Sitruuna-unikonsiemenmuffinit

Kevään kohokohta on ehdottomasti pääsiäinen, jota pidän leivontasesonkien parhaimmistona. Paras pääsiäinen on sellainen, että pääsee pohjoiseen vielä ladulle nautiskelemaan aurinkoisista päivistä ja upeista hangista. Tällä viikolla olemme perheen mökillä Kuusamossa, ja pääsen itse parin vuoden tauon jälkeen hiihtämään.

Pääsiäisessä yhtä ihanaa kuin hiihto on leivonta, ja käynnistän virallisesti pääsiäisleivonnan omalta osaltani näillä keväisillä sitruuna-unikonsiemenmuffineilla. Sitruuna sopii täydellisesti pääsiäisleivontaan, ja unikonsiemenet muffinitaikinassa loihtivat leivoksille paitsi elegantin ulkonäön mutta myös kivan suutuntuman.

Sitruuna-unikonsiemenmuffinit (12 kpl)

Taikina:

  • 175 g voita
  • 2 dl maitoa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 2 munaa
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 2 rkl unikonsiemeniä
  • 2 dl sokeria

Kuorrutus:

  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl sitruunan mehua

Sulata voi ja anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, valmistele muffinipelti laittamalla koloihin paperiset vuoat.

Yhdistä yhdessä kulhossa jauhot, sokeri, unikonsiemenet ja leivinjauhe. Toisessa kulhossa sekoita yhteen munat, maito, jäähtynyt voisula ja sitruunan raastettu kuori.

Yhdistä märät aineet kuiviin, sekoita nopeasti yhteen.

Lusikoi taikina muffinivuokiin, kohoamisvaraa ei tarvitse jättää paljoa. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes muffinit ovat pinnalta kullanruskeita.

Anna jäähtyä hetken muffinipellissä, ota sitten ritilälle jäähtymään täysin.

Kuorruta jäähtyneet muffinit tomusokeri-sitruunamehukuorrutteella. Säilytä huoneenlämmössä ilmatiiviisti.

Yksi vastaus artikkeliiin “Sitruuna-unikonsiemenmuffinit

  1. Unikonsiemenet ja sitruuna – ei voi pettää! 😀 Näitä on kokeiltava, mutta sopisikohan näihin tuorejuustokuorrute? Vaikkapa vähän sitruunalla maustettu? Kysyn, ennen kuin kokeilen. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s