Kaupallinen yhteistyö: Siipikarjaliitto

Ei voi kyllä lakata ihmettelemästä kananmunan kykyä muuntautua vaikka mihin leivonnassa! Taas on luvassa puhetta munasta, ja aikaisemmilla kerroilla kirjoittelin hauskoista aamiaismunista ja ällömakeista marenki-suklaabrownieista. Tällä kertaa tein luomumunasta jotakin, mitä en ole aikaisemmin kokeillut tai edes maistanut. Olen vain nähnyt ulkomaisilla leivontasivustoilla kuvia jännän näköisestä leivonnaisesta – magic custard cakesta – ja pelkkä nimikin kertoo, että jostakin jännästä on kyse.
Magic custard cake tai kotoisasti suomentamani taikapannari on melko samanlainen kuin suomalainen uunissa paistettava pannukakku, mutta taikinaan tulee munaa sekä keltuais-sokerivaahdon että valkuaisvaahdon muodossa. Valkuaisvaahto käännellään todella nestemäiseen taikinaan, ja lopputulos on melko hämärän näköinen, vähän klimppinen litku. Tässä kohtaa on hyvin tärkeää, että valkuaisvaahto on pitävä. Luottotuotteellani luomumunalla en ole koskaan epäonnistunut valkuaisvaahdon tekemisessä: kun käyttää laadukasta, tuoretta munaa ja ottaa sen hieman ennen vatkaamista huoneenlämpöön, valkuaisvaahdosta tulee jämäkkä ja pitävä.

Taikapannukakku (9 palaa)
- 115 g voita
- 5 dlk evytmaitoa
- 4 munaa (luomu, eroteltuina)
- 2 1/2 dl tomusokeria
- 1/4 tl omenaviinietikkaa
- 115 g vehnäjauhoja (1 3/4 dl)
- 1 tl vaniljasokeria
Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen. Voitele 20×20-senttinen neliövuoka tai vuoraa leivinpaperilla.
Sulata voi ja maito kattilassa. Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi, kääntele joukkoon omenaviinietikka.
Lisää hieman jäähtynyt voi-maitosula keltuaisvaahdon joukkoon, taikina tulee olemaan todella vetistä joten sekoita käsin. Lisää joukkoon myös vaniljasokeri. Siivilöi sekaan vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto sekoittuu taikinaan. Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
Kaada taikina vuokaan, paista uunissa n. 45 min – 1 tunnin ajan. Kypsynyt leivonnainen on pinnalta ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.
Anna leivoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, sirottele päälle reilusti tomusokeria ja leikkaa 9 palaan. Nauti sellaisenaan tai marjojen kanssa.



Jännittelin koko leivoksen paistumisen ajan, saanko aikaiseksi mitään kerroksia. Taikina oli niin epämääräisen näköistä, että melkein meinasi epäusko iskeä. Melko malttamattomana annoin leivoksen jäähtyä ennen kuin leikkasin sen paiston jälkeen paloihin, ja tadaa: kolme upeaa kerrosta olivat muodostuneet kuin itsestään. Alin kerros on raskain ja hyvin pannukakkumainen, keskimmäinen maistuu melkein kuin vaniljakastikkeelta, ja päällä on vielä kerros kuohkeaa moussemaista pannaria. Koko komeus viimeistellään reilulla kerroksella tomusokeria ja tarjoillaan joko sellaisenaan tai marjojen kanssa. Tätähän voisi vetää vaikka aamupalaksi, sillä luomumuna on tunnetusti todellinen terveystuote. Se sisältää mm. paljon vitamiineja, proteiineja ja kivennäisaineita. (Lähde: Totta munasta) Riittää minulle perusteluksi!
Ei voi muuta kun ihmetellä taas luomumunan voimaa, mikä supertuote josta on niin moneksi! Käy lukemassa lisää luomumunan ominaisuuksista Luo munasta -sivulla.