Kätevä vinkki kananmunille!

Kirjoittelin viime postauksessa niksejä onnistuneisiin cookieihin, ja yksi tärkeä juttu leivonnassa yleensäkin on raaka-aineiden lämpötila. Monesti perustilanne on se, että raaka-aineiden on hyvä olla samanlämpöisiä, yleensä huoneenlämpöisiä. Jääkaappituotteet pitäisi siis ideaalitilanteessa ottaa paria tuntia ennen leipomista huoneenlämpöön, jolloin voi vaahdottuu hyvin, munat vaahdottuvat (eivätkä juokseta taikinaa) ja niin edelleen. Itse kuitenkin myönnän olevani välillä aika epäsuunnitelmallinen, ja leipomisvimma saattaa iskeä välillä outoihin vuorokaudenaikoihin. Tällöin ei pysty odottelemaan tunteja oikeiden lämpötilojen saavuttamiseksi.

Voin pehmennän yleensä erittäin matalalla teholla mikrossa, pari sekuntia kerrallaan, mutta kananmunaa ei voi laittaa mikroon tai se alkaa kypsyä heti. Olen keksinyt onnekseni todella yksinkertaisen konstin munien lämmittämiseksi, ja haluan jakaa sen nyt muiden leipureiden kanssa. Tee näin:

1. Aseta jääkaappikylmä(t) muna(t) kulhoon, jossa on n. 40-asteista vettä. Munien tulisi peittyä vedellä.

2. Anna munien lämmetä vedessä n. 5 minuuttia.

3. Viiden minuutin kuluttua munat ovat noin huoneenlämpöisiä! Kuivaa ne vielä ennen rikkomista, jottei taikinaan tule ei-haluttua vettä. Näin yksinkertaista!

2 vastausta artikkeliin “Kätevä vinkki kananmunille!

  1. Minä säilytän kananmunat aina huoneenlämmössä, ei tarvitse erikseen lämmitellä 🙂

    Tykkää

  2. Sama juttu.. En tajua jääkaappisäilytystä. Kaupassakin ovat huoneenlämmössä. Mutta ihan hyvä vinkki silti. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s