
Tällä viikolla on ollut monta hyvää leivontapäivää, kun on sadellut enemmän tai vähemmän koko päivän. Minulla oli pakkasessa edelleen pari rasiaa viime vuoden omenasoseita, joista yhden käytin tähän syksyiseen omenapiiraaseen.
Tässä omena-kanelipiiraassa on makea, pehmeä muropohja ja mehevä kanelinen omenasosetäyte. Voit käyttää itse tehtyä omenasosetta tai kaupan makeuttamatonta omenasosetta (esim. Urtekramin). Lisää sokeria omenasoseeseen, jos siinä ei ole ollenkaan lisättyä sokeria. Itse en enää makeuttanut kotitekoista omenasosetta yhtään enempää, vaikkei se kovin makeaa ollutkaan.

Omena-kanelipiiras (n. 12 palaa)
Pohja:
- 125 g voita
- 1 1/2 dl sokeria
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 muna
Täyte:
- 4 dl omenasosetta
- (3 rkl sokeria)
- 2 tl kanelia
- 1/2 dl perunajauhoja
Lisäksi:
- munaa voiteluun
- tomusokeria viimeistelyyn
Ota voi huoneenlämpöön.
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.
Nypi keskenään voi, sokeri ja vehnäjauhot, ota kolmasosa taikinasta talteen koristeluja varten. Mutoile jäljelle jäävä osa palloksi ja laita viileään odottamaan.
Lisää isompaan taikinamäärään leivinjauhe ja muna, painele taikina voidellun piirakkavuoan (n. 24-senttinen) pohjalle ja reunoille.
Lisää omenasoseeseen kaneli ja perunajauhot, sekoita tasaiseksi. Makeuta tarvittaessa sokerilla.
Kaada omenasose pohjan päälle. Ota jäljelle jäänyt taikinaosa jääkaapista ja kauli jauhotetulla alustalla. Leikkaa taikinasta haluamiasi kuvioita koristelua varten.
Voitele piirakan reunat ja koristelut kananmunalla, paista n. 30 minuuttia.
Anna jäähtyä ja viimeistele tomusokerilla. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi jäätelön kanssa.
