Kaneli ja Sokeri -kuvaukset ja uusi blogialusta

Heippa vanhat ja uudet lukijat! Kuten huomaatte, Lunni on siirtynyt uudelle blogialustalle. Sivuston nimi on Meillä kotona, ja joukossa on meidän Maku-bloggaajien lisäksi myös esimerkiksi sisustusaiheisia blogeja. Toivottavasti tykkäätte uudesta alustasta, ja jos alkuun jokin näkyy hassusti, se kyllä korjataan tulevien päivien aikana. Itse tykkään uudesta alustasta ja ilmavammasta ulkoasusta. Kuvat ja teksti näkyvät selkeästi ja reseptit ovat samassa postauksen kanssa, ei eri sivulla kuten aikaisemmin. Mielestäni on kiva välillä uudistua – saa uutta puhtia tekemiseen!

Eilen ilmestyi leivonta-aiheinen lehti Kaneli & Sokeri, jossa on Lunnin juustokakkukoulu. Kehittelin lehtijuttua varten kolme täysin erilaista, hyvin helppoa juustokakkuohjetta: yhden vegaanisen, yhden hyydytetyn ja yhden uunissa paistettavan. Eniten teen hyydytettyjä juustokakkuja niiden helppouden ja muunneltavuuden takia, ja lehtijuttua varten kehittelin kolmen kerroksen juustokakun, jossa on mustikka- ja mustaherukkakerrosten lisäksi kerros vaahtokarkin makuista juustokakkua. Sulatettu vaahtokarkki toimii mainiosti juustokakussa – ohje löytyy uusimmasta Kaneli & Sokeri -lehdestä!

Suklaajuustokakun ohjeesta oli lehdessä jäänyt paistolämpötila mainitsematta: se paistetaan 150 asteessa!

Ruokakuvauksiin menevä aika on yllättävän suuri, eikä kuvia katsellessa ehkä hoksaa miten paljon työtä asettelu, koristelu ja viilaus viekään. Näitä kolmea juustokakkua (ja minun kuvaani) kuvasimme yhteensä n. 4-5 tuntia, ja täytyy kyllä ihailla kuvaajien ja kuvausassareiden ammattitaitoa.

Leivontakuvauksiin voisin antaa seuraavat omat vinkkini, jotka on joko itse opittuja tai taitavilta Maku-lehden tekijöiltä opittuja:

  • Kuvaa luonnonvalossa – aina!
  • Yleensä valkoinen tai vaalea lautanen sopii leivosten kuvaamiseen paremmin kuin tumma tai kovin räikeä lautanen. Näin leivonnaisen omat värit pääsevät esille.
  • Kaikenlaiset murut ja sotku lisäävät kuvan kiinnostavuutta ja herkullisuutta. Sotke suklaata, murusta keksejä!
  • Käytä erilaista rekvisiittaa, kuten liinoja, pillejä, lautaspinoja ja ottimia. Esimerkiksi kirpputoreilta löytää hienoja vanhoja astioita ja ottimia. Liinat kannattaa sommitella kuvaan mieluummin huolettoman näköisesti kuin liian siististi.
  • Ota eri tasoilta kuvia: yläpuolelta, yläviistosta ja suoraan samalta tasolta leivoksen kanssa. Alaviistosta kuvatut leivokset eivät välttämättä pääse aivan oikeuksiinsa…

Yksi vastaus artikkeliiin “Kaneli ja Sokeri -kuvaukset ja uusi blogialusta

  1. Ehdottakaapa joulumyyjäisiin ja joulupöytään sokerittomia kakkuja. Ne olisivat suursuosikkeja ja vielä terveellisiä. Sokeri (hiilihydraatti) on haitallisin ruoka-aine.

    Tässä on pieni virhe: Kuvaa luonnonvalossa – aina!
    Pitäisi olla ”päivänvalossa”, sillä luonnonvaloa on myös mm. kuun ja tähtien valo ja kiiltomatojen valo.

    Terv. Ilkka

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s