Mustikka-curd

Marja-aika on parhaimmillaan, ja kaupastakin saa edullisia marjoja ja hedelmiä. Minulla on nyt päällä jonkinlainen mustikkavillitys – syön sekä pensasmustikoita että pakastemustikoita monessa eri muodossa aamusta iltaan.

Halusin kehitellä mustikkainnostuksissani lemon curdin mustikkaisen pikkusiskon eli mustikka-curdin. Mustikka-curdiin voit käyttää joko tuoreita pensasmustikoita tai mustikoita (pakasteenakin käy), mutta jälkimmäisistä tulee vahvempi mustikan maku ja väri. Tätä valmistaessa ei kulu kauaa, mutta varaa hieman aikaa curdin jäähtymiselle.

Mustikka-curd

Ainekset:

  • 2 dl mustikoita (pensasmustikoita tai tavallisia)
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 keltuaista (isoa)
  • 45 g voita kuutioituna

Mittaa kattilaan mustikat ja fariinisokeri. Kiehauta ja anna poreilla pari minuuttia.

Ota levy liedeltä ja painele seos siivilän läpi kulhoon. Ota kaikki neste talteen.

Kaada mustikkaneste takaisin samaan kattilaan ja sekoita joukkoon munankeltuaiset yksi kerrallaan.

Laita kattila takaisin liedelle ja sekoita joukoon kuutioitu voi ja sitruunamehu. Kiehauta ja anna poreilla samalla sekoitellen n. 5 minuuttia tai kunnes seos sakenee. Valmis curd peittää lusikan toisen puolen valumatta pois.

Laita valmis curd haluamaasi puhtaaseen kannelliseen kippoon ja anna jäähtyä huoneenlämmössä ennen kuin laitat jääkaappiin jäähtymään täysin.

Mustikka-curd sopii hyvin vaikka jogurtin tai rahkan kanssa, tai vaihtoehtoisesti macaron-leivoksien täytteeksi tai täytekakun väliin. Käytä lemon curdin tavoin!

Neljä erilaista herkkua juhannukseksi

Ihanaa juhannusta, nyt on aika tyhjentää lähikauppa makkarapaketeista ja syödä kotimaisia mansikoita, vaikka hieman kirpeitä vielä olisivatkin! Juhannuksena kaikki hiljenee, mikä on ihanaa ja harvinaista tänä päivänä. Pääsee lähelle luontoa herkuttelemaan, vaikka keli ei olisikaan täysin optimaalinen grillausta varten.

Me lähdemme viettämään keskikesää Espanjaan, joten minulla ei ole tarjota uutta juhannusreseptiä teille. Sen sijaan poimin neljä hyvin erilaista ohjetta blogistani, osa vähän uudempia ja osa vähän vanhempia tuotoksia. Löytyisikö näistä sinulle helppo juhannusherkku?

Raparperi-valkosuklaabrita

Keitä raparperista hilloketta ja täytä marenkinen ja ihanan makea britatorttu kirpeällä raparperihillokkeella, kermavaahdolla ja makealla valkosuklaalla. Tämä on vaihtoehdoista hienoin!

Kit Kat -kakku

Yllättävän helppo täytekakku kätkee sisälleen suklaamoussea ja mansikoita. Reunat viimeistellään Kit Kat -suklaapatukoilla. Tämä kakku on kuin juhannuspalju!

Juustokakku ilman liivatetta

Pääset superhelpolla tällä uunittomalla juustokakulla – ainesosalista ei päätä huimaa, ja varsinkin vähemmän helteisillä keleillä kakku ei tarvitse edes liivatetta pysyäkseen kasassa.

Marja-vaniljatrifle

Suloisen herkullinen trifle valmistuu myös ilman uunia valmiita vohveleita käyttämällä. Vanilja ja tuoreet marjat ovat takuuvarma yhdistelmä.

Helpot riisisuklaa-fudgepalat

No nyt on makeaa luvassa! Törmäsin netin syövereissä niin herkulliseen ohjeeseen, etten malttanut olla heti testaamatta. Suklaata, riisimuroja ja fudgea… mikä vastustamaton ja rapsakka yhdistelmä! Chokito on ainakin Australiassa tuttu suklaapatukka, josta tulee näiden suklaaherkkujen makuyhdistelmä, mutta suosittelen patukoiden sijaan leikkaamaan nämä aika pieniksi paloiksi.

Uunia ei tarvitse lämmittää, joten riisisuklaa-fudgepalat valmistuvat vaikka mökin liedellä. Tarvitset vain suklaata (alkuperäisessä ohjeessa on maitosuklaata, minä vannon tumman suklaan nimeen), riisimuroja, kondensoitua maitoa, voita, fariinisokeria, glukoosisiirappia ja valkosuklaata. Myönnetään, glukoosisiirappia ei varmasti löydy automaattisesti kaikkien kaapista, mutta Dansukkerin glukoosisiirappia saa isommista ruokakaupoista, ja glukoosisiirappi on kätevä aine juuri erilaisia fudgeja valmistaessa.

Itse ihastuin näiden riisisuklaa-fudgepalojen makuun ja rakenteeseen täysin! Riisisuklaa on kivan poksuvaa, ja suklaakerrosten välissä oleva fudge on juuri sopivan pehmeää. Herkut säilyvät parhaiten jääkaapissa, josta niitä voi käydä huomaamattomasti napsimassa. Tumma riisisuklaa ja fudge ei ole liian makea yhdistelmä minun makuuni – maitosuklaaversio voi olla aikamoinen sokerihiiren unelma!

Riisisuklaa-fudgepalat (30 kpl)

  • 55 g voita
  • 200 g kondensoitua maitoa (1/2 tölkki)
  • 100 g fariinisokeria (reilu 1 dl)
  • 2 rkl glukoosisiirappia
  • 100 g valkosuklaata
  • 500 g tummaa suklaata
  • 3 dl riisimuroja

Vuoraa leivinpaperilla 20×20-senttinen neliövuoka. Rouhi valkosuklaa pieneksi rouheeksi.

Valmista ensin fudge yhdistämällä kattilassa kondensoitu maito, voi, fariinisokeri ja glukoosisiirappi. Sekoita keskilämmöllä niin kauan, että sokeri on liuennut seokseen.

Sen jälkeen nosta hieman lämpöä ja anna seoksen poreilla hiljalleen n. 5-6 minuuttia samalla hämmentäen. Seos on valmista, kun se on paksuuntunut sen verran että näet kattilan pohjan sekoittaessasi fudgea.

Ota seos pois levyltä ja sekoita siihen valkosuklaa huolellisesti, anna jäähtyä hieman.

Sulata tumma suklaa varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulaneeseen suklaaseen riisimurot.

Levitä puolet riisisuklaasta vuoan pohjalle tasaisesti, levitä ja painele päälle fudgekerros. Kaada loput riisisuklaat päälle niin että fudge peittyy.

Anna jäähtyä hetken huoneenlämmössä, sen jälkeen jääkaapissa vähintään tunnin tai mielellään yön yli. Leikkaa paloiksi ja nauti!