Vaaleanpunaisen hempeää ristiäisiin

On aina ihanaa, kun tutut pyytävät tekemään leipomuksia heidän tärkeisiin juhliinsa: valmistujaisiin, ylioppilasjuhliin, syntymäpäiville ja ristiäisiin. Kakku on eittämättä juhlatarjottavien keskipiste, ja tänä viikonloppuna minulla oli suuri kunnia tehdä kakut tytön ristiäisiin. Kakun tilaajat toivoivat raikkaita makuja, vaaleanpunaista väriä ja neidon nimeä kakkuun, mutta muuten sain vapaat kädet.

Kakkujen ideointi on jännä prosessi. Yleensä ideoita tulee liikaa yhteen kakkuun, ja senhetkisistä parhaista ideoista muodostuu joka kerralla erilainen kakku. Tällä kertaa halusin vaaleanpunaisen värin vadelmasta, johon yhdistin sitruunan (sekä kakkupohjassa että kuorrutteessa) tuomaan raikkautta. Käytin samaa täytekakkupohjaa kuin aina ja leikkasin pohjan kolmeen kerrokseen, jolloin täytekakusta tulee korkea ja näyttävä. Reunoille halusin savoiardi-keksejä ja vaaleanpunaisen nauhan. 

Nimen kirjoittamiseen käytin koristegeelejä, vaikka alun perin olisin halunnut tehdä kirjainmuoteista sokerimassakirjaimia. Kirjainmuotteja ei löytynyt mistään, osaako kukaan kertoa mistä kannattaisi etsiä? Jotta kakku ei olisi ollut liian simppeli, lisäsin vielä pieniä koristehelmiä muuten tasaiselle pinnalle. Tykkään kakun pinnassa siitä, että sekä sitruunan kuori että vadelman siemenet näkyvät. Heti päältä näkee, miltä kakku tulee maistumaan.

2 thoughts on “Vaaleanpunaisen hempeää ristiäisiin

  1. Ihana kakku ja tosi kaunis tuo reuna nauhoineen 🙂 Itse olen ostanut Iloisen keittiön Hyvinkään myymälästä kirjainmuotteja.

    Tykkää

  2. Ihan kakku, niin söpö!! Tilaan lähes kaikki leivontatarvikkeet, yleensä Ullan unelmasta tai Confetista. Molemmissa hyvät valikoimat ja parin päivän toimitus 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti