
Hyvää itsenäisyyspäivää näin päivän myöhässä! Eilen ei ollut ollenkaan sellainen olo, että oltaisiin joulukuussa ja itsenäisyyspäivässä, mutta kyllä se juhlallinen olo jostakin kummasta tuli, kun pääsi syömään hyvää ruokaa ja juomaan samppanjaa pitkän kaavan mukaan. Taas huomasi, että hyvällä ruoalla on niin suuri merkitys kaikkina juhlapyhinä – ellei jopa suurin merkitys, ainakin meidän perheessä.
Halusin kehitellä jonkin helpon mutta selvästi talvisen jälkiruoan ja päädyin karpalopiirakkaan. Kirpeä karpalo kaipaa seurakseen jotakin makeaa, joten tein helpon marenkitäytteen. Yleensä marja-marenkipiiraissa on selkeästi marja- sekä marenkikerros, mutta tällä kertaa halusin yhdistää kaikki ainekset keskenään. Mukana on hieman saksanpähkinärouhetta ja lisäksi kanelia jouluista makua tuomassa. Piirakka sai paljon kehuja, ja teenkin varmaan joulun alla samaista piirakkaa esimerkiksi lakoista.

Karpalo-marenkipiirakka (8 palaa)
Pohja:
- 150 g voita
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1/2 dl tomusokeria
- 1 muna
- 1 rkl kylmää vettä
Täyte:
- 2 valkuaista
- 1 1/2 dl sokeria
- 200 g karpaloita (pakastettuja)
- 2 tl maissitärkkelystä
- 1/2 dl saksanpähkinöitä (karkeasti rouhittuna)
- 1/2 tl kanelia
Valmista ensin pohja. Nypi kylmä voi jauhojen ja tomusokerin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää sen jälkeen kananmuna ja vesitilkka, työstä nopeasti jauhotetulla alustalla kiinteäksi taikinapalloksi. Älä vaivaa taikinaa liikaa, jottei siihen tulisi sitkoa.
Kääräise taikina muovikelmuun, litistä ja laita jääkaappiin lepäämään n. 30 minuutiksi.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kauli levännyt piirakkataikina ohueksi, irtopohjaista piirakkavuokaa (halkaisija n. 23 cm) hieman suuremmaksi levyksi. Nosta levy varovaisesti piirakkavuokaan ja asettele se vuoan pohjalle ja reunoille. Älä venytä taikinaa. Leikkaa yli jäävä taikina reunoilta pois.
Aseta pohjan päälle leivinpaperi, kaada päälle painoksi kuivia herneitä tai riisiä. Paista uunissa 10–15 minuuttia tai kunnes pohja on saanut hieman väriä. Laske uunin lämpötilaa n. 190 asteeseen.
Valmista täyte. Vaahdota valkuaiset puhtaassa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi (parin minuutin ajan). Lisää sitten sokeri vähän kerrallaan samalla vatkaten kunnes marenki on valkoista ja kiiltävää.
Yhdistä kulhossa jäiset karpalot, maissitärkkelys, pähkinärouhe ja kaneli. Kääntele sitten marengin joukkoon.
Levitä täyte pohjan päälle tasaisesti, täyte ei juuri kohoa uunissa joten älä huolehdi korkeudesta.
Paista piirakkaa uunissa n. 15–20 minuuttia tai kunnes täyte näyttää kiinteältä ja marenki on saanut väriä. Jos marenki alkaa tummua liian aikaisin paiston aikana, laita sen päälle leivinpaperiarkki.
Jäähdytä piirakka ja viimeistele tomusokerilla. Piirakka on parhaimmillaan samana päivänä nautittuna.

Muistakaa kurkata sivun oikeasta reunasta löytyvän joulu-tagin takaa, mitä kaikkea tänä vuonna joulun alla leivotaan.