Brownie-kuppikakut

Vanhempaa reseptiä arkistojen kätköistä luvassa ystävänpäiväviikonlopun kunniaksi! Loppuviikosta julkaisen myös hempeän roosan ohjeen makean ystäville.

Ruusukuorrute sopii ystävänpäivän leipomuksiin täydellisesti. Siihen tarvitset Wiltonin 2D-tyllan, joka on todella monikäyttöinen tylla. Ruusukuorrutuksessa on kauniin ulkonäön lisäksi myös se hyvä puoli, ettei kuorrutusta tule niin kauheasti.

Kuorruta brownie-kuppikakut helpolla ruusukuorrutuksella, mutta huomaa aloittaa pursottaminen leivoksen sisältä ulkosyrjän sijasta.

Brownie-cupcakes (12 kpl)

Taikina:

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 170 g voita
  • 2 munaa
  • 2 rkl maitoa

Kuorrutus:

  • 225 g huoneenlämpöistä voita
  • 4-5 dl tomusokeria
  • 2-4 rkl maitoa
  • punaista geelimäistä elintarvikeväriä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä.

Sekoita taikinan vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.

Suuremmassa kulhossa yhdistä sokerit ja kaakaojauhe, vatkaa sulanut voi joukkoon. Sekoita mukaan myös munat yksi kerrallaan, sen jälkeen maito.

Yhdistä kuivat aineet märkiin. Jaa taikina 12-koloiseen muffinivuokaan, käytä koloissa paperivuokia. Laita täytettä noin puoli desiä per vuoka, niin että 2/3 vuoasta täyttyy.

Paista uunissa 16-20 minuutin ajan, voit testata kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun tarttuun osittain kuivaa ja osittain märkää taikinaa, ota leivokset uunista.

Anna jäähtyä ensin n. 15 minuuttia muffinivuoassa, ota leivokset sitten vuoasta ja anna jäähtyä ritilällä kokonaan.

Valmista kuorrutus vatkaamalla ensin huoneenlämpöinen, pehmeä voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää sitten sokeri hiljalleen, lopuksi maito ja elintarvikeväri. Pursota 2D-tyllalla tai levitä leivosten päälle.

Geisha-kakku ystävänpäiväksi

Ihanaa, kun kaikki kevään herkkujuhlat ovat vasta edessä: Runebergin päivä, laskiainen ja tietenkin ystävänpäivä. Ensimmäisenä minulla olisi tarjota teille ystävänpäiväkakkuohje, ja tiistaina voin palata asiaan Runebergin torttujen merkeissä.

Kukapa ei tykkäisi Ikeasta ja pakastehyllystä löytyvästä Daim-kakusta, jonka pohjat ovat mantelikakkua ja välissä on vaniljakreemiä? Pinnalla Daim-kakussa on nimensä mukaisesti rouskuvaa Daim-suklaata (joka on toki aivan ihanaa), mutta halusin tehdä kakusta hieman erilaisen version.

Geisha on kenties lempparini suklaapatukoista, ja tein Daim-kakusta Geisha-version. Löysin Daim-kakun pohjan ja täytteen ohjeen Suklaapossun blogista, tosin lisäsin pohjaan hieman rouskuvuutta mantelirouheella. Kakusta tuli aivan ihastuttaja, ja pienillä sydänströsseleillä kakku on mitä somin tarjottava ystävälle tai muulle tärkeälle ihmiselle – vaikka ystävänpäivänä.

Geisha-kakku (10 palaa)

Pohja:

  • 2 munaa
  • 2 dl ruokokidesokeria
  • 50 g voita (sulatettuna)
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja (50 g)
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 3/4 dl maitoa

Vuoan jauhottamiseen:

  • voita
  • vehnäjauhoja

Täyte:

  • 2 1/2 dl maitoa
  • 1 1/4 dl vaniljakreemijauhetta
  • 1/4 tl vaniljatankoa (myllystä)
  • 50 g Geisha-suklaata

Kuorrutus:

  • 250 g Geisha-suklaata
  • 3/4 dl kuohukermaa

Valmistele n. 22-senttinen irtopohjavuoka asettamalla pohjalle leivinpaperi. Voitele pohja ja reunat voilla, jauhota venhäjauhoilla. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Kaada joukkoon hieman jäähtynyt voisula. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kääntele ne vaahdon joukkoon vuorotellen maidon kanssa.

Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia kunnes kakku on keskeltäkin kiinteä. Anna jäähtyä hetken vuoassa ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään.

Valmista täyte sekoittamalla keskenään kylmä maito ja vaniljakreemijauhe. Rouhi Geisha paloiksi ja sekoita joukkoon. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja keskeltä kahtia. Levitä täyte pohjan päälle, aseta päälle toinen pohja.

Sulata kerma ja 200 g Geishasta (rouhittuna) mikrossa. Levitä suklaasula kakun päälle ja reunoille palettiveitsellä. Viimeistele kakku rouhimalla pinnalle loput 50 g Geishasta.

Uusin lempparini on Fazerin Dumle-suklaa… miltähän maistuisi tämä kakku Dumle-versiona? Haastan jonkun innokkaan kokeilemaan!

Ystävänpäivän suklaavanukas

Ihanaa ystävänpäivää! Tänään saa muistaa rakkaita – tai ihan vaikka itseään – ihanilla herkuilla. Kevät on kyllä varsinaista leivonnaistan juhlaa, kun laskiainen ja Runebergin päiväkin vasta olivat. Ystävänpäivänä voisi heittäytyä vaikka kuinka villiksi vaaleanpunaisen ja koristelujen kanssa, mutta minä päädyin johonkin todella simppeliin. Tämä tummasta suklaasta tehty ja kuivatulla vadelmalla viimeistelty suklaavanukas sulattaa kenen tahansa sydämen! ❤

Vanukas eroaa moussesta siinä, että vanukas kypsennetään kattilassa ja siihen tulee sitovaksi aineeksi yleensä munaa. Esimerkiksi suklaamousseen ei yleensä tule munaa vaan kermavaahtoa jämäköittämään moussea, mutta vanukas on vielä jämäkämpää rakenteeltaan. Kylmänä nautittuna tumman suklainen vanukas on todella hurmaava ja muistuttaa myös lapsuuden herkuista. Jacky-vanukkaat olivat suosikkejani pienenä, ja tämä suklaavanukas on vähän kuin aikuisten versio lapsuuden lempivanukkaasta.

Vanukasta voi tehdä aivan hyvin myös muulloinkin kuin ystävänpäivänä. Samoin kuin viime vuonna tekemiäni sydämenmuotoisia Nutella-banaanipannareita! Poimi talteen molemmat reseptin viikonlopun herkutteluja varten.

Suklaavanukas vadelmalla (2 annosta)

  • 50 g tummaa suklaata
  • 15 g voita
  • 2 1/2 dl kevytmaitoa
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 munankeltuaista
  • 2 rkl kuohukermaa
  • 1/2 dl kuivattuja vadelmia

Sulata varovaisesti mikrossa keskenään suklaa ja voi. Anna jäähtyä.

Yhdistä jäähtyneeseen suklaaseen munankeltuaiset.

Mittaa kattilaan maito ja 1/4 dl sokerista. Kun seos höyryää, sekoita siihen vispilällä loput sokerista, kaakaojauhe ja maissitärkkelys. Ota pois levyltä.

Kaada joukkoon hiljalleen, samalla sekoittaen suklaaseos. Lisää myös kerma.

Laita kattila takaisin levylle ja sekoita samalla kunnes seos kiehahtaa. Anna poreilla pienemmällä lämmöllä n. 30 sekuntia ja ota pois levyltä.

Sekoita vielä sileäksi ja jaa kahteen kulhoon.

Anna vanukkaiden jäähtyä n. 30 minuuttia jääkaapissa ennen tarjoamista. Viimeistele kuivatuilla vadelmilla.