Valmistujaisjuhlat lähestyvät, ja aika moni aikoo juhlistaa varmaankin nyt tulevana lauantaina. Minun omat valmistujaiseni ovat vasta kahden viikon päästä, mutta olen tänä vuonna tekemässä kakkuja yksiin ylppäreihin ja yksiin valmistujaisjuhliin ennen omia valmistujaiskekkereitä. Tuleepa ainakin minikeittiön (ja jääkaapin) tilavuus pistettyä todelliseen testiin, kun nytkin jääkaapissa on 1,6 kiloa tuorejuustoa, kilo rahkaa, kilo mansikoita ja 16 desiä kuohukermaa kaikkien omien ruokien lisäksi. Jos kakku puuttuu vielä juhlista, mikset tekisi vaikka kuorruttamattoman, marjoilla koristellun naked caken, Nutella-juustokakun tai porkkanakakun?
Omista ylioppilasjuhlista on nyt jo 7 vuotta aikaa, ja piti oikein kaivella arkistoista kuvia juhlien tarjottavista. Hoidettiin äidin kanssa melkein kaikki tarjottavat itse juhliin, ja teimme mm. erilaisia salaatteja, lihapullia ja sämpylöitä seisova pöytä -periaatteella. En muista kuolemaksenikaan, mitä olin itse leiponut juhliin tarjottavaksi, mutta pääkakkuna oli tuttumme tekemä perinteinen vadelmakakku.
Pikkusiskoni ylioppilasjuhliin, jotka nekin olivat jo 5 vuotta sitten, tein vaaleanpunaisen prinsessakakun, josta on vain tällainen ruma kuva räävittynä. Prinsessakakku on perinteisistä kakuista ehkä oma lempparini, ja monella varmaankin on tulossa omiin juhliin prinsessakakku tänäkin vuonna. Lisäksi siskon juhlissa makeista herkuista tarjolla oli mm. mummin suklaakakku (jonka ohjeen voisin muuten joskus pyytää blogiinkin), pikkuleipiä ja pullapitkoa. Yllättävän perinteisellä linjalla on siis menty!
Minkäslaisia leivonnaisia teidän valmistujaisjuhliinne on tulossa? Oletteko leiponeet itse vai tilanneet jostakin?
Me vietetään ensi viikonloppuna siskoni valmistujaisia ja samalla omia kolmikymppisiäni. Vielä en ole saanut päätettyä, minkä juustokakun kekkereihin leivon, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa 🙂 Nutella-juustokakku on harkintalistalla.
TykkääTykkää
Voi onpa kiva idea yhdistää ne kaksi, sukulaisetkin on kätevästi molempia varten paikalla! Minäkin suunnittelen omia ensi lauantain valmistujaisiani ja yksi kakku on vielä päättämättä…
TykkääTykkää