
Lapsena meillä pidettiin piparinleipojaisia yleensä itsenäisyyspäivän nurkilla, hyvissä ajoin ennen joulua. Leivoimme äidin ja siskon kanssa ison satsin pipareita, ja tämä piparitaikina on ollut kauan mummin ja myöhemmin myös äitini käytössä. Olen ottanut mukaani tämän parhaan piparitaikinan ohjeen ja aion myös ehdottomasti jakaa tämän tulevaisuudessa eteenpäin.
Piparitaikinaa voi tehdä monella tavalla, ja tämän ohjeen salaisuus on kahden vaahdon yhdistelmässä: voi-sokeri- ja muna-sokerivaahdossa. Mausteita tulee reilusti, jotta mausteinen maku säilyisi myös paistamisen jälkeen. Keittiöstä leijailee aivan ihana tuoksu, kun ensimmäinen piparisatsi on uunissa. Paistan tällä ohjeella aina ohuita pipareita, jotka ovat ihanan rapsakoita ja aidon makuisia. Uskallan väittää, että tämä on maailman paras pipariohje! Valmistukseen ei mene 10 minuuttia kauempaa, ja taikinan voi tehdä muutamaa päivää ennen paistamista jo jääkaappiin.

Maailman paras piparitaikina (100 kpl)
- 250 g voita
- 200 g sokeria (reilu 2 dl)
- 1 dl tummaa siirappia
- 1 muna
- 1 tl jauhettua kanelia
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- 1 tl jauhettua neilikkaa
- 1 tl kardemummaa
- 2 tl ruokasoodaa
- 500 g puolikarkeita vehnäjauhoja (reilu 7 1/2 dl)
Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa.
Vatkaa voi ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi.
Vaahdota keskenään myös muna ja puolet sokerista.
Lisää munavaahto voin joukkoon ja lisää joukkoon myös jäähtynyt maustesiirappi.
Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Kääntele ja sekoittele tasaiseksi.
Kääri taikina huolellisesti tuorekelmuun, litistä pidä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä: Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Jauhota alusta reilusti ja kauli taikina muutamassa osassa ohueksi levyksi ja painele muotilla kuvioita. Nosta ne ohuella veitsellä varovasti leivinpaperille. Ota talteen reunoilta jäänyt taikina.
Paista uunissa n. 5 min, mutta muista tarkkailla pipareita koko ajan, ne palavat nopeasti!
Kypsät piparit ovat lämpiminä hieman pehmeitä, mutta kovettuvat jäähtyessään.
Säilytä tiiviskantisessa rasiassa.


Saas nähdä kuinka kauan säilyvät, tuskin jouluun saakka…