Kolmos3n anti Taste of Helsingille

Paljon somea ja ruokatapahtumia seuraavat ovat varmasti huomanneet Taste of Helsinki -tapahtuman lähestymisen. Kansalaistorin puistossa 16.6. – 19.6. järjestettävässä tapahtumassa 10 suomalaista huippuravintolaa tarjoilee oman erityismenunsa annoksia, jotka on luotu tapahtumaa varten. Tapahtumassa pääsee maistelemaan sopivan kokoisia annoksia edulliseen hintaan ja tutustumaan vaikka kaikkiin kymmeneen ravintolaan yhen tai kahden päivän aikana. 

Mukana ovat Ask, Bistro Mat, Grön, Hella&Huone, Muru, Pastor, Sinne, Toca, Restoran Ö sekä Kolmon3n, jonka menua kävin itse jo etukäteen testaamassa ravintolassa. Aion tehdä tietysti täsmäiskun myös itse Taste of Helsinkiin kesäkuussa, ja jos muidenkin ravintoloiden menut ovat yhtä upeita kuin Kolmos3n, tulee edessä olemaan varsinaista ruokailottelua. 

Haukitempura lager-taikinassa ja mummonkurkkuja 

Kolmos3n ihanan kesäisen ja tasapainoisen menun aloitti haukutempura ja mummonkurkut, ja annos on suorastaan silmiähivelevän kaunis. Maku on yhtä hyvä, ja mielestäni tähän annokseen tiivistyy minun mielikuvani Kolmos3sta: fine diningia suomalaisella mökkisäväyksellä. 

Nimikkoannos: Punajuuri-kyssäkaaliavoburgeri 

Nimikkoannos oli seuralaiseni suosikki, ja itsekin ihastuin erityisesti maissibriossiin tavallisen burger-pullan sijasta ja avoburgerin konseptiin. Onko tässä uusi hittiherkku? Punajuuri-kyssäkaalipihvi maistui ihanan tuhdilta ja melkein lihaisalta, nam!

Kirsikkasavustettua häränkylkeä perunaa ja punasipulia

Oma lemppariannokseni taas oli kirsikkasavustettu nauta, jonka höysteenä on mm. broccolettia ja lehtikaalin versoja. Tämä annos on ihanan kesäinen, simppeli ja jotenkin tasapainoinen – kuten koko Kolmos3n menu mielestäni muutenkin. Kirsikka maistuu savuisessa naudassa kivasti pienenä makeutena ja hapokkuutena.

Kesäinen Kolmos3n sekamelska

Jälkkärikään ei jättänyt tyytymättömäksi, sillä sekamelska muodostuu paahdetusta valkosuklaamoussesta, mustikkamarengeista (ihania!) sekä suklaacrumblesta (ihanaa!). Suklaacrumblessa on mahtava rakenne, ja kokki kertoi tehneensä sen suklaasta ja kuumennetusta sokeriliemestä. Annos on makea muttei missään nimessä äklö.

Kaiken kaikkiaan menu oli vaikuttava, ja innolla odotan nousevatko muiden ravintoloiden annokset yhtä korkealle tasolle. Kesäkuussa se nähdään!

Ihanan raikasta jälkkäriviiniä, täydellinen kesäujuoma kylmänä!

Kalliolainen ravintola aivan thaikkuhieronnan vieressä – kuinkas muutenkaan!

Kuka aikoo mennä Taste of Helsinki -tapahtumaan nautiskelemaan maailman parhaasta yhdistelmästä eli kesästä ja hyvästä ruoasta? Osta lippusi täältä, tarjolla on mm. tasting-paketteja ja sisäänpääsyn lisäksi ostettavia muita menuja. Valuuttana tapahtumassa toimii markka, joka vastaa euroa yksi yhteen. Annoksia saa 5-10:llä markalla, joten 25 markalla pääsee jo pitkälle! Esimerkiksi lempparini kirsikkasavustettu häränkylki maksaa 6 markkaa ja jälkkäriannos samaiset 6 markkaa.

Sitko Pizza&Bar

Taas seuraa pientä ravintola-/Tampere-vinkkiä! Mainitsikin aikaisemmin, että kävimme viikonloppuna testaamassa Tampereen uusimman pitserian, Sitko Pizza&Barin, joka on avattu syksyllä Näsilinnankadulle Thai&Laos-ravintolaa vastapäätä. Tampereella ei ole mielestäni kauhean montaa kunnon pitseriaa, ja moni tamperelainen vannoo Napolin nimeen. Vaikken olekaan mikään pitsan suurkuluttaja, Napolissa on tullut käytyä pari kertaa, mutten ole niiden visiittien jälkeen muuttunut sen kummemmaksi pitsan rakastajaksi. Olen enemmänkin mehukkaiden hampurilaisten perään, jos jokin suolainen roskaruoka tai herkku pitää nimetä, mutta tietysti kaikista mieluiten söisin kakkua tai leivoksia…

Täytyy kuitenkin Sitkossa käymisen jälkeen ehkä hieman ottaa takaisin sanomisiaan: kyllä pitsa voi olla todella hyvää. Kuten nimikin vähän vihjaa, pitsapohjiin on panostettu, ja sen todellakin huomaa. Ensimmäistä kertaa ikinä söin kaikista mieluiten pitsan reunoja ja jätin ähkyssäni keskustaa pienen määrän syömättä! Olin aika rasvanhimoisella tuulella ja valitsin quattro formaggi -maun, ja Ville otti todella herkullisen näköisen parma-pitsan. Yllättäen quattro formaggi (neljä juustoa) oli juustoinen, ja erityisesti tykkäsin vahvan makuisesta gorgonzolasta. Myös kausimaku (pancetta, punasipuli, valkosipuli, suppilovahvero) kuulosti vähintäänkin houkuttelevalta.

Sitkossa tilataan ja maksetaan heti kassalla, mikä on mielestäni kätevää ja tällaiseen rennompaan paikkaan sopivaa. Sisustus on virkistävän erilainen, ja RAW-sisustusblogin Peeta on ollut mukana suunnittelemassa sisustusta. Plussaa antaisin myös kivasta olutvalikoimasta, ja lisäksi valikoimissa oli myös muutamia siidereitä. Viineistä en ole varma, minulla taisi olla vain oluet mielessä viikonloppuna? 

Siis tamperelaiset ja vierailijat: käykää Sitko Pizza&Barissa (Näsilinnankatu 22) maistamassa yksinkertaista ja hyvää pitsaa, jonka pohja ansaitsee kunniamaininnan. Lisätietoja voi käydä kurkkaamassa paikan Facebook-sivuilla.