Kahvilavinkkiä Espoon seudulle?

Viettelen viikkoni Espoossa melko työpainotteisissa tunnelmissa, mutta koska olen kovan luokan kahvittelija, voisin välillä siirtää työni työhuoneesta tai kämpiltä johonkin mukavaan kahvilaan. Asustelen aika lähellä sekä Kauniaisten että Espoon keskustaa, kun taas Helsinkiin on jonkin verran matkaa. En ole vielä ehtinyt kauheasti tutustua uusiin kotikulmiin, joten ottaisin mielelläni Kauniaisissa tai Espoossa asuvilta kahvilavinkkejä. Kriteereinä on vain hyvä kahvi, mukava ilmapiiri ja vaikkapa hyvä pulla.

Voisin vastavuoroisesti tarjota yhden hyvän kahvilavinkin Tampereelta. Tänne menisin ehdottomasti tekemään hommia, jos viettäisin viikkoni Tampereella. Pyymäen Oma on Tampereen moniin ketjukahviloihin verrattuna ilahduttavalla tavalla erilainen. Tee- ja kahvivalikoima on kattava, kaikki makeat ja suolaiset herkut tehdään itse, ja paikasta saa myös edullista ja maistuvaa lounasta. Asiakaspaikkoja on paljon – sekä sisällä että katetulla ulkoterassilla, ja henkilökunta on aina mukavaa. Kaikki tamperelaiset tietävät takuulla keskeisellä paikalla (rautatieaseman ja Stockmannin lähellä) sijaitsevan kahvilan, mutta tässäpä pieni vinkkaus erityisesti ulkopaikkakuntalaisille!

Pyymäellä on älyttömän iso ja kiva valikoima macaron-leivoksia, olen maistanut ainakin kirsikkaa, pistaasia ja vadelmaa. Kaikille iso peukku!

22 vastausta artikkeliin “Kahvilavinkkiä Espoon seudulle?

  1. Vaikken ite Kauniaisten suunnalla asukkaan, mutta siinä Kauppakeskus Granissa on ihana kahvila nimeltään Lähellä Deli, jossa oon käyny. Siellä on mm. ihania korvapuusteja! Kiva tunnelmallinen paikka!

    Tykkää

  2. Minäkin suosittelen ehdottomasti Perobaa! Tosi kaunis paikka ja ihana omistaja. Muutoin Espoon kahvilatarjonta tuntuu liian usein keskittyvän kauppakeskuksiin 😦

    Tykkää

  3. Espoon parhaat korvapuustit leipoo Kaizan Café http://www.kaisancafe.com/
    Tapiolassa sijatsevassa kotoisassa kahvilassa on aivan mieletön valikoima kotoisia leivonnaisia, mutta korvapuustit ovat törkeän herkullisia 🙂
    Suosittelen testaamaan!

    Tykkää

  4. Haltian luontokeskus Nuuksiossa on todella hieno! Ensin vähän ulkoilua merkityillä poluilla, ja sitten munkkikahville luontokeskukseen. Munkkeja paistetaan sitä mukaa kun ne loppuvat, ja me saimme käynnillämme ihan tulikuumat yksilöt ❤ Tarjolla on myös ruokaa (lounasta buffasta ja päivällistä listalta) ja komeat järvimaisemat.

    Tykkää

  5. Minäkin suosittelen Lähellä Deliä Kauniaisista. Ihana pieni kahvila jossa suurin osa luomua ja vaikka mitä ihanaa muutakin myynnissä kuin leivonnaiset, kahvit yms! Jos teestä tykkää niin suosittelen.

    Tykkää

  6. Kaisan Cafe. Se on legenda. Valtavat, ihanat korvapuustit hintaan, joka saa tuijottamaan myyjää täysin tyhmänä. Viimeksi kun kävin lasten kanssa siellä pari viikkoa sitten maksoi kahvi, kaksi pillimehua, iso korvapuusti, tiikerikakkupala ja suklaa-vadelmakääretorttukimpale yhteensä 7,80e.

    Tykkää

  7. Nyt on kyllä pakko mennä sinne, vaikka jo tänään! Olen ollut vähän myöhään aina kaupassa pitkien työpäivien takia, ja leipomo on ollut silloin jo kiinni!

    Tykkää

  8. Oi kuulostaapa ihanalta! Jos jään tänne joskus viikonlopuksi, tuonne pitää ehdottomasti suunnata. 🙂

    Tykkää

  9. Tuolla pitää ehdottomasti käydä, olen nähnytkin kahvilan mutta se on ollut jo kiinni kun olen ollut liikkeellä!

    Tykkää

  10. Pyymäen Oma on kyllä ehdottomasti Tampereen paras kahvila! Voisin vaan tuntitolkulla ihailla sen upeaa sisustusta 🙂

    Tykkää

  11. Jos joskus Helsinkiin saakka ehtii, lämmöllä suosittelen upouutta tarjonnaltaan ainutlaatuista kahvilaa, Makiata. www. makiata.fi

    Tykkää

  12. Mun mielestä Espoon ihanin tunnelma löytyy Suvisaaristosta, Saaristokaupasta. Sinne on vähän matkaa, mutta kesällä (miksei ehkä nyt syksylläkin) vierailun arvoinen paikka. Muuten musta myös Espoolaisena opettajana tuntuu, et parhaat leivonnaiset löytyy opehuoneesta :D.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s