Kantarellipiirakka

En valmista ihan kauhean usein suolaisia leivonnaisia satunnaisia skonsseja ja sämpylöitä lukuun ottamatta, mutta erityisesti syksyisin kaikenlaiset quiche-tyyliset suolaiset piirakat houkuttelevat. Syksyllä parhainta ovat tietysti sienet, ja olen tänä vuonna saanut sekä kantarelleja että mustatorvisieniä, joista jälkimmäisiä minulla on kauhea määrä kuivattuina (mustatorvisienivinkkejä siis otetaan vastaan). 

Tiesin heti haluavani tehdä kantareilleista juustoisen mutta yksinkertaisen piirakan, jossa on ripaus muskottipähkinää korostamassa sienten metsäistä makua. Esimerkiksi sveitsiläinen gruyère-juusto sopii piirakkaan hyvin, mutta voit käyttää myös esimerkiksi Emmental-raastetta. Quiche-tyylisissä piirakoissa pohja tulee aina esipaistaa, koska nestettä sisältävä täyte tekisi pohjasta muutoin löllön, mutta muuten piirakka valmistuu hyvin vaivattomasti.

Kantarellipiirakka (8-10 palaa)

Pohja:

  • 125 g voita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl grahamjauhoja
  • 1 muna
  • 1 tl kylmää vettä

Täyte:

  • 1 l kantarelleja
  • 2 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 1 rosmariinin oksa (pieneksi hakattuna)
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 munaa
  • 1 dl juustoraastetta (vahvaa juustoa, esim. gruyere)
  • 2 rkl raastettua parmesaania

Valmista pohja nyppimällä voi murumaiseksi seokseksi jauhojen kanssa. Voit käyttää myös monitoimikonetta mutta älä työstä taikinaa liian kauan. Lisää muna ja kylmä vesi, puristele nopeasti kiinteäksi palloksi ja vältä vaivaamasta taikinaa turhaan. Kääräise tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa n. 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kauli taikina jauhotetulla alustalla irtopohjaista piirakkavuokaa (vuoan halkaisija n. 20–22 senttiä) hieman suuremmaksi levyksi. Nosta vuokaan ja aseta päälle leivinpaperi. Kaada päälle painoksi kuivia herneitä tai riisiä, paista uunissa n. 20 minuutin ajan tai kunnes pohja on saanut väriä. Anna jäähtyä.

Putsaa sienet ja pilko pienemmiksi. Silppua myös sipuli. Kuumenna voi pannulla ja lisää pilkottu sipuli sekä sienet. Paista kohtuullisella lämmöllä hetken aikaa kunnes sipulit ja sienet ovat saaneet hieman väriä. Lisää suola, mustapippuri, rosmariini ja muskottipähkinä.

Sekoita kulhossa keskenään ruokakerma, munat ja juustoraaste. Vatkaa kevyesti haarukalla.

Levitä sieni-sipuliseos tasaisesti piirakkapohjan päälle, kaada päälle ruokakerma-munaseos. Paista uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes täyte on selvästi hyytynyt ja pinta on kauniin kullanruskea.

Viimeistele valmis piirakka vielä parmesanraasteella.