherkulta kuullostaa, mutta suklaapäälliseen tein sokerimassasta keltaisia ja oransseja ruusuja..Ja tää on niiiiin hyväää! Ei väliä mikä juhlapyhä! Aina nautitaan mausta!!!

    Tykkää

  12. Aion leipoa kahden suklaan piirakkaa ja joitakin pääsiäisaiheisia leivoksia. 🙂

    Tykkää

  13. Moikka,

    parin päivän kuluttua ajattelin pyöräyttää hieman terveellisemmän porkkanakakun 🙂

    Tykkää

  14. Heips! Pääsiäisenä syödään tietenkin mämmiä, mutta sen lisäksi ajattelin leipoa porkkanamuffineja hieman terveellisemmällä reseptillä sekä mehevää jyväleipää 🙂

    Tykkää

  15. Leivon ainakin persikkarahkapiirakkaa täydellisellä kaurapohjalla. Sitä on tehnyt mieli jo ensimmäisistä valoisista kevätpäivistä saakka. Tällä hetkellä on myös itselleni ensimmäinen Pataleipätaikina valmistumassa huomista varten.

    Tykkää

  16. Herkullisia suunnitelmia täällä!
    Tarjoilen halloumirisottoa ja mehevää sitruunakanaa pääsiäisunnuntaina. Jälkiruoan marinoidut hedelmät ja kookos-jugurttijäätelö kultaa juhla-aterian!

    Tykkää

Jätä kommentti