Sitruunajogurttikakku

Välillä lyö aivan tyhjää, kun yrittää miettiä uusia reseptejä tai seuraavaksi kokeiltavia leipomuksia. Yleensä tällaisina leivontainspiraation puuttumisen hetkinä turvaudun lemppariini sitruunaan, joka sopii jokaiseen vuodenaikaan.

Sitruunakakkuja on monenlaisia, mutta oma suosikkini on perinteisessä kakkuvuoassa paistettu mehevä sitruunakakku, jossa on reilusti sitruunan kuorta ja mehua sekä simppeli kuorrutus.

Tähän kakkuun sain idean Pinterestistä, kun selailin erilaisia reseptejä. Sitruunajogurttikakussa on sitruunan lisäksi turkkilaista jogurttia tuomassa taikinaan mehevyyttä, ja sitruunaa on taikinan lisäksi sokerisiirapissa, jolla kakku kostutetaan uunin jälkeen, sekä tomusokerikuorrutteessa, joka viimeistelee jäähtyneen kakun.

Sitruunajogurttikakku (12 palaa)

Taikina:

  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 2 1/2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 2 rkl sitruunan kuorta (2 isoa luomusitruunaa)
  • 1/2 tl vaniljauutetta/vaniljasokeria
  • 125 g sulatettua voita

Siirappi:

  • 3/4 dl sitruunan mehua
  • 3/4 dl sokeria

Kuorrute:

  • 2 1/2 dl tomusokeria
  • 2 rkl sitruunan puristettua mehua

Voitele ja jauhota keskikokoinen kakkuvuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Siivilöi kulhoon vehnäjauhot, ruokasooda ja leivinjauhe. Sulata voi ja anna jäähtyä.

Pese sitruunan kuoret huolellisesti, raasta kuori raastimella.

Sekoita märät aineet keskenään, sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri/-uute sekä sitruunan kuori.

Yhdistä kuivat aineet märkiin aineisiin ja kääntele huolellisesti. Lopeta sekoittaminen kun aineet ovat yhdistyneet.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista uunin keskitasoa alempana n. 45 minuuttia. Kypsä kakku tuntuu painaessa kiinteältä, ja keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa.

Anna jäähtyä n. 10 minuuttia ja käännä kakku sitten ympäri ritilälle, jonka alla on leivinpaperi.

Kun kakku jäähtyy, valmista siirappi kuumentamalla sokeri ja sitruunan mehu kattilassa. Anna kiehua hetken ja poista sitten levyltä.

Kaada siirappi vielä lämpöisen kakun päälle. Anna kakun jäähtyä täysin ja valmista vielä kuorrute puristamalla kuppiin sitruunan mehu, lisää tomusokeria kunnes saat hyvän paksun koostumuksen. Kaada kuorrutus kakun päälle.

Säilytä kakku ilmatiiviisti huoneenlämmössä.

Sitruunapiirakka

Vietimme viikonloppuna perinteisiä kesän päättäjäisiä rapujuhlissa. Yleensä minä vastaan jälkkäripuolesta, ja joka kerta tulee tehtyä jotakin raikasta tai marjaista.

Olen suuri sitruunahullu ja rakastan kirpeän sitruunaisia leivoksia. Blogissani on monia sitruunaisia reseptejä, mutta ihan perinteisen sitruunapiirakan ohje puuttuu. Tämän piirakan voi leipoa joko pyöreään vuokaan (n. 22 cm) tai neliövuokaan (n. 20×20 cm). Neliövuoan käyttäminen on tavallisempaa sitruunapiirakkaa tehdessä, ja netti on pullollaan lemon bars -nimellä kulkevia ohjeita.

Oma ohjeeni on yhdistelmä muutamia reseptejä – sitruunapiirakassa pitää mielestäni olla hieman pehmeä, murumainen pohja, ja täytteen pitää olla oikein kirpeää. Helppoa sitruunatäytettä ei tarvitse keittää etukäteen kuten lemon curdia – täyte valmistuu uunissa nopeasti.

