Creme Patissiere eli vaniljakreemi

Vanilja on ehdottomasti yksi suosikkiaineksistani, jota käytän leivonnassa. Usein pelkkä vaniljan maku jälkiruuassa on mielestäni täydellinen eikä kaipaa muuta kaverikseen – kutsukaa makuani vaikka tylsäksi. Kun vanilja on pääosassa jälkiruuassa tai leivonnassa, on tärkeä käyttää aitoa vaniljaa ja mieluiten vaniljatankoa, jonka siemet käytetään tuomaan upeaa makua leivonnaiseen. Vaniljan siemenet loihtivat myös taikinaan tai kastikkeeseen upeat pilkut, jota ei saa esimerkiksi vaniljauutetta käyttämällä.

Sain KoRolta testiin aitoja madagaskarilaisia bourbon-vaniljatankoja, ja bourbon onkin ehdottomasti tunnetuin vaniljatankolajike. Halusin hyödyntää vaniljatankoa ranskalaisessa vaniljakreemissä, creme patissierissa, jota olen pari kertaa aikaisemmin tehnyt esimerkiksi eclairien tai tuulihattujen täytteeksi. Jos menet ranskalaiseen leipomoon (pâtisserie), tulet yllättymään kuinka monessa leivonnaisessa on nimenomaan creme patissierea. Käytä vaniljakreemi esimerkiksi eclairien tai tuulihattujen täytteenä, tai nyt laskiaisen lähestyessä, täytä laskiaispulla mantelimassalla ja vaniljaisella creme patissierella.

Resepti on helppo, mutta lukaise ohje läpi ennen kuin alat valmistaa kreemiä. Käytä myös mielellään vaakaa, jotta aineiden suhde on oikea. Tämä ohje on yhdistelmä montaa eri ohjetta, johon olen vuosien varrella törmännyt, ja lopputulos on paksuhko muttei silti tymäkän paksu creme patissiere, joka sopii leivosten täytteeksi.

Creme patissiere

  • 60 g keltuaista (n. 3 kpl)
  • 50 g sokeria
  • 20 g maissitärkkelystä/perunajauhoja
  • 1/2 vaniljatanko
  • 3 dl kevytmaitoa

Mittaa pyöreäpohjaiseen kulhoon keltuaiset ja sokeri, vispaa vispilällä ilmavaksi. Lisää maissitärkkelys tai perunajauhot ja vispaa tasaiseksi tahnaksi.

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja puolita se. Poista puolikkaasta vaniljatangosta siemenet veitsen avulla ja laita sekä vaniljatangon puolikas että siemenet kattilaan maidon sekaan. Kuumenna maito kiehuvaksi ja kaada sen jälkeen siivilän läpi ohuena nauhana keltuaistahnan sekaan samalla vauhdikkaasti vispaten.

Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä koko ajan samalla vispaten reunoja ja pohjia myöten. Kun seos poreilee pari kertaa, ota kattila levyltä. Creme patissiere on valmiina selvästi paksuuntunutta.

Kaada valmis creme patissiere kulhoon, peitä kulho tuorekelmulla niin että kelmu osuu kreemin pintaan. Näin pintaan ei muodostu kalvoa. Viilennä jääkaapissa ja käytä muutaman päivän kuluessa esim. leivosten täytteenä tai jälkiruokamaljoissa marjojen kanssa.

Piparikupit

Joko olette leiponeet pipareita? Meillä on yleensä leivottu joulupiparit itsenäisyyspäivänä, ja niin meinattiin tänäkin vuonna. Nyt kun on oma lapsi, kaikki perinteet ovat vieläkin tärkeämpiä, ja haluan luoda niitä esikoisellemme jo pienestä pitäen. Jouluun liittyy monia itselleni rakkaita perinteitä, joista pipareiden leivonta on yksi kivoimmista.

Otin pienen varaslähdön pipareihin tänä vuonna näillä superherkullisilla piparikupeilla. Kupit ovat ihanan sitkoisia ja maistuvat aivan oikealle piparitaikinalle. Taikina paistetaan kätevästi muffinipellissä, josta kupit saavat muotonsa. Kupit täytetään helpolla ja herkullisella vaniljatuorejuusto-luumutäytteellä. Miksei vaniljatuorejuustoon voisi sekoittaa myös jotain muutakin makua, kuten omenaa tai valkosuklaatakin!

