Minulla on alkanut piitkä kesäloma, jolloin tykkään ottaa itselleni eri projekteja. Yhtenä kesänä olen ottanut haltuun uuden kielen (ja unohtanutkin sen sittemmin), tehnyt ulkomaanreissuja ja lukenut englannin kirjallisuuden lukematta jääneitä klassikoita. Tänä kesänä, muutamien muiden pikkuprojektien lisäksi, olen päättänyt itseopiskella piirakkamestariksi! Olen aina ihaillut jenkkityylisiä piirakoita, joissa on kauniit kannet, reunarypytykset ja herkulliset täytteet. Kun olen oppinut tekemään parhaimman mahdollisen piirakkapohjan, opettelen seuraavaksi eri punostekniikoita ja muita koristeluja piirakoiden kanneksi. Luonnollisesti kuvailen tuotoksiani blogiin, Instagramiin (@lunnileipoo) ja Snapchatiin (@anskusiili).
Ensimmäisenä jaan aivan perusteellisen piirakkapohjan ohjeen ja vaihekuvat perinteisen punoskannen tekemiseen. Kun piirakkapohja on hyvä, sillä voi tehdä melkein mitä vain ilman että tarvitsee pelätä taikinan repeytymistä. Aloita siis aivan alusta ja panosta kunnon piirakkapohjan tekemiseen!
Piirakkapohjan perusteellisen teko-ohjeen löydät reseptistä alapuolelta, ja tästä postauksesta opit myös kuva kuvalta tekemään piirakalle kauniin punoskannen.
Punoskannellinen marjapiiras (10 palaa)
Pohja:
- 225 g voita
- 360 g vehnäjauhoja (n. 6 dl + jauhotukseen lisää)
- 1/2 dl kylmää vettä
Täyte:
- 5 dl marjoja (mustikka, puolukka, mansikka)
- 2 rkl maissitärkkelystä
- 2 rkl fariinisokeria
- 1/2 dl sokeria
- 1 tl aito vaniljasokeria
Valmista ensin pohja.
Kuutioi voi ja laita pakkaseen n. 15 minuutiksi. Mittaa kulhoon myös vesi ja laita se pakkaseen odottamaan.
Nypi ensin puolet kylmästä voista vehnäjauhojen kanssa murumaiseksi. Voit käyttää blenderiä tai kahta veistä tähän, lämpimät kädet lämmittävät voita (tätä emme halua!).
Sekoita sen jälkeen loput voista jauhojen joukkoon, jos käytät blenderiä vältä ylityöstämästä taikinaa (5-10 nopeaa painallusta riittää).
Lisää 2 rkl kylmää vettä ja sekoita veitsellä sekaisin. Lisää tarvittaessa 1-2 rkl vettä.
Taikina on valmista, kun se on murumaista mutta puristettaessa se jää muotoonsa. Liika vesi tekee taikinasta kovan, liika työstäminen taas sitkoisan. Tavoite on saada mahdollisimman murea taikina.
Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile siitä lopuksi käsin pallo, älä vaivaa liikaa. Voit kämmenellä litistää taikinaa pari kertaa, jotta voi jakautuu tasaisesti jauhojen joukkoon.
Jaa taikina kahteen, kääri tuorekelmuun, painele levyksi ja anna levätä n. 1 h tai yön yli kylmässä.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota taikina ajoissa huoneenlämpöön ennen leipomista. Tee toisesta puolesta pohja 22-senttiseen piirakkavuokaan ja tee toisesta puolesta punoskansi (katso ohjeet alapuolelta).
Valmista täyte yhdistämällä jäiset marjat maissitärkkelyksen, fariinisokerin ja sokerin kanssa. Kaada piirakkavuokaan.
Paista ensimmäiset 15 minuuttia 200 asteessa, laske lämpöä sitten 175 asteeseen ja paista n. 30 minuuttia tai kunnes punoskansi on saanut kunnolla väriä ja täyte poreilee kannen alla.
Anna piiraan jäähtyä kunnolla ennen kuin leikkaat (täyte on juoksevaa). Säilytä kylmässä mutta tarjoile hieman lämmitettynä.
Punoskansi:
1. Leikkaa toinen kaulittu piirakkapohja n. 12 samanlevyiseen suiroon (leveys n. 1,5 cm). Nosta 6 kpl suiroja piirakan täytteen päälle tasaisin välein.
2. Käännä joka toinen suiroista ylöspäin keskeltä kuvan osoittamalla tavalla.
3. Aseta jäljelle jääneistä kuudesta suirosta ensimmäinen heti taitettujen suirojen alapuolelle. Laske suirot horisontaalisen suiron päälle.
4. Käännä ennen seuraavan horisontaalisen suiron lisäämistä tällä kertaa eri ylöspäin osoittavat suirot kahtia. Aseta toinen suiro heti taitettujen alapuolelle ja taita käännetyt suirot alle jäävän suiron päälle, aivan edelliseen tapaan. Jatka vielä kolmannen suiron kanssa samalla tavalla.
5. Työstä loput piirakan suiroista samaan malliin, huomaa että taitat ylös aina eri suirot peräkkäisillä kerroilla! Kaunis punoskuvio on valmis!
6. Voitele piirakka munalla, siisti reunat joko leikkaamalla ne pois tai taittamalla ne piirakan päälle ja nipistämällä.