
Ihanaa, puolukat ovat täällä! Älkää ihmeessä väheksykö puolukan käyttömahdollisuuksia: tuosta kirpsakasta marjasta voi tehdä visparin lisäksi puolukkamehua, jäädykettä, puolukka-toscapiirakkaa sekä vaikka puolukkajuustokakkua. Puolukka sopii mitä parhaiten kinuskin kanssa, ja kehittelin unelmankevyen juustokakun, jossa yhdistyvät makeus, puolukan kirpeys sekä kinuskin suolaisuus. En ollut aikaisemmin tajunnut, että itse keitettyä voi myös hyydyttää liivatteella – miksipä ei! Käytän yleensä juustokakuissani niin vähän liivatetta kuin mahdollista, joten tämäkin kakku on rakenteeltaan ennemmin pehmeää kuin jämäkkää. Liivatteen määrää voi tietysti aina itse lisätä.


Puolukka-kinuskijuustokakku (10 palaa)
Pohja:
- 140 g Digestive-keksejä
- 50 g voita
Täyte:
- 300 g tuorejuustoa
- 200 g vaniljarahkaa
- 1/2 dl sokeria
- 1 1/2 dl puolukoita
- 2 dl kuohukermaa
- 1/2 dl puolukkamehua
- 4 liivatetta
Kinuskikiille:
- 2 dl kuohukermaa
- 1 1/2 dl fariinisokeria
- 1/2 tl sormisuolaa
- 2 liivatetta
Lisäksi:
- puolukoita (koristeluun)
Valmista ensin pohja. Murskaa keksit hienoksi, sulata voi ja sekoita keskenään. Pingota 20-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele päälle keksi-voiseos tasaisesti. Laita kylmään odottamaan.
Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto, rahka ja sokeri. Sekoita vatkaimella puolukat joukkoon, jätä osa puolukoista sivuun. Vatkaa kuohukerma kuohkeaksi, kääntele joukkoon. Lopuksi sekoita joukkoon loput puolukat (näin osa puolukoista säilyy ehjänä, tämä on kuitenkin vapaavalintaista).
Mittaa puolukkamehu kulhoon, kuumenna mikrossa kiehuvaksi.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita yksi kerrallaan kuuman nesteen joukkoon, sekoita haarukalla tai vispilällä. Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.
Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia.
Valmista kinuskikiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri, kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 2 minuuttia. Sekoita joukkoon suola. Purista liivatelehdistä mehu, sekoita joukkoon.
Anna kinuskin jäähtyä n. kädenlämpöiseksi ja kaada hyytyneen kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vielä n. 2 tuntia. Koristele puolukoilla.

Oli hauska huomata, että myös Perinneruokaa Prkl:een Mika oli juuri loihtinut kinuskisen puolukkamoussekakun – Mikan kakussa kinuski vaan on pohjassa ja minulla kiilteessä. Kokeile vaikka kumpaakin puolukkaherkkua!
Hei! Näyttää niin herkulliselta, että pakko kokeilla. Varsinkin, kun metsät ovat täynnä puolukkaa! Mutta tarvitsen hivenen tarkennusta; ”Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto, rahka ja sokeri. Sekoita tehosekoittimella puolukat joukkoon, jätä osa puolukoista sivuun”. Mitä tämä vaihe tarkoittaa? Siis murskaanko tehosekoittimella osan puolukoista ja sekoitan sen mössön tuorejuuston, rahkan ja sokerin joukkoon vai laitanko nuo ensiksi mainitut ainekset tehosekoittimeen, sekoitan ja lisään lopuksi vielä puolukoita? Paljon kiitoksia selvennyksestä ja hyvää syksyä!
TykkääTykkää
Hei, voit lisätä vaikka kaikki puolukat ja vatkata käsivatkaimella, mutta jos haluat että osa puolukoista on kokonaisena massan joukossa, kääntele ne vasta lopuksi joukkoon.
TykkääTykkää
Moikka!
Voisiko Digistive-keksit korvata pipareilla?
TykkääTykkää
Heippa, aivan mainiosti!
TykkääTykkää
miten saisin tulostettua vain ohjeen enkä kaikkia mainoksia
TykkääTykkää
Nyt ei näy mainoksia! 👍🏻
TykkääTykkää
Hei! Miten on mahtaako säilyä n.24h jääkaapissa ennen kiilteen laittamista?
TykkääTykkää
Aivan mahtava resepti ❤️ joulupöydän suosikiksi asti! Korvasin tuorrejuuston cremefreisellä ja puolukkamehun punaherukkamehulla. Summamääräisesti jätin n. 0,5 dl j
kuirrutteeseen marjoja, mutta juustoseoksee laitoin hyvin puoliksisulaneita ihan lastan kanssa.
TykkääTykkää
Kuulostaa ihanalta! 👍🏻
TykkääTykkää
Hei!
Voiko kinuskikiilteen tehdä karamellisoidusta maidosta ja jos voi, osaatko heittää mitään suhdetta, mikä voisi toimia? 🙂 Kiitos herkullisen kuuloisesta ohjeesta!
TykkääTykkää
Heippa! En ole kokeillut, joten en uskalla heittää mitään arviota. Karamellisoitu maito ei pidä muotoaan samoin kuin keitetty kinuski, joten en välttämättä lähtisi kokeilemaan jos pelkää kiilteen valumista.
TykkääTykkää
Tuohon ensimmäiseen kysymykseen en näe vastausta… itseäni askarruttaa aivan samat asiat.
TykkääTykkää
Hei, ohjetta on nyt selvennetty ja kysymykseen vastattu!
TykkääTykkää
Hei,
Mistähän johtuu, kun lisäsin kuuman liivateveden seokseen, niim seos alkoi heti hökkelöityä? Onkohan kakku nyt pilalla?
TykkääTykkää