Kätevä vinkki kananmunille!

Kirjoittelin viime postauksessa niksejä onnistuneisiin cookieihin, ja yksi tärkeä juttu leivonnassa yleensäkin on raaka-aineiden lämpötila. Monesti perustilanne on se, että raaka-aineiden on hyvä olla samanlämpöisiä, yleensä huoneenlämpöisiä. Jääkaappituotteet pitäisi siis ideaalitilanteessa ottaa paria tuntia ennen leipomista huoneenlämpöön, jolloin voi vaahdottuu hyvin, munat vaahdottuvat (eivätkä juokseta taikinaa) ja niin edelleen. Itse kuitenkin myönnän olevani välillä aika epäsuunnitelmallinen, ja leipomisvimma saattaa iskeä välillä outoihin vuorokaudenaikoihin. Tällöin ei pysty odottelemaan tunteja oikeiden lämpötilojen saavuttamiseksi.

Voin pehmennän yleensä erittäin matalalla teholla mikrossa, pari sekuntia kerrallaan, mutta kananmunaa ei voi laittaa mikroon tai se alkaa kypsyä heti. Olen keksinyt onnekseni todella yksinkertaisen konstin munien lämmittämiseksi, ja haluan jakaa sen nyt muiden leipureiden kanssa. Tee näin:

1. Aseta jääkaappikylmä(t) muna(t) kulhoon, jossa on n. 40-asteista vettä. Munien tulisi peittyä vedellä.

2. Anna munien lämmetä vedessä n. 5 minuuttia.

3. Viiden minuutin kuluttua munat ovat noin huoneenlämpöisiä! Kuivaa ne vielä ennen rikkomista, jottei taikinaan tule ei-haluttua vettä. Näin yksinkertaista!

Suklaiset cookiet

Jos saa kehuskella, olen aikas etevä amerikkalaistyylisten cookieiden tekemisessä. Niiden salaisuus on riittävä sokeri taikinassa: se tekee kekseistä kosteita, sitkeitä ja tietenkin todella makeita. Paras tulos tulee fariinisokerin ja tavallisen sokerin yhdistelmällä, sen olen kokeilemalla huomannut. Lisäksi suklaata, pähkinöitä tai muita täytteitä tulee olla oikein reilusti.

Kolmas virhe, minkä kokemattomampi keksimestari voi tehdä, on paistaa keksejä liian kauan. Hieman raaoilta näyttävät keksit jähmettyvät uunista ottamisen jälkeen ja säilyvät monta päivää pehmeinä muuttumatta koviksi ja kuiviksi. Kokeilin uuden vuoden kunniaksi hieman erilaisilla suhteilla cookie-reseptiä, ja tämä on melkein parempi kuin entinen luottoreseptini. Taikinassa on maitosuklaata, tummaa suklaata ja vielä överihengessä toffeepaloja. Neljäs tärkeä juttu on aineiden lämpötila: munan ja voin täytyy olla huoneenlämpöisiä.

Suklaahippucookiet (25 kpl)

  • 115 g voita
  • 170 g vehnäjauhoja (reilu 2,5 dl)
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 80 g fariinisokeria (vajaa desi)
  • 75 g sokeria (vajaa desi)
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1 muna
  • 1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
  • 100 g maitosuklaata
  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g fudgepaloja (valinnainen)

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön, samoin kananmuna.

Vatkaa pehmeä voi sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, muutaman minuutin ajan (vaahdon tulee olla vaaleaa). Lisää muna ja vatkaa huolellisesti joukkoon. Lisää vaniljauute halutessasi.

Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Vatkaa kuivat aineet vaahdon joukkoon juuri ja juuri sekaisin. Lisää suklaahiput ja fudge, kääntele lastan avulla pohjia myöten sekaisin.

Ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokosia könttejä, asettele ne leivinpaperille muutaman sentin välein. Laita jääkaappiin viilenemään hetkeksi.

Laita sillä välin uuni lämpenemään 190 asteeseen.

Paista keksejä n. 10 minuutin ajan uunin keskitasolla tai kunnes ne ovat kohonneita ja saaneet väriä reunoille. Laita jäähtymään ritilälle.

Tarjoile maidon kanssa, säilytä ilmatiiviisti huoneenlämmössä.

Paluu arkeen: Päärynäinen vihermehu

Loppiaisen jälkeen minulla koittaisi paluu arkeen pitkähkön (mutta lyhyeltä tuntuneen) joululoman jälkeen. Pieni ahdistus töihinpaluusta meinasi puskea, kunnes muisin että minulla on ehkä maailman kivoin työ ja että arki voi olla tosi kivaakin. Paluu arkeen huominen on myös siinä mielessä, että joulusuklaat on pikku hiljaa syöty, ja herkuttelu vaihtuu kaurapuuroon ja maitorahkaan.

Pari kaveriani aloitti vuoden viikon mehupaastolla, ja innostuin tekemään taas mehuja pitkästä aikaa luonani vierailevan kaverini takia. Me muut söimme siipiä, mutta kaverilleni tein appelsiini-omena-selleri-limemehua. Tämä vihermehu aloittaa arjen todella reippaasti ja terveellisesti. Mehu sopii nautittavaksi vaikka aamupalalla, ja maku on raikas sekä terveellinen. Juoma, jossa on näin paljon kaikkea vihreää, maistuu väkisinkin hieman terveelliseltä ja no, vihreältä.

Päivän viimeisiä auringonsäteitä kuvassa yläpuolella, nautitaan nyt näistä valoisista pakkaspäivistä!