
Monena vuonna joulupöydässämme on ollut jokin raikas kakku, esimerkiksi puolukoista tai karpaloista. Olen tehnyt myös jouluista porkkanakakkua useampana vuonna, mutta tänä vuonna teki mieli jotain oikein juhlavaa ja suklaista.

Rakastan Ferrero Rocher -palluroita, jotka ovat kuin Nutellan hienostunut konvehtiversio. Hasselpähkinän ja suklaan yhdistelmä on täydellisen toimiva! Tämä jäädykekakku perustuu yhteen perheemme luotto-ohjeeseen, jonka alkuperää en valitettavasti muista. Muokkasin ohjeesta Ferrero Rocher -version Nutellaa ja rouhittua Ferrero Rocheria käyttämällä. Lisäsin kakkuun vielä helpon suklaaganachekuorrutuksen.
Itse tein kakun tänään jouluaattoa varten valmiiksi. Kakku otetaan sulamaan ja viimeistellään hetki ennen tarjoilua. Jäädykekakku on helppo valmistaa vielä vaikka jouluksi – aineita ei ole monia ja ainekset ovat simppelit. Tekovaiheissa muutamat eri vaahdot ja seokset yhdistetään ja ne pitää kärsivällisesti käännellä sekaisin, jotta kakku ei menetä kuohkeuttaan.

Ferrero Rocher -jäädykekakku (10 palaa)
Pohja:
- 155 g Domino-keksejä
- 55 g voita
Täyte:
- 200 g Nutellaa
- 200 g Philadelphia-tuorejuustoa
- 2 munaa
- 1/2 dl sokeria
- 2 dl kuohukermaa
- 150 g Ferrero Rocher -suklaata (n. 12 kpl)
Koristeluun:
- 100 g tummaa suklaata
- 100 g kuohukermaa
- 100 g Ferrero Rocher -suklaata (n. 8 kpl)
Sulata voi ja hienonna keksit. Sekoita voi ja keksimurska ja painele irtopohjaisen 20-senttisen vuoan pohjalle. Käytä mielellään myös reunakalvoa vuoan reunoilla. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto ja Nutella. Lisää munankeltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita sokeri vaahtoon ja kääntele valkuaisvaahto ja suklaaseos keskenään.
Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja lisää suklaaseokseen. Älä sekoita liian voimakkaasti, ettei valkuaisvaahto menetä kuohkeuttaan.
Kaada suklaamassa vuokaan ja anna olla pakkasessa yön yli.
Ota kakku pakkasesta n. puoli tuntia ennen tarjoilua. Tee kakkuun suklaaganachekuorrutus pilkkomalla suklaa hienoksi rouheeksi ja lämmittämällä kerma kuumaksi (ei kiehuvaksi). Laita suklaarouhe kippoon ja kaada päälle kerma, anna tekeytyä hetki. Sekoita lastalla tasaiseksi ja levitä hieman jäähtyneenä kakun päälle. Viimeistele kakku Ferrero Rocher -konvehdeilla.
Ganache kestää pakastuksen, joten voit tehdä kuorrutteen kakun päälle jo ennen tarjoilua, mutta kakun tulee olla kunnolla jähmettynyt. Ota myös tällöin kakku huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta se ehtii hieman pehmetä. Mikäli et aio syödä kaikkea kakkua kerralla, laita loput kakusta takaisin pakastimeen.
