Vadelma-kinuskijuustokakku

Ihanaa, tänään vietetään minun ensimmäistä äitienpäivääni. Äitienpäivä on kevään monista juhlapäivistä yksi ihanimmista, ja monina vuosina olen saanut leipoa kakun omalle äidilleni ja mummilleni. Tänä vuonna halusin muistaa itseäni ja palkita oman tähänastisen äitiyteni herkullisen vadelma-kinuskijuustokakun muodossa. Ei ollut vaikea valinta leipoa juustokakkua, ja jostain syystä minua on jo pitkään tehnyt mieli jatkuvasti kinuskia. Vadelma on lisäksi oma suosikkimarjani leivonnassa.

Kakusta ei tullut mikään täydellinen yksilö, niinkuin emme me äiditkään yleensä täydellisiä ole. Itselle leipoessa onneksi maku on tärkein, ja tämä kakku oli ihanan makea ja raikas samaan aikaan. Jos haluat että oma vadelma-kinuskijuustokakkusi on kauniimpi, valuta kinuski kakun päälle hieman viileämpänä (noin kädenlämpöisenä). Nyt minun kinuskini hieman sulatti kakkua altaan.

Vadelma-kinuskijuustokakku (10 palaa)

Pohja:

  • 140 g kaurakeksejä
  • 50 g voita

Täyte:

  • 400 g tuorejuustoa
  • 200 g vaniljarahkaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 200 g vadelmia
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1/2 dl sitruunan mehua
  • 4 liivatetta

Kinuskivaluma:

  • 1 dl fariinisokeria
  • 50 g voita
  • 1/2 dl kuohukermaa

Koristeluun:

  • tuoreita vadelmia

Valmista ensin pohja. Murskaa keksit hienoksi, sulata voi ja sekoita keskenään. Pingota 20-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele päälle keksi-voiseos tasaisesti. Laita kylmään odottamaan.

Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto, rahka ja sokeri. Sulata vadelmat. Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, keitä niitä kattilassa 5 min.

Yhdistä vadelmat tuorejuustoseokseen. Vatkaa kuohukerma kuohkeaksi, kääntele joukkoon.

Purista sitruunan mehu, kuumenna mikrossa kiehuvaksi.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita yksi kerrallaan kuuman nesteen joukkoon, sekoita haarukalla tai vispilällä. Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia.

Valmista kinuskivaluma. Mittaa kattilaan voi ja fariinisokeri, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla n. 2 minuuttia. Lisää kerma joukkoon, alenna lämpöä noin puoliteholle ja anna kuplia vielä n. 2 minuuttia.

Anna kinuskin jäähtyä hieman ja kaada se kylmän kakun pinnalle. Siloita palettiveitsellä ja anna osan kinuskista valua kakun reunoille. Laita vielä hetkeksi kylmään jähmettymään ja viimeistele kakku tuoreilla vadelmilla ennen tarjoilua.

Kuorrutetut donitsit

Perinteisten vappumunkkien sijaan halusin tänä vuonna panostaa ja tehdä kuorrutettuja donitseja pitkän kaavan mukaan. Blogissani on useita uunidonitsien reseptejä, mutta tällä ohjeella donitsit leivotaan hiivataikinaan, kohotetaan ja uppopaistetaan, minkä jälkeen ne kuorrutetaan ja koristellaan. Juuri kivaa vappupuuhaa, kunhan on simaa tai kuohuvaa käden ulottuvilla!

Donitsit onnistuvat, jos osaat leipoa pullataikinan etkä pelkää uppopaistamista. Rakenteeltaan taikina on hieman tiiviimpää kuin pulla- tai munkkitaikina ja vaatii 2 h kohotuksen. Uppopaistamisessa paras apuväline on lämpömittari, tarpeeksi iso paksupohjainen kattila sekä reikäkauha.

Kuorrutetut donitsit (16 kpl)

Taikina:

  • 2 1/2 dl kevytmaitoa (43°C)
  • 1 rkl kuivahiivaa
  • 7 1/2 dl (500 g) vehnäjauhoja
  • 3/4 dl (65 g) sokeria
  • 2 munaa
  • 85 g voita
  • 1 tl vaniljauutetta (valinnainen)

Lisäksi:

  • 1 l rypsiöljyä paistamiseen

Suklaakuorrute:

  • 100 g tummaa suklaata
  • 3/4 dl kermaa
  • kuivattuja mansikoita

Kinuskikuorrute:

  • 1 dl fariinisokeria
  • 50 g voita
  • 60 ml kermaa
  • 2 dl tomusokeria
  • ripaus sormisuolaa

Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, kuivahiiva ja sokeri. Lämmitä maito n. 43-asteiseksi (kättä lämpöisemmäksi).

Yhdistä neste ja jauhot, lisää kuutioitu pehmeä voi, vaniljauute ja munat. Vaivaa käsin tai pienellä teholla, kunnes seoksesta muodostuu pehmeä taikina. Jatka vaivaamista kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä.

