Makeaa munasta

Kaupallinen yhteistyö: Siipikarjaliitto

Jos pitäisi mainita omat kulmakiveni makeassa leivonnassa, mainitsisin ehdottomasti normaalisuolaisen voin, tumman suklaan ja luomumunan. Monesti leivonnassa muna on ehdottomasti tärkein raaka-aine: se sitoo taikinan aineksia, luo kuohkeutta ja saa aikaa erilaiset rakenteet. Millään muulla raaka-aineella ei saa aikaiseksi valkuaisvaahdolle tyypillistä rakennetta, ja mitään marengin tapaista on todella vaikea saada aikaan millään muulla aineella kuin munanvalkuaisella. Aina välillä yllätyn, mitä kaikkea munalla saa aikaan leivonnassa, ja kuka esimerkiksi ensimmäisenä tajusi erotella valkuaisen ja keltuaisen ja huomasi valkuaisen vaahdottumiseen liittyvät ominaisuudet?!

Todella monessa käyttämässäni reseptissä tarvitaan valkuaisvaahtoa, joka jämäkkänä vaahtona luo taikinaan hyvin kestävän ilmavuuden. Kun keltuiaset ja valkuaiset erotellaan, tulee käyttää tuoreita, laadukkaita munia, ja itse olen jo vuosia vannonut nimenomaan luomumunien nimeen. Hyvälaatuiset luomumunat erottuvat helposti, ja mikään ei ole ikävempää kuin samea valkuainen, joka ei vaahtoudu hyvin. Lisäksi luomumunien kohadalla tietää, että kanaset voivat kanaloissa hyvin ja syövät hyvää ravintoa! Minun mieltäni ainakin lämmittää katsella Luo munasta -sivulla kuvia ympäri metsää painelevista söpöistä kanoista.

Parhaimman valkuaisvaahdon saat erottelemalla hyvälaatuisesta luomumunasta keltuaisen ja valkuaisen noin päivää ennen leipomista. Kun valkuaisen antaa seistä jääkaapissa ilmatiiviisti noin vuorokauden, siitä saa kestävämmän valkuaisvaahdon kuin aivan tuoreesta valkuaisesta. Lisäksi valkuainen kannattaa ottaa huoneenlämpöön noin tuntia ennen vaahdottamista, jolloin saat takuulla oikein jämäkän valkuaisvaahdon. Tällä kertaa valkuaisvaahtoa tarvitsin näihin suklaisen tahmeisiin marenki-suklaabrownieihin, jotka koostuvat mehevästä brownie-kerroksesta, ohuemmasta suklaakastikekerroksesta ja ihanan tahmean rapeasta marenkikuorrutuksesta, joka viimeistellään vielä suklaakastikkeella.

Innostuitko mahdollisesti kokeilemaan tahmaisen suklaisia marenki-brownieita? Käy Totta munasta -kampanjasivuilla kurkkaamassa monta muuta ohjetta!

8 vastausta artikkeliin “Makeaa munasta

  1. Voi lääh miten herrrrkullisen kuuloisia! 🙂 Pakko kokeilla! Tuli muuten tekstistäsi vain mieleen, että oletko kokeillut marenkia siitä kikherneiden tölkissä olevasta nesteestä? Sitä on hehkutettu, mutta olen kuitenkin vähän skeptinen… Mikä on oma käsityksesi tästä, toimiiko oikeasti?

    Tykkää

  2. Käsitys siitä että luomukanaloissa kanat eläisivät jotain onnellista kanalle lajityypillistä elämää, on virheellinen. Kanoilla on kyllä enemmän tilaa ja virikkeitä, mutta silti kanat on jalostettu munimaan epänormaalin paljon (myös luomukanaloissa kanat ovat samaa ylijalostettua, sairasta hybridiä kuin häkkikanaloissa). Useat kanat kärsivät kroonisesta munanjohtimen tulehduksesta, jossa munia on jumissa munajohtimessa useassa kerroksessa. Tähän sairauteen ei ole hoitoa ja kana joka voisi elää kymmenen vuottakin, kuolee muutaman vuoden ikäisenä. Kanoilla on kasvaimia ja joskus munimisen yhteydessä pullahtaa ulos munan mukana myös suolia. Näistä ongelmista kärsivät kaikki ylijalostetut tuotantokanat, myös ne luomukanalan kasvatit joilla on enemmän liikkumatilaa ja virikkeitä ja jotka pääsevät säiden salliessa uloskin. Kaikki tuotantokanat munivat itsensä lopulta hengiltä, jos eivät kuole johonkin sairauteen jo ennen sitä.
    Ja myös luomutuotannossa kukkopoikaset sysätään vastasyntyneinä silppuriin tai kaasutetaan hengiltä, koska munantuotannossa kukoille ei ole käyttöä, vain munijakanoille.

