Raidallinen kääretorttu ja Maku-blogien keväthaaste

Sain alla olevan kuvan Perinneruokaa prkl -blogin Antilta ja Mikalta, ja haasteenani oli leipoa tai kokata kuvan perusteella jokin luomus. Minun kokkailuni rajoittuvat yleensä jauhelihan paistamiseen, joten yllättäen kallistuin leipomisen puolelle. Olin vähän paniikissa, kun näin kuvan ensimmäistä kertaa ja mietin vain, miten voin muka leipoa jotakin missä on mustekalan mustetta ja tomaattia. Haasteen tarkoituksena ei kuitenkaan ole välttämättä tehdä täydellistä jäljennöstä haastekuvan herkusta, ja mieleeni tulivat netissä välillä näkyneet raidalliset kääretortut. 

Ideoinkin mielessäni kääretortun, jossa on sekä punaista, vihreää että keltaista väriä. Pastan mustan värin virkaa sai toimittaa suklaan värinen kääretortun täyte. Ajattelin että tämä on helppo ja yksinkertainen toteutus haastekuvasta, mutta unohdin että olen huono tekemään kääretorttuja enkä myöskään ole kääretortun suurin ystävä. Sanoisin myös, että lopputulos on hyvin vapaa tulkinta alkuperäisestä haastekuvasta, mutta mielikuvitus loppui kesken. 

Tätä kääretorttua voisi hyvin tarjoilla vaikka lastenkutsuilla tai teemajuhlissa. Kääretorttu on kyllä yksi niistä leivonnaisista, joita meillä tarjoiltiin pienenä arkiherkkuna kääretortun helppouden ja valmistamisen nopeuden takia. Minulta ei vaan vieläkään suju varsinkaan käärimisvaihe kauhean sutjakasti..

Seuraavan haastekuvan minä taidan heittää 52 Weeks of Deliciousness -blogin Annelle, seuratkaa ihmeessä haasteen kulkua!

6 vastausta artikkeliin “Raidallinen kääretorttu ja Maku-blogien keväthaaste

  1. Ihan mahtava versio tuosta pastasta! Ei olisi tullut kääretorttu ensimmäisenä mieleen 🙂 Ensin mietin, että missä se musta on, mutta sehän on siellä sisällä 🙂

    Tykkää

  2. Heh kiva kuulla! Ihan mustaa ei kyllä suklaatäytteestä tullut, musta väriaine multa vielä puuttuu. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s