Eilen fiilisteltiin perheen pikkuisen kanssa joulumusiikkia ja joulupalloja, ja itse saatoin syödä näitä pari glögin kanssa…

Piparikupit (12 kpl)

Taikina:

  • 170 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 1 muna
  • 3 rkl siirappia
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl inkivääriä
  • 1 tl kanelia
  • ripaus muskottipähkinää
  • ripaus jauhettua neilikkaa
  • 1 tl ruokasoodaa

Täyte:

  • 300 g vaniljatuorejuustoa (Viola)
  • 3/4 dl luumumarmeladia

Vaahdota taikinan voi ja sokeri kuohkeaksi.

Lisää muna ja siirappi, sekoita tasaiseksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan ja kääntele huolellisesti ainekset sekaisin.

Jäähdytä 30 min, ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia könttejä ja muotoile palloiksi. Painele muffinivuoan kolojen pohjalle ja reunoille. Käytin tässä itse apuna jäätelökauhan pohjaa.

Paista 170 asteessa n. 12-15 min tai kunnes piparikupit ovat saaneet kauniin ruskean sävyn.

Ota uunista ja paina tarvittaessa vielä jäätelökauhalla tai lusikalla kuppien keskiosaa alas. Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään vaniljatuorejuusto ja luumumarmeladi, lusikoi pursotinpussiin ja pursota isolla tähtityllalla (Wilton 1M) piparikuppeihin.

Britakakkua raparperilla ja valkosuklaalla

Kuinka monta reseptiä voikaan keksiä raparperista? Lempparini raparperipaistoksen (+jätskin) lisäksi raparperista voi tehdä vaikka mitä – raparperimoussea, juustokakkua tai pelkkää raparperihilloa joka sopii puuroon ja jogurttiin.

Yksi suosikkileivonnaisistani on britakakku, jonka minulle tutuin versio on höystetty kiivillä. Britakakku on makea, marenkinen kerroskakku jonka sisällän on tyypillisesti kermavaahtoa ja marjoja tai hedelmiä. Makean britan väliin sopii paremmin kuin mainiosti kirpeä raparperihilloke, ja lisämakeutta saa halutessaan vielä valkosuklaasta. Täydellinen makupari on syntynyt!

Britakakku on melko helppo valmistaa yhdellä uuninpellillä, kunhan muistaa vaan vaahdottaa valkuaisvaahdon kunnolla ja käsitellä valmista pohjaa varoen. Kakun koristelussa saa olla rennot otteet!

Raparperi-valkosuklaabrita (15 palaa)

Pohja:

  • 125 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 kpl kananmunan keltuaista
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa

Marenki:

  • 2 kpl kananmunan valkuaista
  • 1 3/4 dl sokeria
  • 1 dl mantelirouhetta

Raparperisose:

  • 250 g raparperia pilkottuna
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl vettä

Lisäksi:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 50 g valkosuklaata rouheena tai hippuina

Valmista ensin raparperisose. Pilko raparperit ja laita ne kattilaan, mittaa joukkoon vesi ja sokeri. Anna kiehua n. 10 minuuttia tai kunnes raparperi on pehmeää. Anna jäähtyä.

Ota voi, munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään, lisää keltuaiset.

Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita vaahdon joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos sekä maito vuorotellen.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman tasaisesti.

Vatkaa valuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri samalla vatkaten. Levitä marenkiseos uunipellille taikinan päälle. Ripottele mantelirouhetta pintaan ja paista n. 20 min.

Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se kahteen samankokoiseen osaan, käsittele pohjaa varoen.

Vaahdota kerma, levitä toisen taikinapuolen päälle. Lusikoi kerman päälle raparperisosetta ja ripottele pinnalle valkosuklaahippuja tai rouhetta.

Nosta toinen levy päälle, koristele jäljelle jääneellä raparperisoseella ja valkosuklaalla.