
Ihanaa, pitkä viikonloppu ja maanantaina vappuaatto! Minun vappuuni kuuluu aina äidin tekemä sima, leivonnaiset ja metrilaku. Myös vähän hyvää proseccoa saatan maistella! Olen monena vuonna tehnyt donitseja tai munkkeja, ja uppopaistettujen herkkujen tuoksu tuo heti vappufiiliksen. Tänä vuonna halusin kuitenkin välttyä rasvankäryltä ja tein pitkästä aikaa cupcakeja.
Cupcakeissa parasta on mielestäni niiden helppous ja muunneltavuus – ja kivoin vaihe on se, kun pääsee pursottelemaan oikein överit kuorrutteet. Pidin viime viikolla työkavereilleni pienimuotoisen koristelu-workshopin, jossa harjoittelimme peruspursotuksia ja cake popsien valmistusta. Sain pari työkaveriakin innostumaan kuppikakuista ja pursottelusta, jes!

Näihin vappu-cupcakeihin valitsin mauksi leikkisän strösselin ja ikilempparini sitruunan, joka sopii hyvin vappuun. Strösseleitä on itse leivosten taikinassa ja kuorrutteessa, samoin sitruunaa. Voikreemi pursottuu kaikista kauneimmiten, mutta maultaan tuorejuustokuorrute on paras, joten pursotin leivoksiin reilut sitruuna-tuorejuustokuorrutteet. Tuorejuustokuorrute saattaa joskus olla hieman löytää pursotettavaksi, mutta olen huomannut että parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun vatkaa huoneenlämpöisen voin tomusokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi joukkoon kylmää tuorejuustoa ja sitruunan mehua.


Ihanaa, herkullista vappua kaikille! Ei säästellä kuorrutteessa, kuplissa tai naurussa tänä vappuna.

Näiden ohje on valitettavasti kadonnut blogin osoitesiirron yhteydessä! Koitan metsästää ja lisätä tänne.