Creme Patissiere eli vaniljakreemi

Vanilja on ehdottomasti yksi suosikkiaineksistani, jota käytän leivonnassa. Usein pelkkä vaniljan maku jälkiruuassa on mielestäni täydellinen eikä kaipaa muuta kaverikseen – kutsukaa makuani vaikka tylsäksi. Kun vanilja on pääosassa jälkiruuassa tai leivonnassa, on tärkeä käyttää aitoa vaniljaa ja mieluiten vaniljatankoa, jonka siemet käytetään tuomaan upeaa makua leivonnaiseen. Vaniljan siemenet loihtivat myös taikinaan tai kastikkeeseen upeat pilkut, jota ei saa esimerkiksi vaniljauutetta käyttämällä.

Sain KoRolta testiin aitoja madagaskarilaisia bourbon-vaniljatankoja, ja bourbon onkin ehdottomasti tunnetuin vaniljatankolajike. Halusin hyödyntää vaniljatankoa ranskalaisessa vaniljakreemissä, creme patissierissa, jota olen pari kertaa aikaisemmin tehnyt esimerkiksi eclairien tai tuulihattujen täytteeksi. Jos menet ranskalaiseen leipomoon (pâtisserie), tulet yllättymään kuinka monessa leivonnaisessa on nimenomaan creme patissierea. Käytä vaniljakreemi esimerkiksi eclairien tai tuulihattujen täytteenä, tai nyt laskiaisen lähestyessä, täytä laskiaispulla mantelimassalla ja vaniljaisella creme patissierella.

Resepti on helppo, mutta lukaise ohje läpi ennen kuin alat valmistaa kreemiä. Käytä myös mielellään vaakaa, jotta aineiden suhde on oikea. Tämä ohje on yhdistelmä montaa eri ohjetta, johon olen vuosien varrella törmännyt, ja lopputulos on paksuhko muttei silti tymäkän paksu creme patissiere, joka sopii leivosten täytteeksi.

Creme patissiere

  • 60 g keltuaista (n. 3 kpl)
  • 50 g sokeria
  • 20 g maissitärkkelystä/perunajauhoja
  • 1/2 vaniljatanko
  • 3 dl kevytmaitoa

Mittaa pyöreäpohjaiseen kulhoon keltuaiset ja sokeri, vispaa vispilällä ilmavaksi. Lisää maissitärkkelys tai perunajauhot ja vispaa tasaiseksi tahnaksi.

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja puolita se. Poista puolikkaasta vaniljatangosta siemenet veitsen avulla ja laita sekä vaniljatangon puolikas että siemenet kattilaan maidon sekaan. Kuumenna maito kiehuvaksi ja kaada sen jälkeen siivilän läpi ohuena nauhana keltuaistahnan sekaan samalla vauhdikkaasti vispaten.

Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä koko ajan samalla vispaten reunoja ja pohjia myöten. Kun seos poreilee pari kertaa, ota kattila levyltä. Creme patissiere on valmiina selvästi paksuuntunutta.

Kaada valmis creme patissiere kulhoon, peitä kulho tuorekelmulla niin että kelmu osuu kreemin pintaan. Näin pintaan ei muodostu kalvoa. Viilennä jääkaapissa ja käytä muutaman päivän kuluessa esim. leivosten täytteenä tai jälkiruokamaljoissa marjojen kanssa.

Puolukka-vaniljakierrepullat

Poimittiin viime viikonloppuna ihanassa säässä puolukoita, mikä on muuten paljon nopeampaa ja kätevämpää kuin esimerkiksi mustikoiden poimiminen. Puolukoista on jo muutamia reseptejä blogissani, kuten tämä puolukkajuustokakku kinuskikiilteellä sekä kermainen puolukkapannari, mutta puolukkaista pullaohjetta ei vielä löytynyt.

