Lila ristiäiskakku

Olipa ihana tehdä pitkästä aikaa ristiäiskakku! Niiden tekeminen on aina suuri kunnia, ja siinä on jotakin koskettavaa kun saa painaa nimikylttiin pienen ihmisen nimen ensimmäistä kertaa.

Toiveissa oli violettisävyinen kakku marenkikoristuksilla, nimikyltillä ja tuoreilla vadelmilla. Tuoreita vadelmia en sitten löytänyt mistään, mutta kakun sisällä on vadelmamousse suklaakakkupohjan välissä. Päällä on violetiksi värjätty valkosuklaakuorrute. Kakun, täytteen ja valkosuklaakuorrutteen ohje löytyy täältä.

Kakun koristeet teen aina valmiiksi pari päivää ennen kakkupohjan paistamista. Tässä tapauksessa marmoroin sokerimassan violetiksi, painoin nimikyltin kirjainmuotilla sekä paistoin marengit uunissa. Marengeissa käytän seuraavanlaista ohjetta:

Marengit (20 kpl isoa / 40 kpl pientä)

  • 3 valkuaista
  • 1 3/4 dl sokeria (150 g)
  • 1/2 tl omenaviinietikkaa
  • (geeli-/pastaväriä)

Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon sokeri lusikallinen kerrallaan, vatkaa usean minuutin ajan kunnes kaikki sokeri on liuennut valkuaisten joukkoon. Vaahdon tulisi olla napakkaa eikä sokerin kuuluisi rapista.

Lisää omenaviinietikka. Lusikoi vaahto suljetulla tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin ja pursota leivinpaperille parin sentin välein.

Paista 100-asteisessa kiertoilmauunissa n. 60 minuuttia.

Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä jäähtyneitä marenkeja huoneenlämmössä ilmatiiviisti.

Marenkijoulukuuset

Koin maanantaina järkytyksen tunteen, kun tajusin että joulu on jo ensi viikolla. Tänä vuonna joulu on tullut huimaa vauhtia, mutta vielä on hyvin aikaa nautiskella joululeivonnasta ja yleisestä joulun odotuksesta.

Nämä marenkijoulukuuset voit leipoa ennen joulua ja käyttää esimerkiksi jouluisen kakun koristeina tai laittaa tarjolle sellaisinaan. Myös sellofaaniin käärittyinä kuuset ovat söpö herkkulahja. Kun marengit kuivattaa hyvin uunissa, ne säilyvät huoneenlämmössä viikkojakin.

Marenkijoulukuuset (12 kpl)

  • 80 g munan valkuaista (2 kpl L-kokoisia munia)
  • 80 g Siro erikoishienoa sokeria
  • vihreää geeliväriä
  • koristerakeita

Riko valkuaiset puhtaaseen kulhoon, vatkaa vatkaimella napakaksi vaahdoksi.

Lisää vaahtoon Siro erikoishienoa sokeria n. ruokalusikallinen kerrallaan samalla vatkaten, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.

Lisää vaahtoon vihreää geelimäistä elintarvikeväriä, kääntele väri tasaisesti vaahdon joukkoon.

Lusikoi vaahto pursotinpussiin, jossa on iso tähden muotoinen tylla. Pursota kuuset leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Viimeistele koristerakeilla.

Paista 100-asteisen uunin alatasolla n. 2 h. Tarkkaile että marengit eivät ruskistu paiston aikana.

Nauti sellaisinaan tai koristele marenkijoulukuusilla jouluinen kakku.

Joulukuusibrowniet

Joulukuu alkaa huomenna ja virallinen joulun odotus herkkuineen voi alkaa! Sen kunniaksi leivoin yhteistössä SAGA Suomen kanssa browniet joulukuusen muotoon. Käy Instagramista tilillä @lunnileipoo katsomassa, miten voit osallistua joulukuusileivontahaasteeseen ja voittaa joulukuusen. Leivontaluomuksia voi ihailla klikkaamalla #sagakuusi-tagia Instagramin puolella.

Browniet ovat yksi helpoimmin varioitavissa olevista leivonnaisista, ja suolatikkujen, vihreän tuorejuustokuorrutteen ja koristerakeiden avulla puet browniet söpöiksi joulukuusiksi. Postauksen lopussa on myös vinkki, miten saat leivottua valkosuklaajoulukuusia. Niiden kuorrutteen voi jättää vaikka valkoiseksi ja lisätä pinnalle reilun kerroksen tomusokeria!

Leikkaa browniet kuvan mukaisesti kolmioiksi ja saat 12 kpl joulukuusia

Joulukuusibrowniet (12 kpl)

Taikina:

  • 200 g tummaa suklaata
  • 150 g voita
  • 3 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl aitoa vaniljasokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:

  • 200 g vaniljatuorejuustoa
  • 1/2 dl tomusokeria
  • vihreää geeliväriä

Koristelu:

  • Pretzel-tikkuja
  • koristerakeita
  • suklaarakeita

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen ja vuoraa 20×20-senttisen neliövuoan pohja leivinpaperilla, anna paperin tulla vuoan reunojen yli.

Rouhi tumma suklaa pieneksi. Sulata voi mikrossa ja kaada tumma suklaa joukkoon, sekoita kunnes suklaa on sulanut joukkoon.

Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon myös sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lopeta sekoittaminen juuri kun ainekset ovat yhdistyneet.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Browniet kannattaa paistaa hieman tavallista kypsemmiksi, jotta joulukuusia on helpompi käsitellä.

Anna jäähtyä täysin, ensin vuoassa ja sen jälkeen ritilällä.

Valmista kuorrute vatkaamalla ainekset keskenään tasaiseksi. Lusikoi pursotinpussiin ja leikkaa pussin päähän n. sentin kokoinen reikä. Pursota kuusiin kuorrutetta pinnalle ja viimeistele koristeilla. Tee kuusiin jalat pretzel-tikuista.

Vinkki! Jos haluat valkosuklaakuusia, korvaa 200 g tummaa suklaata valkosuklaalla sekä 1/2 dl kaakaojauhetta vehnäjauhoilla!