    Kananmuna on leivonnassa usein korvaamattoman tärkeä ainesosa, se on totta. Itsekin munia edelleen jonkin verran käytän. Minusta on kuitenkin melko kohtuutonta kirjoittaa blogiin romantisoituja tekstejä hyvinvoivista kanasista, kun todellisuudessa kyseiset kanat ovat ylijalostuksesta sairaita ja vain harva elää esimerkiksi sitä kymmentä vuotta, joka kanojen elinikä voi pisimmillään olla. Siitäkin huolimatta että kyseiset kanat elävät paljon paremmissa oloissa kuin valtaosa munijakanoista. Ymmärrän kyllä että siipikarjaliiton kanssa yhteistyössä tehdyssä postauksessa ei juurikaan voi ottaa kantaa näiden kanasten hyvinvoinnin puolesta ja kritisoida niiden elinoloja, mutta mielestäni hyvinvoivista kanasista puhuminen menee yli, kun todellisuudessa myös luomukanaset munivat itsensä hengiltä, jos eivät kuole johonkin ylijalostuksesta johtuvaan sairauteen ennen sitä. Tämä postaus olisi ollut tuhannesti parempi vaikka pelkästään munien leivontaominaisuuksia käsittelevänä reseptipostauksena, ilman mainintaa luomukanojen hyvinvoinnista, joka on valheellinen väite.

    Itse en ole koskaan kokeillut esim. yllämainittua kikhernesäilykkeen lientä, mutta ainakin kinuskikissalta löytyi munaton macaronresepti jossa tätä kikherneiden lientä käytettiin valkuaisen sijasta. Kuvissa macaronit näyttivät yhtä hyviltä kuin valkuaisesta tehdyt. Oletko koskaan kokeillut näitä, tai muita kananmunan korvaajia? Muistan että vanhassa blogspotin blogissasi oli joitakin vegaanisia ohjeita, joista tykkäsin kovin ja jonkun muffiniohjeen kirjoitin itselleni talteenkin, kun se oli niin hyvä. Kaipaisin enemmän vegaanisia ohjeita myös tänne (vai onko niitä ollutkin? Voi olla että minulta on mennyt ohi, kun tämä maku.fi:n blogialusta on lukijalle välillä vaikeakäyttöinen).

    Browniet näyttävät herkullisilta, ei siinä mitään. 🙂

    Tykkää

  3. Näistä asioista on aina hyvä keskustella, mutta tämän postauksen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut herättää tätä aihetta käsittelevää keskustelua. Ymmärrän silti että romantisoivat kommenttini saattavat ärsyttää joitakin. Ne olisi jälkiviisaana ehkä kannattanut jättää ja keskittyä leivonta-aiheeseen.

    Oma kuvani luomukanaloista on ehkä sitten romantisoitu: olen käynyt yhdellä tilalla ja hämmästyin positiivisesti kanojen mukavan näköisistä oloista. Tiedän kuitenkin faktana sen, että luomukanaloiden kanat elävät onnellisemmin kuin lattiakanalan tai virikekanalan munat, joten siksi mielelläni mainostan niitä – vaikka sitten romantisoidusti. Jos ostaa munia, ostaa sitten mieluummin luomumunia. Munia voi tietty myös kokonaan olla käyttämättä – se on jokaisen henkilökohtainen valinta.

    Kiva kuulla että vegaanisille resepteille on ollut tarvetta! Nykyisessäkin blogissa niitä löytyy vegaaninen-tunnisteen alta (sivun oikeassa reunassa). 🙂

    Tykkää

  4. Ylemmässäkin kommentissa tätä kyseltiin (ja jätin epähuomiossa vastaamatta), mutta en ole kokeillut! Nyt kun kysyttiin, muistan kyllä nähneeni kikherneestä tehtyä ”marenkia”, ja se näytti hämmentävän aidolta. 🙂

    Tykkää

  5. No on kyllä ihana. Tuo kondensoitu maito häiritsee. Se vaikuttaa tosi kätevältä tuotteelta, mutta kun tarvitsen täysin laktoositonta, en ole sitä voinut käyttää. Oletko koskaan törmännyt sellaiseen laktoosittomaan?

    Tykkää

  6. Tätä on pakko kokeilla! Onko tuo valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa mitä käytit? Onpas jännä mittasuhde kananmunalle tuo dl. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s