Jätskitrendi New Yorkista

Terkkuja syksyisestä New Yorkista! Kirjoittelen takuulla pian halloween-herkuista ja jaan aiheeseen viritteleviä kuvia matkalta, mutta ensin kirjoittelen kenties uusimmasta jätskitrendistä

New Yorkista lähtevät sekä monet muoti- ja kauneustrendit, mutta myös ruoka- ja leivontamaailman uusimmat villitykset. Magnolian kuppikakut ja cronutit ovat menneiden vuosien hittejä, ja törmäsimme New Yorkissa ihan uuteen jätskikonseptiin.

Smashed and rolled ice cream eli murskattu ja rullattu jäätelö valmistetaan asiakkaan edessä tämän toiveiden mukaan kermasta ja makuaineista jääkylmän levyn päällä. Me valkkasimme yhteiseksi mauksi New York Cheesecaken, johon tulee kerman lisäksi keksinmurua ja tuoreita mansikoita. Ihana! 

Katso lyhyt klippi jätskin valmistuksesta täältä!

Oli ihan lumoava katsella, kun työntekijät väänsivät kauheaa vauhtia jätskiannoksia, ja jono ei tuntunut loppuvan missään vaiheessa. Onko kukaan muu maistanut ”murskattua” jätskiä jossakin päin maailmaa?

Pyymäen Oman aamupala testissä

Jee, uusi aamupalabuffet Tampereella! Olin tosi innoissani kun huomasin yhden lempparikahvilani, Pyymäen Oman tarjoavan aamiaista arkisin ja lauantaisin. Pyymäellä käytetään niin hyviä raaka-aineita ja oman leipomon tuotteita, joten tiesin että aamiaisbuffetkin olisi laadukas.

Aamiaisbuffet oli ihan täydellinen: pehmeää puuroa, smoothieita, hedelmiä, munakokkelia, tuoretta leipää ja leikkeleitä. Pyymäen tyylin mukaisesti kaikessa on käsintehdyn tuntu, ihanaa. Myös pientä leipomon makeaa on tarjolla, siitä plussaa.

Herrasväen pikkuleipiä ja konvehteja!

Aamiainen on lokakuun ajan 9,90 euroa, käykää ihmeessä testaamassa Tuomiokirkonkadulla.

 

Ihana Pariisi!

Pariisista on kotiuduttu, ja ei vitsi mikä kaupunki! Pariisi oli melkein juuri sellainen kuin olin odottanutkin mutta monella tapaa vielä ihanempi. Olin saanut teiltä kasan vinkkejä kahviloita ja ravintoloita varten, ja lisäksi muutama Ranskassa asunut kaveri oli vinkkaillut käytännön vinkkejä. Suurin positiivinen yllätys olivat ihmiset – meille ei oltu ikinä tylyjä (päinvastoin) turistialueilla eikä niiden ulkopuolella. Englantia kaikki eivät osanneet eikä menuissa yleensä ollut englantia sanaakaan, mutta omalla ruokatietämyksellä ja tarjoilijoiden ranska-englannilla pärjättiin hyvin.

Kahvilat

Pariisissa monet kahvilat ovat viehättäviä kulmakuppiloita talojen kulmilla, ja parasta on istua ulkopenkeille ja tilata pöytään vaikka kahvia ja leivoksia. Turistialueilla saa kahvistakin maksaa melkein 5 euroa, joten kannattaa etsiä kahvilakokemuksia hieman turistinähtävyyksiä kauempaa. Champs Élyséellä tosin on ranskalaisen ketjun Brioche Doréen paikkoja, joista saa yllättävän hyviä leivoksia parin euron hintaan.

Aamiaista saa kaikista kahviloista ja sunnuntaisin monesta myös brunssia. Aamiaiset ovat monesti joko ranskalaisia (croissant, patonki, marmeladi, kahvi ja tuoremehu) tai englantilaisia (patonki, munia+pekonia, kahvi ja tuoremehu), ja kaikissa kokeilemissamme paikoissa croissantit olivat aivan taivaallisia! 

Kiva kahvila/ravintola Hugo metropysäkki Victor Hugon vieressä, suositus aamupalalle!

Myös leipomoissa (boulangerie) kannattaa poiketa, ja me teimme pakollisen visiitin Laduréelle. Joku lukija suositteli Pierre Herméä, josta saa myös mahtavia macaron-leivoksia, mutta meillä oli niin huonosti aikaa olla netissä, että osasin mennä vain Laduréelle. Ensi kertaan sitten!

Laduréella on liikkeitä ympäri Pariisia, mutta me kävimme Champs Élyséen liikkeessä ohikulkumatkalla. Liikkeeseen sai hetken jonottaa, ja myös viereiseen kahvilaan oli pieni jono. Ostin 6 kpl:n pakkauksen macaroneja (vajaa 18 e), mutta myös kaikki muut leivokset näyttivät superhyviltä.

Croissantien ja macaron-leivosten lisäksi kannattaa kokeilla crepejä vaikka Nutella- ja mansikkatäytteellä. Näitä saa kaikkialta, Eiffelin lähellä söin yllättäen tosi hyvän ja ison crepen!

Ruusu, suolakaramelli, pistaasi, morello, appelsiininkukka ja laku (ei kuvassa) päätyivät minun boksiini!

Herkkukauppa Louvren lähellä

Ravintolat

 

Ravintoloissa pätee sama kuin kahviloissa: pysy poissa nähtävyyksien lähettyviltä! Lounasaikaan monista paikoista saa kiinteähintaisen menun, ja Pariisissa kannattaa maistaa etanoita (escargots), erilaisia pateeleipiä, grillattua endiiviä, sinisimpukoita (moules) ja jälkkäreistä tietty crème brûléeta ja omenapiirasta (tarte aux pommes).

Tässä postauksessa on paljon ravintolavinkkejä, mutta haluaisin ehdottomasti vinkata Pariisiin matkaaville Les Ombres -ravintolasta (27 quai Branly). Halusin yhtenä iltana päästä illastamaan Eiffel-näkymällä, ja Pariisissa muutamat ravintolat tarjoavat tämän vaihtoehdon. Les Ombres oli kohtuullisen hintainen ja hyvällä sijainnilla: Eiffelin lähellä rakennuksen kuudennessa kerroksessa. Saimme terassilta parhaan kulmapöydän, josta oli näkymät sekä Seinelle että Eiffelille. Alku- ja pääruokien hinnat olivat 30 ja 50 euron välissä, ja kolmen ruokalajin menun sai melko kohtuulliseen hintaan. Jokainen annos oli ihan täydellinen, suosittelen niin ruoan, palvelun kuin näkymienkin pohjalta täysin. 


Pöytä kannattaa varata etukäteen, varsinkin spessumpiin paikkoihin. Muuten kannattaa liikkua eri kaupunginosissa ja katsastella menuja. Metrolla pääsee niin kätevästi liikkumaan, että kannattaa poistua ihan ytimestä syömään vaikka Les Maraisin tai Montparnassen kaupunginosiin. Bastillessa oli kivan vilkas yöelämä ja söpöjä kuppiloita. Ai että, tuonne kun pääsisi nyt viettämään kiireetöntä iltaa.