Suklaa-vadelmatäytekakku lakulla

Tänä viikonloppuna juhlittiin pikkusiskoni 30-vuotisjuhlia, ja vaikka osallistujamäärää piti rajoittaa muutamaan läheiseen, ei kakun silti tarvinnut olla vaatimaton.

Tämä suklaa-vadelmatäytekakku hurmaa korkeudellaan ja lakukoristeillaan – itse asiassa tällä kertaa inspiraatio kakkuun lähti alun perin Lakrids by Bülow -lakuista. Tiesin vain, että haluan roosan värisen kakun, jonka koristuksissa on käytetty metallinhohtoisia lakrids-palloja.

Täytekakut voivat olla todella työläitä, ja itse jaan tekoprosessin 2-3 päivälle. Ensin valmistetaan kakkupohjat, jotka leikataan mielellään vasta seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä valmistetaan myös täyte ja kakku täytetään reunakalvoja apuna käyttäen sekä laitetaan jääkaappiin maustumaan ja jähmettymään. Seuraavana päivänä kakku kreemataan eli kuorrutetaan kreemillä ja viimeiseksi koristellaan.

Täytetty kakku menossa jääkaappiin mehevöitymään ja jähmettymään

Pikkuisen voit oikaista käyttämällä helppoa ja mehevää suklaakakkupohjaa joka valmistuu ilman sähkövatkainta. Täytteenä on simppeli vadelmakreemi, ja kuorrutteena käytin Annin uunissa -blogin Annin valkosuklaakuorrutetta. Koristeluissa on tuorejuusto-kermapursotukset ja lakua.

Suklaa-vadelmatäytekakku lakulla (15 palaa)

Pohja:

  • 330 g voita
  • 4 dl sokeria
  • 6 munaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1 1/2 dl kaakaojauhetta

Täyte:

  • 200 g vadelmia
  • 100 g kreikkalaista jogurttia
  • 100 g vaniljatuorejuustoa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 2 1/2 dl kuohukermaa
  • 3 rkl vaniljakreemijauhetta

Kuorrute:

  • 100 g valkosuklaata
  • 150 g voita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 dl tomusokeria
  • 100 g tuorejuustoa
  • pastaväriä

Koristeluun:

  • 3/4 dl kuohukermaa
  • 200 g vaniljarahkaa
  • Lakrids-lakuja

Voitele kaksi 20-senttistä kakkuvuokaa voilla, jauhota. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sulata voi, anna hieman jäähtyä.

Sekoita sokeri ja huoneenlämpöiset munat keskenään puuhaarukalla. Lisää joukkoon voi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Skoittele varovaisesti lastalla, varo vatkaamasta liikaa. Kääntele pohjia myöten!

Kaada taikina tasan kahteen vuokaan, paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.

Anna pohjien jäähtyä hetken aikaa vuoassa, poista sitten toisin päin ritilälle jäähtymään. Säilytä huoneenlämmössä ilmatiiviisti.

Leikkaa mielellään seuraavana päivänä pohjat kahteen osaan sahalaitaisella veitsellä.

Valmista täyte. Sulata vadelmat, jos käytät pakastevadelmia. Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, keitä niitä kattilassa 5 min.

Yhdistä keskenään vadelmat, sitruunan mehu, tuorejuusto ja kreikkalainen jogurtti.

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto vadelmatäytteen sekaan. Lopuksi sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe, kääntele tasaiseksi.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan, jossa on pohjalla leivinpaperia ja reunoilla reunakalvoa. Aseta alimmaiseksi paksuin kakkupohja. Levitä päälle kolmasosa täytteestä, nosta päälle seuraava pohja ja kerros täytettä. Toista kunnes täytevälejä on 3, aseta päällimmäiseksi tasaisin kakkupohja. Aseta päälle leivinpaperi ja paino (esim. hillopurkki). Anna kakun levähtää kylmässä.

Valmista kuorrute. Sulata valkosuklaa ja anna hieman jäähtyä. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää jäähtynyt valkosuklaa sekaan koko ajan vatkaten.

Lisää seuraavaksi tuorejuusto koko ajan vatkaten.

Lisää lopuksi lopuksi tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista. Voit värjätä kreemin pastavärillä.

