Mehevä marjapiirakka

Kesä on saanut ihanasti jatkoa elokuussa, vaikka itse olen aina pitänyt elokuuta kesäkuukautena siinä missä heinäkuutakin. Tämä elokuu eroaa aikaisemmista niin, etten olekaan aloittamassa lukuvuotta työpaikallani, vaan olen kotona pienen vauvan kanssa.

Ennen vauvan syntymää ajattelin, että leivon useita kertoja viikossa, ”koska pienet vauvat nukkuvat niin paljon”. Todellisuudessa vauvan päikkäreiden aikana saattaakin olla vielä tärkeämpää tekemistä kuin leipominen, kuten syöminen tai nukkuminen.

Helpot reseptit siis kunniaan, ja tämän mehevän marjapiirakan tein pakkasen mustikoista ja mansikoista, jotka olen tänä kesänä säilönyt. Marjapiirakkaan voi mainiosti käyttää myös herukoita ja vadelmia. Piirakan mehevyyden salaisuus on ehdottomasti runsaiden marjojen lisäksi taikinassa käytetty mantelijauho. Suosittelen kokeilemaan!

Mehevä marjapiirakka (9 palaa)

Taikina:

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl mantelijauhoja (80 g)
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 3/4 tl aitoa vaniljasokeria
  • 250 g marjoja (pakaste tai tuore)
  • 2 tl perunajauhoja

Murupäällinen:

  • 50 g voita
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl mantelijauhoja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Valmista pohja vatkaamalla huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa kuohkeaksi. Lisää kanamuna ja vatkaa joukkoon. Sekoita lopuksi mukaan vehnäjauhot, mantelijauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Älä sekoita liikaa.

Voitele n. 24-senttinen piirakkavuoka tai laita leivinpaperi 20×20-senttisen neliövuoan pohjalle. Painele taikina vuoan pohjalle. Voit käyttää apunasi jauhoja.

Levitä marjat taikinan päälle ja ripottele pinnalle perunajauhot.

Valmista murupäällinen nyppimällä voi, jauhot, sokeri ja mantelijauhot keskenään murumaiseksi seokseksi. Ripottele marjojen päälle.

Paista uunin keskitasolla n. 35-40 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.

4 vastausta artikkeliin “Mehevä marjapiirakka

  1. Sun reseptit on siitä kivoja, että ne on sopivan pieniä! Näistä riittää sopivasti viikonlopulle tai kun tulee kahvivieras. Ei mitään jättipellillisiä tai 40 muffinssia. Kiitos siis näistä, tykkään tosi paljon itse resepteistä muutenkin 🙂

    Tykkää

    1. Voi kiva kuulla! Meilläkin kun on vain kahden aikuisen talous, on kiva että herkkuja ei tule liikaa. Ja autan mielelläni määrien ja paistoikojen kanssa jos haluaa tehdä isomman satsin. 🙂

      Tykkää

  2. Taikinan ohjeesta puuttuu mantelijauhojen osuus, nyt lukee vain ”sekoita lopuksi mukaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri”. Joku aloitteleva leipuri voi jäädä ihmettelemään, vaikka ohje muuten onkin selkeä! Laitoin juuri oman versioni uuniin, tein vähän reilumman annoksen ja laitoin täytteeksi kirsikoita, mustikoita ja vadelmia:) Kaapissa vanhentui juuri sopivasti pussillinen mantelijauhoja ja olinkin miettinyt, että mihin ne saisin kätevästi upotettua. Kiitos reseptistä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s