Vaivattomat vadelmablondiet

Olette varmasti kuulleet suklaisista brownieista, ja niin myös varmaankin niiden vaaleista siskoista, blondieista? Blondie, kuten brownie, on rasvainen, makea ja mehevä leivonnainen jonka voi maustaa melkein millä tahansa. Vaaleaan blondieen tulee tumman suklaan sijasta valkosuklaata, ja tähän blondietaikinaan upotin joukkoon vadelmia vanhempieni pihalta.

Vadelmat näyttävät söpöiltä, pinkeiltä pisteiltä vaaleassa mehevässä taikinassa ja tuovat myös kontrastia taikinan makeuteen kirpeydellään. Helteet käyvät varmasti monen leipojan voimille, ja valitettavasti näitä varten pitää lämmittää uuni puoleksi tunniksi. Lohdutuksena voin sanoa, että itse leipomisvaihe on superhelppo ja nopea – ei vatkaimia, monia kulhoja tai paljoa tiskiä. Kaikki sekoitetaan yhteen samassa kulhossa vaikka lusikkaa käyttäen.

Vadelmablondiet (12 palaa)

  • 200 g valkosuklaata
  • 150 g voita
  • 3 kpl munaa (keskikokoisia)
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl aitoa vaniljasokeria
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl vadelmia

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen ja vuoraa 20×20-senttisen neliövuoan pohja leivinpaperilla, anna paperin tulla vuoan reunojen yli.

Rouhi suklaa pieneksi, ota pieni osa talteen pinnan koristelua varten.

Sulata voi mikrossa ja kaada valkosuklaarouhe joukkoon, sekoita kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon myös sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lopeta sekoittaminen juuri kun ainekset ovat yhdistyneet.

Kaada taikina vuokaan, painele pinnalle tuoreita vadelmia. Ripottele pinnalle loput valkosuklaarouheesta.

Paista uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia. Valmis blondie on saanut hieman väriä pintaan mutta on vielä pehmeä ja vaalea keskeltä.

Anna jäähtyä täysin, ensin vuoassa ja sen jälkeen ritilällä ennen kuin leikkaat paloiksi.

Keskipalat ovat niitä mehevimpiä!

Nautitaan kesän hedelmistä ja marjoista. ♥

Pääsiäissuklaat brownieen

Jäikö pääsiäisestä kasa sekalaisia suklaamunia ja muuta pääsiäissuklaata? Jos pelkän suklaan mussuttaminen ei enää houkuttele, piilota yli jääneet pääsiäissuklaat brownietaikinaan! Tähän ohjeeseen sopivat parhaiten Mignon-munat tai pienet täytetyt suklaamunat, mutta kaikenlainen suklaa käy. Käytä taikinaan joko tuoreita tai pakastevadelmia ja nauti pääsiäissuklaasta eri muodossa!

Vadelmabrownieresepti löytyy täältä ja on yksi lemppariohjeistani. Olen monesti tehnyt tätä puolikkaana satsina – mutta jos suklaita on paljon jäljellä, tee suosiolla koko annos.  

Jäikö pääsiäiseltä paljon suklaata vai menikö kaikki? 

Pääsiäisen suklaamuna-browniet

Pääsiäinen on joulun ohella varsinaista hyvän ruoan juhlaa, ja monissa kodeissa varmasti panostetaan ruokaan ja leivonnaisiin tällä viikolla tavallista enemmän. Meidän porukka suuntaa pohjoiseen pääsiäiseksi, joten keittiössä en tule paljoa hääräilemään, mutta tietenkin leivontajuttuja on ollut pakko fiilistellä vähän etukäteenkin. Kestosuosikkeja pääsiäisen leivonnaisista ovat kaikki mangoleivonnaiset ja jo hetken pinnalle olleet töhnämunat, mutta myös kaikki suklaamuna-aiheiset kakut ja leivokset ovat olleet nyt paljon esillä.

Hieman yksinkertaistettu ja helpotettu versio suklaamunakakusta ovat pääsiäisen kuorrutetut browniet. Suklaabrowniet kuorrutetaan reilulla kerroksella pääsiäisteemaan sopivalla vihreällä, pilkkuisella voikreemillä, joka muistuttaa pilkkuista suklaamunan pintaa. Kuorrute näyttää äkkiseltään minttusuklaiselta, mutta pilkut tulevat oikeasti Oreo-muruista. Ihana cookies and cream -makuinen kuorrute maistuu todellakin makean ystävälle!

Pääsiäisen kuorrutetut browniet

Browniet:

  • 115 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2 kpl munaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:

  • 130 g voita
  • 250 g tomusokeria
  • 3 rkl maitoa
  • vihreää elintarvikeväriä
  • 5 kpl Oreo-keksejä (murustettuna)
  • suklaamunia

Nosta munat ja voi ajoissa huoneenlämpöön. Voitele 20×20-senttinen vuoka, laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vaahdota pehmeä voi sokerin kanssa kuohkeaksi, parin minuutin ajan. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan samalla vatkaten. Lisää vaniljatahna. Toisessa kulhossa yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe, siivilöi vaahdon sekaan. Levitä taikina vuokaan, tasoita lastalla. Paista uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia tai kunnes keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä vuoassa, poista sitten ritilälle jäähtymään täysin. Valmista voikreemi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi. Lisää vuorotellen tomusokeria ja maitoa, kunnes saat sopivan koostumuksen. Sekoita joukkoon vihreää geelimäistä elintarvikeväriä. Kääntele viimeisenä joukkoon Oreo-murut. Levitä leivoksen päälle, leikkaa paloiksi. Viimeistele suklaamunilla. Säilytä jääkaapissa.

Ihanaa pääsiäistä! ❤ Muistakaa seurailla pääsiäisen herkkuja Instagramissa (@lunnileipoo).