Ferrero Rocher -kakku

Tänään kahviteltiin isäni syntymäpäivien kunniaksi, ja perinteisesti teen aina jonkin suklaisen kakun isälleni, joka on suklaajälkkäreiden ystävä (niinkuin varmaan moni meistä). Älkää ymmärtäkö väärin: minäkin rakastan hyvää suklaakakkua, mutta maailman parhainkaan suklaakakku ei voisi koskaan olla lempileivonnaiseni. Kaikki sitruunaiset leivokset ja juustokakut ovat aina väkisinkin enemmän minun mieleeni, mutta tiedän että teitä suklaan ystäviä on paljon!

Tämän kakun ohjeen löysin Foodgawkerista, täältä. Kakku saa Ferrero Rocher -konvehtien tapaan makunsa suklaasta ja hasselpähkinästä, ja välissä on vielä muhkea kerros suklaatahnaa. Täyte muistuttaa rakenteeltaan ja maultaan mielestäni hieman Kingis-jäätelöiden suklaasydäntä!

Kakku oli maultaan oikein mainio, mutta ulkonäöllisesti ei aivan sellainen kuin alkuperäinen. Taas sai kantapään kautta oppia (tai muistaa n. miljoonannen kerran), ettei leivonnassa kannata oikaista tai soveltaa. Kakkupohja olisi pitänyt paistaa kahdessa 20-senttisessä vuoassa, mutta minulla oli ärsyttävästi vain 20-senttinen ja 22-senttinen kakkuvuoka, enkä halunnut kahtaa erikokoista kakkupohjaa. Paistoin kakun siis yhdessä vuoassa riskillä, ja kakun keskusta vajosi paistamisen jälkeen hieman uhkaavasti. Kakun halkaiseminen oli vähintäänkin haastavaa vajonneen keskustan kanssa, mutta pieniä haavereita lukuun ottamatta sain kakun pysymään melko ehjänä. Oli pakko viimeistellä kakku vielä noilla jumalaisen hyvillä Ferrero Rochereilla!

Ferrero Rocher -kakku (10 palaa)

Pohja:

  • 100 g voita (huoneenlämpöisenä)
  • 220 g fariinisokeria (n. 2,4 dl)
  • 100 g tummaa suklaata
  • 1 1/2 dl vettä
  • 3 munaa (huoneenlämpöisinä)
  • 140 g vehnäjauhoja (n. 2,4 dl)
  • 25 g kaakaojauhetta (n. 1/2 dl)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • 50 g hasselpähkinää (rouhittuna)

Täyte:

  • 55 g voita
  • 3/4 dl maitoa
  • 150 g maitosuklaata
  • 50 g valkosuklaata
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 80 g tomusokeria (n. 1,2 dl)
  • 10 kpl Ferrero Rocher -konvehteja

Valmista ensin kakkupohjat. Vuoraa kaksi 20-senttistä kakkuvuokaa leivinpaperilla ja laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Pilko suklaa kulhoon, kuumenna vesi kiehuvaksi. Kaada kiehuva vesi suklaan päälle ja anna seistä minuutin ajan, sekoita sitten tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi (n. 3 minuutin ajan). Lisää sitten huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan joukkoon samalla vatkaten, kunnes vaahto on kuohkeaa.

Yhdistä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja ruokasooda. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja jäähtynyttä suklaata. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa se sitten kahteen vuokaan tasaisesti. 

Paista kakkupohjia uunin keskitasolla n. 30 minuuttia tai kunnes keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa. Anna pohjien jäähtyä ensin vuoissa, poista ne sitten ritilälle jäähtymään täysin.

Valmista täyte sulattamalla voi ja maito kattilassa miedolla lämmöllä, lisää pilkottu suklaa kun voi ja maito ovat sulaneet ja alkavat melkein poreilla. Anna suklaan seistä hetken ja sekoita sitten sileäksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja sekoita vispilällä sileäksi. Lisää lopuksi tomusokeri joukkoon vispilällä samalla sekoittaen, kunnes täyte sakenee. Ota pois levyltä ja anna hieman jäähtyä.

Kokoa kakku irtopohjavuoan sisään kaatamalla täyte toisen pohjan päälle ja nostamalla päälle toinen kakkupohja. Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa parin tunnin ajan ennen tarjoilua. 

Ennen tarjoilua koristele kakku kaakaojauheella ja Ferrero Rocher -konvehdeilla. Kakku kannattaa ottaa ajoissa huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

6 thoughts on “Ferrero Rocher -kakku

  1. Oh my, mikä herkku!
    Oon jo monena vuonna bongannut omille synttäreilleni kakun sun blogista – ja nimenomaan aina sen vuoden ”isän synttärikakun” 😀 Suklaa kun maistuu missä muodossa tahansa, niin nää kakut on ihan parhaita! Että kiitos, taidan tehdä tätä tossa reilun viikon päästä!

    Tykkää

  2. Elina: Ihana kuulla, mikä tahansa missä on Ferrero Rochereita on välttämättä taivaallista!

    Tykkää

  3. Mona: Hihii, niin hauska kuulla että siellä ollaan syöty meidän iskän synttärikakkua, näin kärjistetysti sanottuna. 😀

    Tykkää

Jätä kommentti annamaria Peruuta vastaus