Kardemummaiset mustikka-rahkapullat

Palmusunnuntai on vietetty ja pääsiäistä alettu viimeistään nyt suunnitella! Oma pääsiäiseni sujuu varmasti hyvän ruoan, leipomisen ja lepäämisen merkeissä (ainakin jos saan kaikki rästityöt pois alta ennen loman alkamista), ja mikäs muukaan leivonnainen kuuluisi yhtä olennaisesti pääsiäiseen kuin rahkapulla! Rahkapulla on oma lempparini, ja tykkään tehdä isoja pullia joissa on jättimäinen rahkakeskusta.

Meiltä Maku.fi:läisiltä kysyttiin uusimmassa Maku-lehdessä omia suosikkejamme pääsiäisherkuista, ja minun oli helppo nimetä rahkapullat omaksi lempparikseni. Nämä pullat olivat hyviä, mutta kuivahiiva ei kohottanut pullia ihan yhtä pehmoisiksi kuin olisin tykännyt. Vannon siis edelleen tuorehiivan nimeen (ja suosittelen sitä näissäkin käyttämään).

Haluaisin kuulla teiltä, mitä leivotte pääsiäiseksi! Aiotko kokeilla jotain uutta vai vannotko jonkin suosikin nimeen?

Helpot Oreo-juustokakkupalat

Olettekos törmänneet Facebookissa Tastemaden parin minuutin leivontavideoihin? Ne vasta nerokkaita ovatkin! Omista keittiötouhuistani en saisi mitään kauhean järkeviä pätkiä kuvattua: olen niin multitaskaaja että tiskaan yhdellä kädellä ja vaahdotan toisella, ja touhusta on järjestelmällisyys kaukana.

Kannattaa seurata Tastelya Facebookissa, olen saanut itse aivan mahdottoman määrän leivontainspiraatiota lyhyistä Tastemaden pätkistä! Yksi video Oreo-kekseistä tehdyistä juustokakkupaloista jäi mieleeni pitkäksi aikaa, ja päätin testata helpolta vaikuttavaa reseptiä täällä arkikämppäni keittiössä, jossa uuni ei ole kauhean toimiva ja keittiövälineitä minulla ei juurikaan ole. Alkuperäinen ohje on siis täältä, katso myös video!

Ilman uunia ja oikeastaan mitään vaivannäköä valmistuvat juustokakkupalat ovat aivan mahtava löytö! Näitä söisi vaan aivan liian monta, täytyy viedä varmaan työpaikalle huomenna…

Oreo-juustokakkupalat (10 palaa)

Pohja:

  • 24 kpl suklaatäytekeksejä (Oreo)
  • 55 g voita

Täyte:

  • 14 kpl suklaatäytekeksejä (Oreo)
  • 150 g tuorejuustoa
  • 250 g valkosuklaata

Päälle:

  • 6 kpl suklaatäytekeksejä (karkeasti rouhittuna)

Vuoraa n. 20×20-senttinen neliövuoka leivinpaperilla (käytin vähän pienempää vuokaa).

Murskaa pohjan keksit monitoimikoneessa, lisää huoneenlämpöinen voi ja surauta monitoimikoneessa tasaiseksi. Painele vuoan pohjalle ja laita kylmään.

Sulata valkosuklaa varovaisesti mikrossa. Sekoita se huoneenlämpöisen tuorejuuston joukkoon tasaiseksi. Murskaa täytteen keksit karkeasti, sekoita täytteen sekaan.

Levitä pohjan päälle tasaisesti. Anna olla hetken kylmässä.

Murskaa pinnalle keksejä vielä hienoksi, painele hetken jähmettyneen täytteen päälle tasaisesti ja anna jähmettyä jääkaapissa n. 2 tuntia. Leikkaa paloiksi ja tarjoile! Pidä palat kylminä, ne eivät pysy kauhean jähmeinä huoneenlämmössä.

Kookoshullun unelma: Kostea kookoskakku

Kookos on harmillisen syrjitty ainesosa, vaikka kookoksesta saakin vaikka mitä ihania raaka-aineita leivontaan. Itse olen kookoksen suuri ystävä ja käytän aktiivisesti kookoshiutaleita (mahtavia koristeluun ja rahkan lisukkeeksi), kookoskermaa (raakakakkuihin jees!), kookosmaitoa (ruoanlaittoon, leivontaan), kookosöljyä ja vielä kookosvettä (nesteytykseen).

Tämä ihana kakku voisi mahdollisesti käännyttää kookoksenvihaajan meidän kookoshullujen leiriin. Mehevä kakku tehdään kahdesta kuohkeasta vaahdosta, jotka yhdistetään lopuksi. Taikinassa on vain hentoinen maku kookosta kookosmaidon muodossa. Paistettu kakku pistellään täyteen haarukanreikiä ja päälle kaadetaan kondensoidusta maidosta ja kookosmaidosta tehty ihanan makea kookoskostuke. Pinnalle tulee vielä paksu kerros kookoshiutaleita, mutta kookoksenvihaajia kannattaa ehkä lähestyä raastetun valkosuklaan muodossa ja ujuttaa maistille kookosta pikku hiljaa, salakavalasti…