Ripottele taikinan päälle hieman jauhoja ja anna kohota kaksinkertaiseksi liinan alla n. 2 tunnin ajan.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja kauli halkaisijaltaan noin 30-senttiseksi levyksi.

Leikkaa taikinasta esimerkiksi juomalasin avulla ympyröitä (5-10-senttisiä) ja leikkaa keskelle donitsia reikä pienemmällä työvälineellä. Anna kohota liinan alla vielä puolisen tuntia.

Kaada korkereunaiseen (valurautaiseen) kattilaan noin 1 litra rypsiöljyä ja kuumenna 160-asteiseksi. Mikäli sinulla ei ole mittaria, testaa öljyn kuumuus tiputtamalla kattilaan taikinanpala. Jos pala nousee pintaan ja ruskistuu hiljalleen ja kevyesti, öljy on valmista.

Paista 2 donitsia kerrallaan reikäkauhalla käännellen noin minuutin ajan. Nosta kauhalla talouspaperille valumaan.

Anna donitsien jäähtyä kokonaan ennen kuin valmistat kuorrutuksen.

Suklaakuorrutus: lämmitä kattilassa kerma kiehuvaksi, poista levyltä ja sekoita paloiteltu suklaa joukkoon. Dippaa donitsit suklaaseen, ripottele päälle kuivattuja mansikoita ja anna kovettua.

Kinuskikuorrutus: mittaa kattilaan fariinisokeri, voi ja kerma. Anna sulaa hiljalleen ja lisää lämpöä levylle kun aineet ovat yhdistyneet toisiinsa. Anna seoksen kuplia sekoittamatta noin minuutin ajan ja ota sitten levyltä. Sekoita kuumaan kuorrutteeseen tomusokeri ja vatkaa kunnes kuorrute on sileää (n. minuutin ajan). Dippaa donitsit kuorrutteeseen ja ripottele päälle sormisuolaa.

Laskiaispullat suolakinuskilla

Laskiaispullia on näkynyt kaupoissa ja kahviloissa jo ennätyspitkän aikaa! Mielessäni on muhinut ajatus, että haluan leipoa muunnellun version laskiaispullista, joissa on perinteisten täytteiden sijasta jotakin muuta (olen muuten mantelimassaihmisiä ehdottomasti).

Halusin kinuskin ystävänä kokeilla, miten suolakinuski ja pulla toimivat yhdessä, ja lopputulos oli kivan erilainen ja arvatenkin makea. Keitä itse suolakinuski tai käytä kaupan kinuskikastiketta ja lisää vain suola.

Laskiaispullat suolakinuskilla (n. 8-10 kpl)

Pullataikina:

  • 2 1/2 dl kevytmaitoa
  • 1 pss (11 g) kuivahiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 100 g voita
  • +munaa voiteluun

Suolakinuski:

  • 2 dl hienoa sokeria
  • 90 g voita
  • 2 dl kuohukermaa
  • sormisuolaa

Lisäksi:

  • 2 1/2 dl kinuskikermaa (Valio)
  • 100 g Omar-karkkeja

Lämmitä maito 42-asteiseksi, sekoita kuivahiiva osan jauhojen kanssa sekaisin. lämpöisemmäksi.

Sekoita maidon joukkoon sokeri, kardemumma ja suola.

Alusta jauhot osissataikinan joukkoon ensin puuhaarukalla, sitten käsin tai monitoimikoneella vaivaten.

Lisää pehmeä voi joukkoon vaivaamisen loppuvaiheesa. Valmis taikina on kimmoisaa, sitkoisaa ja irtoaa käsistä sekä kulhon reunoista. Jätä liinan alle kohoamaan n. 40 minuutiksi.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa ilmakuplat pois. Muotoile tangoksi, leikkaa n. 10 palaan.

Pyöritä pöytää vasten pyöreiksi, laita leivinpaperille kohoamaan liinan alle noin 30 minuutiksi.

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Voitele kohonneet pullat munalla. Paista uunin keskiosassa n. 7-10 minuutin ajan.

Anna pullien jäähtyä. Leikkaa pullista hattu pois.

Näin teet suolakinuskin:

Mittaa kattilaan sokeri ja anna sulaa miedolla lämmöllä kullan väriseksi.

Sekoita joukkoon kuutioitu voi ja anna tekeytyä muutaman minuutin ajan.

Lämmitä mikrossa kerma lämpöiseksi ja kaada ohuena nauhana kinuskin joukkoon. Varo mahdollista roiskumista. Lisää hieman lämpöä ja anna kuplia 2-3 minuuttia.

Ota kattila pois liedeltä ja kaada suolakinuski kulhoon. Ripottele pinnalle sormisuolaa.

Pullien kokoaminen:

Kuutioi Omarit pienemmiksi. Vaahdota kinuskikerma napakaksi vaahdoksi ja lusikoi pursotinpussiin.

Pursota kinuskikerma pullien pohjien päälle, lusikoi keskelle suolakinuskia. Laita pullien hattu päälle ja valuta päälle suolakinuskia, viimeistele Omar-karkeilla.