LähelläDELI

Miten vasta nyt eksyin Kaunaisissa minulle suositeltuun kahvilaan, vaikka olen asustellut täällä arkipäivät jo elokuusta saakka? Paikka ei yksinkertaisesti osunut silmiini, vaikka kävin yläkerrassa salilla, tai sitten olen aina ollut niin myöhään liikkeellä, että kahvila on ollut suljettuna.  Joka tapauksessa, yhtenä päivänä pääsin valoiseen aikaan lähtemään töistä ja muistin LähelläDELIn. Koukkasin kahvilan kautta kotiin, ja ihana että kävin.

Kahvilassa oli ihanan välitön ja symppis tunnelma, ja ihmisiä kävi tiheästi syömässä joko makeita herkkuja (itse valmistettuja), lounasta tai vaikka täytettyjä leipiä.  Kahvilassa suositaan lähellä tuotettua ja luomua, ja minuun erityisesti vetoaa itse tekeminen. En halua syödä enää yhtäkään ketjukahvilan kuivaa kanelipullaa, elämä on siihen liian lyhyt!

Lähestyvän laskiaisen kunniaksi maistoin luomulaskiaispullaa (mantelimassalla).  Toivottavasti muistan ja ehdin jatkossa LähelläDELIin istuskelemaan. Käykää kauniaislaiset (?) tai espoolaiset jos ette ole vielä käyneet. Kahvila on Granin keskustassa, ostoskeskuksen kanssa samassa rakennuksessa!

Jee, täältä saa tanskalaista Lakrids-lakua! Ihan täydellinen lahjaidea.

Kahvilan myyjä sanoi, että minun olisi pitänyt tulla kuvailemaan mieluummin heti aamusta, kun kaikki tiskit notkuvat herkkuja. Tämä onkin hyvä vinkki – ensi kerralla kun piipahdan kahvilassa kuvailuaikeissa, menen heti aamusta. Mutta kovin herkulliselta näytti tiski näin iltapäivälläkin: suolaisia ja makeita herkkuja on ihan jokaisen makuun.

Ja tämä luomulaskiaispulla… ai että, täydellinen! Ei liian iso tai liian makea ja juuri sopivan mehevä.

11 vastausta artikkeliin “LähelläDELI

  1. Näyttää kerrassaan unelmapaikalta! Ihana herkkuvaliloima ja toi pulla… <3___<3 harmi vaan että on niin kaukana, mutta täytyy käydä kesällä pyörällä siellä! Oliko siellä muuten mitään gluteenittomia herkkuja, pistikö silmääsi? 🙂

    Tykkää

  2. Onpa suloinen kahvila, ihania värikkäitä tuoleja 🙂 iso plussa että sieltä saa LAKRIDS-tuotteita, ne on NIIIIIN hyviä!

    Tykkää

  3. Niinpä, ainesta vakkaripaikaksi. ❤ Kuules, väitän että oli gluteenittomiakin mutten muista mitä kaikkea!

    Tykkää

  4. Hei 🙂 Jutun alussa puhuttiin ”Kaunaisista” ja hetken mietin, että missäs tämmöinen paikka on? Pitemmälle lukeminen onneksi vahvisti, että kyse on Kauniaisista!

    Kahvila vaikuttaa aivan ihanalta paikalta:)

    Tykkää

  5. Tuo on kyllä viihtyisä paikka! Harvoin tulee käytyä mutta keliaakikkona ilahduttaa gluteenittomat tuotteet, suolaiset piirakat, sämpylät, mutakakku yms. Tosi paljon löytyy gluteenitonta 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s