Kuorruta kakku palettiveistä käyttäen. Viimeistele kakku koristeluilla. Vatkaa kerma ja vaniljatuorejuusto napakaksi ja pursota isolla tähtityllalla kakun reunoille pursotukset. Koristele lakupalloilla.

Lakritsitoffeella kuorrutetut lepakkokeksit

Vaikka halloween ei kosketa minua millään lailla enkä ole menossa edes naamiaisiin, on tämä amerikkalainen juhlapyhä oiva tekosyy leipoa jotakin hauskaa. Kaikki lakritsainen sopii halloweeniin täydellisesti ja maistuu vielä ihanalta, joten koristelin nämä lepakkokeksit Kick-patukoilla. Mikä muukin lakritsitoffee käy, kuten esimerkiksi Hopeatoffee.

Lepakkokeksit

Keksitaikina:

  • 225 g voita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

  • 133 g Kick-patukkaa (7 kpl)
  • 1 1/2 dl kuohukermaa
  • (lakuströsseleitä)

Ota voi huoneenlämpöön ajoissa. Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri, kääntele vaahdon joukkoon. Litistä taikina levyksi, kääri kelmuun ja anna levätä kylmässä noin tunnin ajan.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Jauhota leivinalusta ja kaulin, ripottele myös taikinan päälle jauhoja. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ja leikkaa lepakkomuotilla paloja. Paista uunissa 8-10 minuutin ajan ja anna jäähtyä.

Valmista kuorrute sulattamalla pilkotut Kickit kattilassa kerman kanssa, anna kiehahtaa ja keitä sitten keskilämmöllä 5-10 minuuttia. Kasta keksit lämpöiseen, hieman jäähtyneeseen kuorrutukseen ja kierittele halutessasi strösseleissä, vielä kun kuorrutus on pehmeää. Anna päällisen kovettua.

Lakua ja valkosuklaata cookiessa

En ole pitkään aikaan tehnyt cookieita, vaikka ne yksiä lempileivonnaisiani juustokakkujen ohella ovatkin. Cookiet onnistuvat aina – kunhan muistaa vaahdottaa voin ja sokerit kunnolla ja kunhan ei paista keksejä liian kauaa. Myös jääkapissa jäähdyttäminen ennen paistamista on hyvä tehdä aina varmuuden vuoksi!

Minulla on ollut kova lakuinnostus käynnissä, ja vaikka olenkin tehnyt lukuisia erilaisia cookieita monenlaisilla sattumilla, lakua en ole ennen cookietaikinaan laittanut. Sitkeät lakusattumat sopivatkin yllättävän hyvin cookeiden sisään, ja mies kotosalla kehui näitä parhaimmiksi kekseiksi ikinä. Se on suuri kehu mieheltä, joka ei yleensä syty makeista herkuista!

Kurkkaa keksit-tagin alta kaikki cookie-reseptini tai luo omasi käyttäen tätä perusreseptiä pohjana. Sattumina voit käyttää kaikkea, mistä tykkäät ja minkä luulet kestävän paistamista.

Laku-valkosuklaacookiet (20 kpl)

  • 115 g voita
  • 75 g sokeria (0,9 dl)
  • 80 g fariinisokeria (0,9 dl)
  • 1 muna
  • 1 tl vaniljauutetta (valinnainen)
  • 170 g vehnäjauhoja (2,6 dl)
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 100 g lakuja
  • 100 g valkosuklaata

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön.

Vatkaa pehmeä voi sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon muna ja vatkaa huolellisesti. Lisää vaniljauute halutessasi.

Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Vatkaa kuivat aineet vaahdon joukkoon juuri ja juuri sekaisin.

Rouhi valkosuklaa ja pilko lakut pienemmiksi. Lisää valkosuklaa ja lakut, kääntele lastan avulla pohjia myöten sekaisin.

Ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokosia könttejä, asettele ne leivinpaperille muutaman sentin välein. Laita jääkaappiin viilenemään hetkeksi.

Laita sillä välin uuni lämpenemään 190 asteeseen. Paista keksejä n. 10 minuutin ajan uunin keskitasolla tai kunnes ne ovat kohonneita ja saaneet väriä reunoille.

Laita jäähtymään ritilälle.

Säilytä ilmatiiviisti huoneenlämmössä.