Sitruunapiirakka (9 palaa)

Pohja:

  • 150 g voita
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 muna
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 1 1/2 dl luomusitruunan mehua (3 sitruunaa)
  • 1 rkl luomusitruunan raastettua kuorta
  • 3 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa hieman pehmennyt voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, sekoita joukkoon muna samalla vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää vaahtoon. Voitele n. 22-senttinen pyöreä piirakkavuoka tai 20×20-senttinen neliövuoka ja painele taikina reunoja myöten vuokaan. Neliövuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi, joka tulee vuoan reunojen yli.

Valmista foliosta rinkula, jonka asettelet piirakkapohjan reunoille pitelemään pohjaa kasassa. Painele pohjaan haarukalla reikiä. Paista uunissa n. 12-15 minuuttia.

Anna piirakkapohjan jäähtyä ja valmista täyte. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori kulhoon. Purista sitruunan mehu ja sekoita kuoriraasteen joukkoon. Sekoita joukkoon munat, sokeri ja vehnäjauhot vispilällä.

Kaada täyte pohjan päälle. Paista täytteen kanssa vielä 25 min.

Anna piirakan jäähtyä huoneenlämmössä ja vielä sen jälkeen jääkaapissa. Leikkaa paloiksi ja nauti joko huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä.

Mustikka-sitruunamurukakku

Metsässä maat ovat aivan sinisinä mustikoista, jotka ovat nyt valmiita poimittaviksi. Itse olen sen verran isomahainen kun laskettuun aikaan on 2 viikkoa, etten jaksa kyykkäillä metsässä, mutta sain äidiltäni pari rasiallista mustikoita – osan leivontaan ja osan pakkaseen.

Kehittelin mustikka-sitruunamurukakun, jossa on vähän kaikkea herkullista: mustikkakakkua, sitruunajuustokakkukerros, rapea murupäällinen ja vielä sitruunainen tomusokerikuorrute. Kakku on hieman mehevämpi kuin tavallinen kahvikakku – kiitos sitruunaisen juustokakkukerroksen. Ei kannata paistaa mustikka-sitruunamurukakkua liikaa, jotta mehevyys säilyy. Itse paistoin ehkä 5 minuuttia liian kauan, mutta onneksi kakku ei silti mennyt kuivaksi.

Mustikka-sitruunamurukakku (10-12 palaa)

Kakkutaikina:

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • 85 g voita
  • 2 munaa
  • 1 tl vaniljauutetta/vaniljasokeria
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • 1/2 dl maitoa
  • 2 dl mustikoita

Tuorejuustotäyte:

  • 200 g tuorejuustoa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 sitruunan kuori

Murupäällinen:

  • 3/4 dl fariinisokeria
  • 3 rkl sokeria
  • 75 g voita
  • 2 1/4 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 2 1/2 dl tomusokeria
  • 1 rkl maitoa
  • mustikoita

Valmista ensin kakkutaikina.

Voitele ja jauhota n. 22-senttinen irtopohjavuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Yhdistä kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Sekoita niihin pehmeä voi lastalla tai vatkaimella pari kertaa pyöräyttämällä. Vatkaa sen jälkeen joukkoon munat yksi kerrallaan ja sen jälkeen vaniljauute, sitruunan puristettu mehu ja maito. Lopuksi kääntele mustikat taikinan joukkoon, älä ylisekoita taikinaa.

Kaada taikina vuoan pohjalle, jos taikina on paksua, tee taikinan keskelle pieni kolo.

Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Sekoita tuorejuustokerroksen ainekset keskenään tasaiseksi vatkaimella. Kaada tuorejuustokerros kakkutaikinan päälle keskelle. Älä anna tuorejuustokerroksen valua kakun reunoille saakka.

Sulata murupäällisen voi ja sekoita siihen muut murupäällisen ainekset. Nypi taikina murumaiseksi ja ripottele tasaisesti kakun päälle.

Paista uunin keskitasolla n. 35 minuutin ajan tai kunnes murupäällinen on saanut hieman väriä ja kakun keskusta ei hylly liikaa heiluttaessa.

Anna taikinan jäähtyä täysin vuoassa, jäähdytä sen jälkeen mielellään vielä jääkaapissa. Ennen tarjoilua valmista sitruunakuorrute sekoittamalla ainekset keskenään. Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja viimeistele mustikoilla. Tarjoile joko jääkaappikylmänä tai huoneenlämpöisenä.