Suklaa-vadelmatäytekakku lakulla

Tänä viikonloppuna juhlittiin pikkusiskoni 30-vuotisjuhlia, ja vaikka osallistujamäärää piti rajoittaa muutamaan läheiseen, ei kakun silti tarvinnut olla vaatimaton.

Tämä suklaa-vadelmatäytekakku hurmaa korkeudellaan ja lakukoristeillaan – itse asiassa tällä kertaa inspiraatio kakkuun lähti alun perin Lakrids by Bülow -lakuista. Tiesin vain, että haluan roosan värisen kakun, jonka koristuksissa on käytetty metallinhohtoisia lakrids-palloja.

Täytekakut voivat olla todella työläitä, ja itse jaan tekoprosessin 2-3 päivälle. Ensin valmistetaan kakkupohjat, jotka leikataan mielellään vasta seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä valmistetaan myös täyte ja kakku täytetään reunakalvoja apuna käyttäen sekä laitetaan jääkaappiin maustumaan ja jähmettymään. Seuraavana päivänä kakku kreemataan eli kuorrutetaan kreemillä ja viimeiseksi koristellaan.

Täytetty kakku menossa jääkaappiin mehevöitymään ja jähmettymään

Pikkuisen voit oikaista käyttämällä helppoa ja mehevää suklaakakkupohjaa joka valmistuu ilman sähkövatkainta. Täytteenä on simppeli vadelmakreemi, ja kuorrutteena käytin Annin uunissa -blogin Annin valkosuklaakuorrutetta. Koristeluissa on tuorejuusto-kermapursotukset ja lakua.

Suklaa-vadelmatäytekakku lakulla (15 palaa)

Pohja:

  • 330 g voita
  • 4 dl sokeria
  • 6 munaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1 1/2 dl kaakaojauhetta

Täyte:

  • 200 g vadelmia
  • 100 g kreikkalaista jogurttia
  • 100 g vaniljatuorejuustoa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 2 1/2 dl kuohukermaa
  • 3 rkl vaniljakreemijauhetta

Kuorrute:

  • 100 g valkosuklaata
  • 150 g voita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 dl tomusokeria
  • 100 g tuorejuustoa
  • pastaväriä

Koristeluun:

  • 3/4 dl kuohukermaa
  • 200 g vaniljarahkaa
  • Lakrids-lakuja

Voitele kaksi 20-senttistä kakkuvuokaa voilla, jauhota. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sulata voi, anna hieman jäähtyä.

Sekoita sokeri ja huoneenlämpöiset munat keskenään puuhaarukalla. Lisää joukkoon voi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Skoittele varovaisesti lastalla, varo vatkaamasta liikaa. Kääntele pohjia myöten!

Kaada taikina tasan kahteen vuokaan, paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.

Anna pohjien jäähtyä hetken aikaa vuoassa, poista sitten toisin päin ritilälle jäähtymään. Säilytä huoneenlämmössä ilmatiiviisti.

Leikkaa mielellään seuraavana päivänä pohjat kahteen osaan sahalaitaisella veitsellä.

Valmista täyte. Sulata vadelmat, jos käytät pakastevadelmia. Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, keitä niitä kattilassa 5 min.

Yhdistä keskenään vadelmat, sitruunan mehu, tuorejuusto ja kreikkalainen jogurtti.

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto vadelmatäytteen sekaan. Lopuksi sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe, kääntele tasaiseksi.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan, jossa on pohjalla leivinpaperia ja reunoilla reunakalvoa. Aseta alimmaiseksi paksuin kakkupohja. Levitä päälle kolmasosa täytteestä, nosta päälle seuraava pohja ja kerros täytettä. Toista kunnes täytevälejä on 3, aseta päällimmäiseksi tasaisin kakkupohja. Aseta päälle leivinpaperi ja paino (esim. hillopurkki). Anna kakun levähtää kylmässä.

Valmista kuorrute. Sulata valkosuklaa ja anna hieman jäähtyä. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää jäähtynyt valkosuklaa sekaan koko ajan vatkaten.

Lisää seuraavaksi tuorejuusto koko ajan vatkaten.

Lisää lopuksi lopuksi tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista. Voit värjätä kreemin pastavärillä.

Kuorruta kakku palettiveistä käyttäen. Viimeistele kakku koristeluilla. Vatkaa kerma ja vaniljatuorejuusto napakaksi ja pursota isolla tähtityllalla kakun reunoille pursotukset. Koristele lakupalloilla.

Yksi vastaus artikkeliiin “Suklaa-vadelmatäytekakku lakulla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s