Mustikkaspinnyt

Työkaverini oli leiponut yksi päivä töihin ihana pehmeitä pullia, ja minuun iski heti pullanleivontahimo pitkästä aikaa. Tein mustikkaisen version yhdestä lemppariohjeestani, amerikkalaisista kanelikierrepullista eli spinnyistä. Jätin vain kanelin tällä kertaa pois ja lisäsin sen sijaan täytteeseen kardemummaa ja pakastemustikoita. Pullataikina rullataan ja leikataan isoiksi spinnyiksi, jotka kypsyvät meheviksi uunivuoassa. Mustikka kypsyi ihanasti fariinisokerin kanssa siirappimaiseksi herkuksi pullien välissä. 

Spinnyt viimeistellään vielä tuorejuustokuorrutuksella, jota kannattaa muuten tehdä tupla-annos mikäli haluaa oikein tahmeita herkkupullia. Näitä syödessä kädet menevät takuulla sotkuun, mutta pullien mehevyys on aivan toista maata esimerkiksi korvapuusteihin verrattuna. Suosittelen kokeilemaan mustikkaspinnyjä vielä viimeisistä mustikoista, ja pakastemustikat käyvät aivan yhtä hyvin. Jos et ole vielä kokeillut kanelispinnyjä, ota myös niiden ohje talteen täältä!

Mustikkaspinnyt (10 kpl)

Pullataikina:

  • 2 1/4 dl kevytmaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 3/4 dl sokeria
  • 120 g voita
  • 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:

  • 80 g voita
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 tl kardemumaa
  • 1 tl maissitärkkelystä
  • 2 dl mustikoita

Kuorrute:

  • 50 g tuorejuustoa
  • 15 g voita
  • 1 tl sitruunan mehua
  • 1/2 dl tomusokeria
  • 1 rkl kevytmaitoa

Valmista ensin pullataikina.

Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murusta hiiva joukkoon, sekoita.

Lisää sokeri, voisula ja noin puolet vehnäjauhoista. Sekoita puuhaarukalla voimakkaasti, kunnes seos on tasaista.

Lisää loput vehnäjauhot vähän kerrallaan joukkoon, alusta taikinaa käsin tai koneella kunnes se on kimmoisaa eikä tartu alustaan tai kulhoon (5-10 minuutin ajan). Anna taikinan kohota liinalla peitettynä n. 30 minuuttia tai kunnes se on kaksinkertaistunut kooltaan.

Ota tällä aikaa voi pehmenemään huoneenlämpöön ja yhdistä kulhossa fariinisokeri ja kardemumma.

Jauhota leivinalusta, kauli taikinasta n. 50×30-senttinen ohuehko levy.

Levitä pehmennyt voi tasaisesti levyn päälle, ripottele pinnalle fariinisokeri-kardemummaseos sekä mustikat.

Jätä taikinasuorakaiteen alareunasta n. sentti paljaaksi. Rullaa taikinalevy pitkittäissuunnassa kireälle rullalle, koita saada rullasta mahdollisimman tasapaksu ja venytä tarvittaessa valmista rullaa pidemmäksi.

Leikkaa pötköstä n. 5-senttisiä paloja, asettele pullat pystyyn 20×20-senttisen vuoan pohjalle tasaisesti. Anna pullien kohota peitettyinä vielä n. 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Paista kohonneet pullat uunin keskitasolla n. 20 minuutin ajan.

Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Lisää tarvittaessa maitoa, mikäli haluat juoksevamman rakenteen. Valuta kuorrute hieman jäähtyneiden pullien päälle, nauti.

Jos et syö kaikkia pullia heti, säilytä ne kylmässä.

4 vastausta artikkeliin “Mustikkaspinnyt

  1. Todella hyvä resepti, kelpasi koko perheelle. Pulla ei ole koskaan pahaa, mutta tämä oli suurta herkkua, ihanaa 🙂

    Tykkää

  2. Kiitos kommentistasi, hyvä on leipoa mahdollisimman vähillä jauhoilla! Jauhojen määrä riippuu aina vähän jauhojen tuoreudesta ja laadusta. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s