Tämä pullaohje on hieman erilainen kuin perinteinen vaivaamista vaativa, sillä voi ja jauhot nypitään ensin sekaisin ja tämän jälkeen märät aineet lisätään taikinaan. Perusteellista vaivaamista ei vaadita, ja valmiit kierrepullat kohotetaan vain kerran ennen uuniin laittamista. Lopputulos on mehevä, hieman lehtevämpi pulla. Vaniljakreemi ja puolukka sopivat ihanasti mehevän kierrepullan täytteeksi.

Puolukka-vaniljakierrepullat (20 kpl)

Pullataikina:

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita
  • 50 g hiivaa
  • 3/4 dl maitoa
  • 2 munaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Täyte:

  • 1 kpl vaniljakreemijauhetta (pussi, Dr. Oetker)
  • 3 dl maitoa
  • 2 1/2 dl puolukoita

Nypi kylmä voi ja jauhot keskenään murumaiseksi. Lisää sokerit.

Murenna ja liota hiiva kylmään nesteeseen ja kaada seos jauhojen joukkoon.

Lisää munat taikinaan yksi kerrallaan ja samalla sekoitellen. Vaivaa taikinasta kiinteä mötti.

Kauli kohottamaton taikina reilusti jauhotetulla leivonta-alustalla suorakulmion muotoiseksi, alle sentin paksuiseksi levyksi.

Sekoita vaniljajauhepussi ja maito yhteen vispilällä. Levitä täyte taikinan päälle ja ripottele päälle puolukoita. Kääri taikina pituussuunnassa rullalle.

Leikkaa rullasta n. 20 kpl pullia, laita ne paperisiin vuokiin ja anna kohota huoneenlämmössä n. tunnin.

Voitele pulleiksi kohonneet kehrät munalla ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Vaniljakierteet eli dallaspullat helposti

Kukapa ei tykkäisi dallaspullista, mutta pullien vaivaaminen ja kohotus vie välillä enemmän aikaa kun olisi leivonta-aikaa tarjolla. Halusin ehdottomasti testata Dr. Oetkerilta saamaani vaniljakreemijauhetta, koska aikaisemmat kokemukset vaniljakreemijauheesta ovat olleet lähinnä teollinen, harmaa ja mauton.

Tein oman versioni dallaspullista, ja nimesin nämä vaniljakierteiksi. Käytin omaa ikivanhaa kahvikierteiden ohjetta pohjana – ja täytteeksi laitoin Dr. Oetkerin paistonkestävää vaniljakreemiä. Kreemi valmistuu silmien edessä täydellisen jämäkäksi, kun pussilliseen jauhetta lisätään 3 dl kevytmaitoa. Täyte kesti hyvin paistamisen ja maistui oikeasti vaniljaiselta, melkein kuin itse keitetyltä vaniljakastikkeelta.

Vaniljakierteet (20 kpl)

Pullataikina:

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita
  • 50 g hiivaa
  • 3/4 dl maitoa
  • 2 munaa
  • 1/2 dl sokeria

Täyte:

  • 1 kpl vaniljakreemijauhetta (pussi, Dr. Oetker)
  • 3 dl maitoa

Nypi kylmä voi ja jauhot keskenään murumaiseksi. Lisää sokeri.

Murenna ja liota hiiva kylmään nesteeseen ja kaada seos jauhojen joukkoon.

Lisää munat taikinaan yksi kerrallaan ja samalla sekoitellen. Vaivaa taikinasta kiinteä mötti, enempää ei tarvitse.

Kauli kohottamaton taikina reilusti jauhotetulla leivonta-alustalla suorakulmion muotoiseksi, alle sentin paksuiseksi levyksi.

Sekoita vaniljajauhepussi ja maito yhteen vispilällä. Levitä täyte taikinan päälle ja kääri taikina pituussuunnassa rullalle.

Leikkaa rullasta n. 20 kpl pullia, laita ne paperisiin vuokiin ja anna kohota huoneenlämmössä n. tunnin.

Voitele pulleiksi kohonneet kehrät munalla, ripottele päälle sokeri ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Suosittelen kokeilemaan tätä helppoa ja herkullista pullaohjetta, pullapäivä on vaikka joka päivä!

Vaniljakreemijauhe on myynnissö K-Kaupoissa!